Juminkeon julkaisu nro 44 on
inkeriläissyntyisen folkloristin Mirja Kemppisen toimittama
pieni runokirjanen nimeltä Pilvivene, alaotsikkona Larin
Parasken runoja lapsille. Vuonna 2004 ilmestyneen kirjan alusta
löytyy Mirja Kemppisen lyhyt kuvaus Larin Parasken elämästä.
Larin Paraske (1833 – 1904) syntyi
inkeriläiseen orjaperheeseen. Hän muutti avioliiton myötä
Karjalan kannakselle ja vapautui siten maaorjuudesta. Paraske
tuli 1850-luvulla tunnetuksi runonlaulajana. Myöhemmin hänestä
tuli runonlaulun ikoni Suomessa. Tämä ei tehnyt hänestä varakasta
vaan Paraske kuoli köyhänä. Larin Paraske oli inkerikko,
hän ei siis kuulunut kumpaankaan tuon ajan Kannaksen tärkeimmistä
heimoista, ei äyrämöisiin eikä savakoihin.
Ortodoksiseen uskontokuntaan kuuluvia inkerikkoja asui myös
Kannaksella. Lukemissani runoissa joskus tuohukset palavat, mutta
muutoin ei kirkkokunta nouse niissä esille.
Lukemani kirja löytyi kirjaston
lanu-osastolta. Aivan ilmeisesti runot on valittu lapsilukijoita
silmällä pitäen. Luultavasti myös sanamuotoja on helpotettu
nykylukijalle. Siitä huolimatta vaikeusastetta riittää ihan
kivasti aikuisellekin lukijalle. Varsinkin mikäli oletetaan, että
runoista voisi nauttiakin eikä pelkästään häthätää ymmärtää.
Näissä runoissa on helpotteena aikuiselle lukijalle se, että
ainakin jotkut niistä ovat toisintoja tai jotain vastaavia omia
sovituksia, joitten jokin toinen versio on jopa minullekin tuttu.
Esimerkiksi Aleksis Kiven romaanissa Seitsemän veljestä
(v. 1870) laulellaan juomalaulua Elettiinpä ennenkin vaikk' ojan
takan' oltiin. Tämän runosen eräs versio löytyy tästäkin
kirjasta nimellä Elettiin ennen meillä. Runossa: ojan
puita poltettiin, syötiin ojan kalloi, ojan vettä keitettiin.
Kun taas Kiven romaanissa: ojapuita poltettiin ja ojast' oltta
juotiin.
Luomisruno sisältää
mielenkiintoisen toisintokimaran. Alussa kuvataan pääskylintua,
joka etsii paikkaa mihin munia munasensa, mutta löytää vain
sotilaivan, jonka kannelle pyöräyttää kultaisen munansa.
Tämä kuvaus soi samoilla aallonpituuksilla Kalevalan
luomiskertomuksen kanssa, jossa sotka pyöräyttää
munan luoden maan kuoren. Tämän jälkeen Jumala tuo suuren tuulen
ja ves'satteen, joka kaataa pesän ja munat joutuvat veteen. Sekä
laiva (vrt. arkki) että munien uittaminen sopivat yhteen Raamatun
vedenpaisumuksen kanssa. Lopuksi pääsky käy sepällä
teettämässä raudasta ja pihlajasta haravan, jolla sitten
haravoi vedestä palasia munista: valkuaisesta tulee kuu ja
ruskuaisesta tähti. Vedestä haravointi käy yksiin Lemminkäisen
äidin toimenpiteitten kanssa Tuonelan joella ja eiköhän
taivaankappaleitten syntykin mene samankaltaisia latuja kuin
Kalevalan luomiskertomuksessa.
Luultavasti olisi Larin Parasken
runojen lukeminen ilman helpottavaa tekstinmuokkausta ja ilman sanastoapuja
hieman turhan vaativaa. Mutta näillä avuilla tämmöinen
75-sivuinen teos tuli minulta luettua sunnuntaisen aamun aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti