Juhani Siljo: Jännitetty jousi

Juhani Siljo (1888 – 1918) tuli tunnetuksi ehdottoman ja määrätietoisen oman minuutensa tavoittelun sävyttämistä runoistaan. Siljo taisteli kansalaissodassa valkoisten puolella ja kuoli Tampereen taisteluissa saamiinsa vammoihin toukokuussa 1918 punaisten sotasairaalassa. Luin Salme Sauren vuonna 1987 toimittaman valikoiman nimeltä Jännitetty jousi, joka sisältää runoja Siljon kaikista kolmesta runokokoelmasta, Runoja (1910), Maan puoleen (1914) ja Selvään veteen (1919).

Siljon runot ovat varsinkin kokoelman alkupuolella mitallisia – jopa siinä määrin, että ne ainakin minun silmissäni alkavat tekniikaltaan muistuttaa virsirunoutta. Runojen ”hengellisyys” ei nouse esiin uskonnollisuutena, kristillinen sanasto ei hallitse runoja. Runossa ”Aatteet”, jonka otsikko tosiaankin sisältää lainausmerkit, runoilija puhuu aate-kaavasta ja aate-kieunnasta, joka antaa kyllä hyvät unet, mutta estää ihmistä katsomasta itseensä. Hänen huomattavimpia runojaan on Excelsior (sana on latinaa ja tarkoittaa korkeammalle). Runon alusta ovat peräisin tämän runokokoelman nimeksi valitut sanat:

Kuin jännitetty jousi on tahtoni mun.

Sain auringolta käskyn ja määrän

mä kukkuloille nousta elon kirkastetun

ja käydä ohi tien monen väärän.

Runossa mainitaan aurinko, yön voittaja, toistuvasti kertojan ylimpänä herrana, jonka tahtoa kertoja haluaa noudattaa viimeiseen asti. Muut kulkijat sortuvat ympäriltä maan iloihin tai korpien soihin, mutta kertoja haluaa jatkaa kohti korkeita näkyjä, kohti valkeuden kenttiä kuin maaliinsa kiitävä nuoli. Samankaltainen ylevän tavoittelun kohde esitetään runossa Syys-sunnuntai, jossa puhutaan autuaitten saaresta ja sen asujista, jotka viettävät juhlaa jumalten kanssa. Runossa Kalkki keinoksi tämän määränpään tavoittamiselle runoilija esittää omana itsenään pysymisen ja määrätietoisen toiminnan itselle asetetun tavoitteen saavuttamiseksi.

Toisessa kokoelmassa runojen sävyt muuttuvat epävarmemmiksi ja vähemmän uhmakkaiksi. Runoilija kaipaa elämän iloihin ja epäröi kannattaako elämästä kieltäytyä. Runossa Syksyiset häät kuvataan liittoa Yksinäisyyden kanssa. Runon kuvasto viittaa haluun muuttaa itse määrättyä kurssia, vaikka sanat puhuvatkin onnen-liitosta.

Viimeisen kokoelman Selvään veteen toimitti julkaistavaksi Siljon kuoltua hänen ystävättärensä runoilija Ain' Elisabeth Pennanen. Aluksi kokoelmassa pääsevät esille Siljon rakkausrunot, jotka on ympäröity neliosaisella runosarjalla nimeltä Häkkilintu. Myös rakkauteen antautumisen Siljo esittää dramaattisena taisteluna. Näistä runoista huikeimpia ovat Leijonamieli ja Golgatalla (Kipuvuorella). Niitä edeltää lyhyt runonen nimeltä Kaks' unta. Se sisältää pienoiskoossa em. runojen käyttämän vertauskuvan yön ja päivän henkistä todellisuutta jakavasta luonteesta:

Kaks unta... Armas uni: yö.

Ja päivä: karsas peikko-uni.

Yö: läsnäolo kaivattuni.

Ja päivä: syömen pakkotyö.

Runossa Selvään veteen vene on jäitten saartama, mutta pääsee murtamaan kokallaan jään sulaan veteen kohti aaltojen levotonta lempeä.

Huomattavin runo on kokoelman viimeiseksi sijoitettu Vastavirtaan, jonka Aaro Hellaakoski viimeisteli. Hellaakosken tekemät sanavalinnat on runossa kursivoitu. Vastavirtaan on kertomus lohen elämästä. Meren kala lähtee nousemaan yläjuoksuun ja päätyy kovan koskimatkan jälkeen viimein tuntureitten hiljaisuuteen täyttääkseen luomislain, rakkauden vaiston. Vaelluksesta kohti tuntureita voi vetää yhteyden runon Excelsior määrätietoiseen pyrkimykseen kohti korkeuksia. Runo ei kuitenkaan pääty tunturipurojen raikkauteen vaan lohipa laskeutuukin talven tullen takaisin meren kehtoon kuin ei olisi sieltä poissa koskaan ollutkaan! Runon lohi saavuttaa elämässään tasapainon. Mikäli se tasapaino toteutuisi myös runoilijan oman runouden suhteen, mitä aikaisemmasta yritteliäisyydestä jäisi jäljelle?

Lukemassani runokokoelmassa on 102 sivua, se on A6-kokoa, mutta sisältää tosi napakkaa luettavaa. Olen ennenkin lukenut näitä Salme Sauren toimittamia pieniä runokirjoja ja pidän niitä arvossa. Näitten runojen lukemiseen minulta meni noin viikko.