Viipurilainen Ellinor Mend (1896 –
1952) suunnitteli, kirjoitti ja piirsi vuonna 1920 kuvakirjan nimeltä
Punikkityttö ja jääkäriupseeri. Kirja julkaistiin
suomennettuna vuonna 1982. Ruotsin ja suomen kieltä (sekä vähäsen
saksaa) sisältävän teoksen suomensi tarvittavilta osin Päivö
Taubert. Alusta löytyy itsensä Kustantajan laatima esipuhe
Kuka oli Ellinor Mend? Siitä
käy ilmi, että Ellinor Mend asui viime sotiin saakka Viipurissa,
eli hyvin toimeentulevassa perheessä, piirsi ja kirjoitti tätä kirjaa ennen muitakin
kuvakirjoja sekä harrasti ratsastusta ja oli innostunut autoista.
Punikkityttö ja jääkäriupseeri
on nähdäkseni nuoren, varsin
suojattua elämää viettäneen neitosen seikkailuhenkinen kertomus
Suomen sisällissodan ajan Viipurista. Juuri sellaisen
kerrontaperinteen esimerkkinä sillä on oma kiistämätön arvonsa.
Kuvakirja osoittaa mielestäni sen, miten ulkopuolisena varakkaan
perheen tyttö on voinut katsella katkeran ja verisen sodan vyöryä
kaupungissaan. Sisällissodan aikaisen Viipurin katunäkymiä on
kuvattu ulkonaisesti varmaan hyvinkin totuudenmukaisesti, mutta
selkeästi ylhäältä päin, voittaneen osapuolen kannalta. Voin
kuvitella, miten kirjan tekijä on toisinaan uskaltautunut kaduille
vilkuilemaan mitä siellä tapahtuu ja taltioinut näkemiään ja
kuulemiaan sittemmin kuvakirjaansa. Katunäkymät sisältävät
kiintoisia yksityiskohtia. Sisäkuvat säätyläiskodista eivät
hehku ylenpalttista loistoa, mutta poikkeavat silti merkittävästi
köyhän perheen tumman tuvan ankeudesta. Kuvakirjassa kuvattu murha
ja yksittäiset teloitukset ovat valitettavasti vain pieni osa
Viipurin kevään 1918 julmuuksista. Haluan uskoa, ettei Ellinor Mend
tiennyt ihan kaikista kauheuksista, joita hänen kotikaupungissaan
tapahtui.
Mielenkiintoinen
kirjanen, hyvä, että se on julkaistu. Pienen kertomuksen ja sen
esitystavan kautta avautuu ikkuna menneeseen maailmaan ja ehkä myös
siihen, miten ihminen suhtautuu yhteiskunnassa tapahtuvaan
kuohuntaan, milloin se ei kovin läheisesti kosketa hänen omaa
elämänpiiriään. Kustantajan esipuheessa mainostama kertomuksen
sisältämä (itse)ironia suuntautuu mielestäni lähinnä oman
lähipiirin elämäntapaan ja asenteisiin, minua se ei erityisemmin
vakuuttanut enkä kaikilta osin ymmärtänyt sen tarkoitusta.
Kirjassa
on 109 sivua. Lukaisin sen tuossa aamulla.
Kirjan
on lukenut myös Paula sekä Koivistoinen.
Todellakin pitää toivoa, ettei Ellinor ollut nähnyt vaikka Viipurin venäläisten teloitusta tai vankilan lahtajaisia. Hirveää menoa. Mendin kirja on viehko teos.
VastaaPoistaVoisin kuvitella, että mainitsemiasi tapahtumia on pyritty aktiivisesti unohtamaan ikään kuin niitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
PoistaMendin kuvakirja on monia museoesineitä elävämpi näyttö aikansa viipurilaisen, hyvin toimeentulevan perheen nuorison maailmankuvasta.
Kappas, minulla on tämä kirja jossain tuolla kirjapinojen kätköissä, ostin sen joskus kirpparilta jollain hiluilla. Pitääpä ottaa luettavaksi, eikä vain pidellä pinossa!
VastaaPoistaTätä kirjaa lukiessa ei erityisen pitkään vanhene ja pinokin pienenee nopeesti. Kirja sopii Viipuri-harrastajan kirjahyllyyn. Vaikka Viipurin 1930-luvun puhelinluettelon naapuriin.
PoistaTämä oli kiinnostava kirja, ihan senkin takia, että se on nuoren henkilön piirtämä ja kertoma. Siitä oli otettu jokin kuva uuteen, hiljattain lukemaani kirjaan 1918 Minä olin siellä, joka on suunnattu lähinnä koulujen käyttöön.
VastaaPoistaSiitä sinun tuoreemmasta tekstistäsi minä tämän kirjan äkkäsinkin, kiitos vinkistä! Varmaan se 1918 Minä olin siellä olisi asiasisällöltään antoisampi, mutta on tässä kyllä rutkasti inhimillistä kosketusta.
PoistaMukava kuulla, että löysit vinkin lukemastani. Mendin kuvakirja on tosiaan inhimillinen, mutta aikamoisen koskettava oli tuo 1918-kirjakin, siinä kun on monta aikalaiskertomusta tapahtumista.
Poista