Belgialainen sarjakuvataiteilija nimimerkiltään Hergé (1907 – 1983) teki uransa aikana yli 20 sarjakuva-albumia, jotka kertovat Tintin, nuoren sanomalehtimiehen seikkailuista. Luin joulunseutuun neljä Tintti-sarjakuvaa, jotka löysin komerosta joulukoristeitten joukosta.
Luin seuraavat sarjakuvat:
Tintti Amerikassa, alkuper. ranskankielinen Tintin en Amérique ilmestyi v. 1932
Tintti Tiibetissä, alkuper. Tintin au Tibet vuodelta 1960
Tintti ja Picarot, alkuper. Tintin et les Picaros vuodelta 1976
Tintti Amerikassa kertoo nimensä mukaisesti Tintin, nuoren, eurooppalaisen reportterin, matkasta Yhdysvaltoihin. Tintti menee ensimmäiseksi Chicagoon, jonka hän haluaa puhdistaa järjestäytyneestä rikollisuudesta. Tintti tulee kaapatuksi gangstereitten autoon, josta hän pakenee ja lähtee takaa-ajoon, joka johtaa auto-onnettomuuteen. Tapahtumia ja päähän kohdistuneita iskuja riittää kuin kevyen sarjan nyrkkeilyottelussa. Gansterijahdissaan Tintti matkaa intiaanireservaattiin ja joutuu siellä ”punanahkojen” kidutuspaaluun. Seikkailun vaihtelevat käänteet muistuttavat mykkäelokuvan tilannekomiikkaa. Piirrokset eivät sisällä niin paljoa mielenkiintoisia yksityiskohtia kuin myöhemmät albumit. Sitä paitsi Tintillä on kumppaninaan vain pieni terrierinsä Milou, jonka kanssa käydyt keskustelut ovat vaillinaisia, koska Tintti ei ilmeisesti ymmärrä koiransa puhetta. Ehkäpä siksi Milou tekeekin tuttavuutta Loch Lomond -viskiin, jota vuotaa junan säiliövaunusta(!). Parhaana jaksona pidän vierailua säilyketehtaassa. Siinä irvaillaan liukuhihnatehtaille, kierrätykselle, säilyketehtaan raaka-ainehankinnoille sekä työntekijöitten oikeutetuille palkkavaatimuksille.
Mustan saaren salaisuus johdattaa Tintin matkalle manner-Euroopasta Brittein saarille. Jonkinlaiset gangsterit ovat jälleen Tintin vastapelureina. Milou on jälleen Tintin apurina. Koiran kommentit ovat niukempia, usein pelkkää haukahtelua, viski tosin maistuu tässäkin tarinassa. Mukana menossa ovat myös tunarimaiset etsivät Dupont ja Dupond. Lukiessani aloin ihmetellä albumissa kuvattua tekniikkaa. Vuoden 1938 sarjakuvassa näet vilahtaa sotienjälkeisen ajan autoja, televisio, dieselveturi ja matkustajalentokone, jossa on suihkumoottori. Wikipedian mukaan albumi onkin laadittu uudelleen 1960-luvun puolivälissä brittiläistä lukijakuntaa varten.
Tintti Tiibetissä on lukemistani tarinoista selkeimmin taideteos. Siinä ei ole alkuunkaan tarkoitus ottaa kiinni rikollisliigaa tai pistää jonkun maan asioita järjestykseen. Päämäärä, jota kohti sarjakuvassa ponnistellaan, on Tintin ystävän, Tšangin pelastaminen. Kuvauksesta löytyy kiitettävästi kontrastisuutta. Lähtötilanteessa Tintti on ystävänsä kapteeni Haddockin kanssa lomalla mukavassa hotellissa eurooppalaisella vuoristoseudulla. Hän saa kuulla lentokoneen syöksyneen Himalajan vuoristoon Nepalissa – koneessa matkusti hänen ystävänsä Tšang. Tintti näkee unen ja saa päähänsä lähteä auttamaan Tšangia, vaikka lehtitietojen perusteella eloonjääneitä maahansyöksyssä ei ole löytynyt. Erittäin vastahakoinen kapteeni Haddock seuraa mukana ja pian siirrytään tutusta eurooppalaisesta miljööstä eksoottiseen Intiaan ja Nepaliin. Siellä Tintillä, Haddockilla ja viskiä naukkailevalla Miloulla ovat vastassaan luonnonvoimat, joita paikalliset asukkaatkin kavahtavat. Kertomuksessa yhdistyvät huumori, unet, uskonto, yliluonnolliset ilmiöt, kamppailu ääriolosuhteissa ja lukijassa herätetty toivo Tšangin löytymisestä. Mukaan mahtuu myös seudun kammoksuttu Lumimies. Kaiken kruunaa upea kuvitus. Erinomainen seikkailukertomus!
Tintti ja Picarot lienee viimeinen Hergén loppuunsaattama Tintti-kertomus. Siinä Tintti tulee vedetyksi mukaan Latinalaisen Amerikan valtion sisäiseen vallankumouspeliin, jonka autenttisuutta korostavat maassa vietettävät hilpeät karnevaalit. Tämän seikkailun erikoisuus on se, että yhdeksän sivun ajan Tinttiä ei näy kuvissa vaan tarina etenee kapteeni Haddockin ja professori Tuhatkaunon seurassa. Ihan toimiva kertomus, jossa on hieno kuvitus ja paljon aikaisemmista Tintin seikkailuista tuttuja hahmoja. Loch Lomond -viskillä on oma osuutensa tapahtumiin.
Luin sarjakuvat yhden joulupäivänä, kaksi tapaninpäivänä ja neljännen seuraavana arkipäivänä. Tämän loppuraportin laatiminen viivästyi hieman seitsemän tuntia kestäneen sähkökatkoksen vuoksi.
Hyvä postaus :)
VastaaPoistaOlen ollut lapsesta saakka kiinnostunut Tinteistä, ja lukenut ja katsonut paljon oheismateriaalia. Lapsena pidin albumeista Yksisarvisen salaisuus, Rakham Punaisen aarre, Seitsemän kristallipalloa ja Auringon temppeli. Nykyisin arvotan Tintti Tiibetissä ykköseksi ja heti perään Castafioren korut, missä ei oikeastaan tapahdu juuri mitään. Myös Tintti ja Picarot on hyvä ja Tuhatkaunon tapaus, siis minusta.
Tinteissä on tosiaan melkoisesti "kehityseroa", kuten usein muillakin pitkään jatkuneilla sarjoilla. Nuo alkupään Tintit ovat melko yksinkertaisia verrattuna taiteellisesti kypsään kauteen.
VastaaPoistaMulla onkin aikaa kun olen Tinttejä lukenut, voisinpa joskus verestää muistoja Tinttien parissa!
Vuosi pari sitten tuli taas pitkästä aikaa luettua koko Tintti-sarja uudestaan. Ja varmaan taas joskus tulevaisuudessa.
VastaaPoistaJuuh, kasvua näkyy paljon vuosien varrella ja moni asettaa sen huippukohdan noihin Tiibetiin ja Castafioren koruihin (kuin myös minä). Kasvun jyrkkyyttä sekoittaa toki se että moni noista alkupään Tinteistä editoitiin aika raskaalla kädellä uusintapainoksiin (30-luvun mustavalkoisista Tinteistä on otettu uusintapainoksia ainakin Ranskassa, Suomessa vain se ihan ensimmäinen Neuvostojen maassa on alkuperäisessä asussa).
Amerikka oli aika ontuva mutta siitä löytyi muutamia hyviä kohtauksia, Mustan saaren salaisuudesta en minä erityisemmin välittänyt suuntaan tai toiseen, Tiibet on tosiaan kypsä huippu ja Picaroistakin pidin. Erityisesti se loppukuva on ehkä sarjalle epätyypillisen kyyninen mutta loistava: eurooppalaiset seikkailijat lentävät kotiin, valta on vaihtunut mutta eipä sillä monelle ole mitään vaikutusta.
Jaahah! Kiitokset kommentoinnista! Eilen mielestäni lisäsin oman kommenttini tuohon Jokken palautteen jatkoksi, mutta nyt sitä ei näy missään. Lienee jotakin joulun taikaa?
VastaaPoistaKirjoitin muistaakseni, että pidin itsekin Castafioren korut -tarinasta. On kyllä aikaa kun olen sen lukenut. Myös mainitsin, että ensimmäisen Tintin seikkailuni luin noin 40 vuotta sitten Kuopion kaupunginkirjaston lastenosastolla. Kyseessä oli Ihmeellinen tähti, kovakantinen painos.
Tintin seikkailuista syntyy toimiva paketti, kun kapteeni Haddock tulee kuvioihin mukaan, näin uskaltaisin väittää tämänkertaisen lukemani perusteella.