Immi Hellén (1861 – 1937) kirjoitti
paljon lastenrunoja, jotka ovat teknisesti korkeatasoisia ja jotka
näennäisestä helppoudestaan huolimatta sisältävät runosta
toiseen toistuvia kasvatuksellisia arvoja, jotka arvot pohjautuvat
kristilliseen lähimmäisenrakkauteen, vaatimattomuuteen ja
luonnollisuuteen. Hellénille ei olisi tarvinnut kertoa, että lasten
kasvatukseen kuuluvat rajat ja rakkaus. Hellénin runot ovat minulle
tulleet osin huomaamattani niin tutuiksi, että tuntuu kuin olisin
kuullut niistä valtaosan, vaikka en muista niitä koskaan erikseen
lukeneeni. Nytpä sitten luin kauniin lastenrunoja sisältävän
valikoiman nimeltä Punaposki, kultasuu
kuvailevana alaotsikkona oikeutetusti Runoaarteita.
Kirjan kuvituksena on käytetty vanhoja kiiltokuvia, mikä saattaa
harhauttaa lukijan pitämään luettavaa pikku hymyllä kuitattavissa
olevana satuiluna. Aikuisen lukijan onkin nähtävä jonkin verran
vaivaa kurkistaakseen runojen satuverhon taakse. Kirja ilmestyi
vuonna 2000. Minä ostin kirjan toisen painoksen kierrätyksestä
kahdella eurolla.
Useimmat suomalaiset tuntevat virren
971, joka alkaa sanoilla Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
Sanat ovat Immi Hellénin, runo on nimeltään Enkeli ohjaa.
Runon viidennessä säkeistössä sanotaan seuraavasti:
Ja syntikin mustia
verkkoja vaan
on laajalle laskenut
korpehen maan.
Virsikirjasta tätä säkeistöä ei
löydy, muutenkin synnistä puhuminen on ihmiselle nykyään aika
vierasta. Kaikkihan sitä tekevät. Se käy kuin hengittäminen.
Hellénin runojen maailmassa lasta ohjataan karttamaan vääriä
valintoja ja pyrkimään hyvään. En tiedä miten tämä nykyään
toteutetaan varhaiskasvatussuunnitelmissa. Runoissa on myös
viekkaita ja riitaantuvia hahmoja, ihan kuten nykypäivän
animaatioelokuvissakin, siinä mielessä Hellénin runot eivät kuvaa
pelkkää päivänpaisteista kukkaketoa. Kettu jahtaa jäniksiä ja
naapureiksi päätyvät varikset ja harakat sättivät toisiaan.
Mutta koti kuvataan yleensä idyllisenä paikkana, jossa lapsi saa
kasvaa turvassa. Hellénin runoissa rakennetaan sitä
perusturvallisuuden maailmaa, jota pidetään kaikille
ihmisolennoille tärkeänä. Kylmästi ajatellen kaikki turvallisuus
on vain illuusiota, toisaalta voi miettiä millaisia yksilöitä
kasvattaa maailma, josta se turvallisuuden illuusiokin on purettu
pois.
Merkittävä teema Hellénin runoissa
on leikki, satu, uni, miten sitä nyt nimittääkin, minusta saman
asian eri puolia. Mielikuvitusmaailmaa pidetään usein lapsen
maailmana. Näyttää se silti maistuvan taiteilijallekin tuottaen
kauniin runollista tekstiä:
Kutsuu satujen saari
kaikkine ihmeineen.
Tarujen toivonkaari
viittoo ylitse veen.
(Purjeeni valkeat väikkyy)
Kirjassa on 178 sivua. Viimeisellä
sivulla on kiiltokuvassa enkeli orvokkien keskellä. Aloin lukea
kirjaa tänä aamuna viideltä ja sain sen lukaistuksi parahiksi
ennen kymmentä vaille kahdeksan aamuhartautta. Kiva kirja, lukekeepa
työkii!
Olipa kaunis analyysi Hellénin kirjasta! Tuota ajatustasi "millaisia yksilöitä kasvattaa maailma, josta se turvallisuuden illuusiokin on purettu pois" sopisi monenkin sivistysasioista päättävän lukea ja miettiä. Puutuit myös tuohon synti-käsitteen välttelemiseen osuvalla tavalla. Dietrich Bonhoeffer puhui "halvasta armosta", missä Jeesus on redusoitu kiiltokuvasedäksi.
VastaaPoistaItse olen kasvanut myös tuohon Hellénin maailmaan jo monen laulun myötä (Joukikirkkoon, Peipon pesä). Koulussa piti lausua ilmeikkäästi Hiiriä pyydystämässä.
Joo, toisinaan sitä ylittää oman ymmärryksensäkin. Mutta onneksi löytyy hyväntahtoisia ihmisiä, jotka keksivät selityksen minun ajatuksilleni.
PoistaAika usein on tullut viime aikoina noustua, kun kello löi jo viisi. Ei kulje henki, ei viitsi pitempään makoilla.
Minun äitini lausui gramofoonin lailla sitä Aamukahvin ääressä -runoa. Äidin lempeä lausunta sai aikaan, etten ollut koskaan aikaisemmin pysähtynyt ajattelemaan miten muuten kuin idyllisen kahvittelun kautta runoa voi lähestyä. Sillä onhan ilmeistä, että kanalta ne munat viedään pesästä, ei se pelkkää unta ole. Mutta yhtä ilmeistä on, että kanan ei ole terveellistä sitä miettiä eikä pilata elämäänsä huolestumalla siitä, mille ei oikeastaan mitään voi.