Kun käväisin ennakkoon äänestämässä Siilinjärven kirjastolla, tulin lainanneeksi sieltä luettavaa. Runokirjat saivat jäädä hyllyihin tiukkaan puristukseen, päädyin näytelmään, joka sopi hyvin vaaliteemaan.
Esa Leskinen (s. 1970) on Suomen Kansallisteatterin pääohjaaja. Vuonna 2022 esitettiin hänen kirjoittamansa Ensimmäinen tasavalta, alaotsikkona K. J. Ståhlberg ja taistelu suomalaisesta demokratiasta Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlanäytelmänä. Esa Leskiselle ja näytelmän taustoittavana tutkijana toimineelle filosofian tohtori Aleksi Ahtolalle myönnettiin kummallekin tuoreeltaan K. J. Ståhlberg -mitali.
Kaarlo Juho Ståhlberg (1865 – 1952) oli vuosina 1919 – 1925 Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti. Tämä toimi ei lohjennut helpolla, Ståhlberg joutui empimään ja estelemään ehdollepyytäjiä. Kun eduskunta hänet presidentiksi valitsi, hän noudatti kansan tahtoa ja homman hoitaakseen.
Tässä vaiheessa näytelmä on jo puolivälissä. Varmasti monelle muullekin kuin minulle on ollut vähemmän selvää, mitä kaikkea sitä ennen on tapahtunut. Näytelmän sisältä avautuu Ståhlbergin elämän yksityisempi puoli, oikeustieteen opintoja, kaksi avioliittoa, teen latkimista ja muita kulttuurimenoja.
Ståhlbergin julkiselta uralta moni seikka on jäänyt nk. historian hämärään. En tiennyt, että Ståhlberg (nuors.) oli jo kesällä 1917 yhdessä R. A. Wreden (RKP) ja Anton Kotosen (sos.dem.) kanssa valmistellut perustuslakimietinnön, jonka pohjalle Suomen tasavaltainen hallitusmuoto vuonna 1919 oli perustuva. Näytelmässä kuvataan kiinnostavasti politiikan kulissien takaista suhmurointia. Sisällissodan voittajapuoli halusi maahan lujan johdon ja kannatti kuninkaan valintaa, Ståhlberg yhdessä keskustan ja vasemmiston kanssa kannatti tasavaltaa. Ensimmäisen maailmansodan päättyminen Saksan tappioon saattoi ratkaista sen, että Suomesta tuli tasavalta. Presidenttinä Ståhlberg joutui taiteilemaan Karjalaan ja Venäjälle hyökkäämistä suunnittelevien sotapäälliköitten kanssa.
Minusta näytelmä on kaiken kaikkiaan mainiosti kirjoitettu ja suunniteltu. Eriävät mielipiteet nousevat esiin ja perustellaan selkeästi mutta ytimekkäästi. Kieli on paikoin sopivan vanhanaikaista. Tapahtumissa on draamaa ihan yllin kyllin: sortovuodet, itsenäistyminen, sisällissota, valtiomuodon valinta, Lapuan liike, kyyditykset, viimeinen rauhan kesä.
Tykkäsin ”planssien” käytöstä. Tällä tarkoitettaneen näyttämöohjeissa mainittuja mahdollisesti näyttämön takaseinään tai johonkin valoverhoon heijastettavia selosteita näyttämön tapahtumista, kuten tapahtuma-aika ja -paikka, replikoiva henkilö ja hänen asemansa sekä muu tarpeellinen lisätieto. Näytelmässä on arviolta parisenkymmentä roolia, joita voi tietenkin monin paikoin sama näyttelijä esittää eri kohtauksissa. Ellei henkilöitä esiteltäisi, tapahtumien seuraaminen jäisi arvailujen varaan, aikaa kuluu vuosien 1884 – 1952 välillä sen verran, että katsojan on aiheellista tietää missä vuodessa ollaan menossa.
Hieno näytelmä! Kirjan lopussa on ntamon luettelo muista tilattavista näytelmistä. Taidanpa yhtä kysäistä.
Kirjassa on reilut 190 sivua, josta muutama sivu lopussa on tiheään painettua lähdeluetteloa, jota en käynyt lueskelmaan. Lukaisin näytelmän eylönnä.