Immi Hellén: Punaposki, kultasuu

Immi Hellén (1861 – 1937) kirjoitti paljon lastenrunoja, jotka ovat teknisesti korkeatasoisia ja jotka näennäisestä helppoudestaan huolimatta sisältävät runosta toiseen toistuvia kasvatuksellisia arvoja, jotka arvot pohjautuvat kristilliseen lähimmäisenrakkauteen, vaatimattomuuteen ja luonnollisuuteen. Hellénille ei olisi tarvinnut kertoa, että lasten kasvatukseen kuuluvat rajat ja rakkaus. Hellénin runot ovat minulle tulleet osin huomaamattani niin tutuiksi, että tuntuu kuin olisin kuullut niistä valtaosan, vaikka en muista niitä koskaan erikseen lukeneeni. Nytpä sitten luin kauniin lastenrunoja sisältävän valikoiman nimeltä Punaposki, kultasuu kuvailevana alaotsikkona oikeutetusti Runoaarteita. Kirjan kuvituksena on käytetty vanhoja kiiltokuvia, mikä saattaa harhauttaa lukijan pitämään luettavaa pikku hymyllä kuitattavissa olevana satuiluna. Aikuisen lukijan onkin nähtävä jonkin verran vaivaa kurkistaakseen runojen satuverhon taakse. Kirja ilmestyi vuonna 2000. Minä ostin kirjan toisen painoksen kierrätyksestä kahdella eurolla.

Useimmat suomalaiset tuntevat virren 971, joka alkaa sanoilla Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Sanat ovat Immi Hellénin, runo on nimeltään Enkeli ohjaa. Runon viidennessä säkeistössä sanotaan seuraavasti:

Ja syntikin mustia

verkkoja vaan

on laajalle laskenut

korpehen maan.

Virsikirjasta tätä säkeistöä ei löydy, muutenkin synnistä puhuminen on ihmiselle nykyään aika vierasta. Kaikkihan sitä tekevät. Se käy kuin hengittäminen. Hellénin runojen maailmassa lasta ohjataan karttamaan vääriä valintoja ja pyrkimään hyvään. En tiedä miten tämä nykyään toteutetaan varhaiskasvatussuunnitelmissa. Runoissa on myös viekkaita ja riitaantuvia hahmoja, ihan kuten nykypäivän animaatioelokuvissakin, siinä mielessä Hellénin runot eivät kuvaa pelkkää päivänpaisteista kukkaketoa. Kettu jahtaa jäniksiä ja naapureiksi päätyvät varikset ja harakat sättivät toisiaan. Mutta koti kuvataan yleensä idyllisenä paikkana, jossa lapsi saa kasvaa turvassa. Hellénin runoissa rakennetaan sitä perusturvallisuuden maailmaa, jota pidetään kaikille ihmisolennoille tärkeänä. Kylmästi ajatellen kaikki turvallisuus on vain illuusiota, toisaalta voi miettiä millaisia yksilöitä kasvattaa maailma, josta se turvallisuuden illuusiokin on purettu pois.

Merkittävä teema Hellénin runoissa on leikki, satu, uni, miten sitä nyt nimittääkin, minusta saman asian eri puolia. Mielikuvitusmaailmaa pidetään usein lapsen maailmana. Näyttää se silti maistuvan taiteilijallekin tuottaen kauniin runollista tekstiä:

Kutsuu satujen saari

kaikkine ihmeineen.

Tarujen toivonkaari

viittoo ylitse veen.

(Purjeeni valkeat väikkyy)

Kirjassa on 178 sivua. Viimeisellä sivulla on kiiltokuvassa enkeli orvokkien keskellä. Aloin lukea kirjaa tänä aamuna viideltä ja sain sen lukaistuksi parahiksi ennen kymmentä vaille kahdeksan aamuhartautta. Kiva kirja, lukekeepa työkii!