Powered By Blogger

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Philip Reeve: Kävelevät koneet

Englantilainen Philip Reeve kirjoitti vuonna 2001 julkaistun romaanin Mortal Engines. Tero Kuittisen tekemä suomennos ilmestyi vuonna 2004 nimellä Kävelevät koneet.

Kävelevät koneet on scifi-romaani, joka edustanee steampunk-nimistä tieteiskirjallisuuden haaraa. Olen siinä käsityksessä, että steam tarkoittanee höyryä ja tässä yhteydessä höyrykoneita, jotka tosin eivät erityisen merkittävää osaa puheena olevan romaanin tapahtumissa näyttele. Kirjassa kuvataan tulevaisuuden maailmaa, jossa ydinvoiman on korvannut nykyistä vanhanaikaisempi tekniikka, mikä ei ole muodostunut esteeksi yhteiskunnallis-teknisesti megalomaanisille rakenteille. Kaupungeista on tullut pyörillä ja telaketjuilla liikkuvia saalistajia, jotka pyrkivät hotkimaan toisiaan ”kaupunkidarwinismin” hengessä.

Punk-osasto köyhemmän ja kurjemmassa asemassa elävän väestön – kuten myös pienempien kulkukaupunkien – merkityksessä on kirjassa ihan kivasti esillä, joskin seikkailun myötä tarinassa vieraillaan yhteiskuntien ylätasoilta alas ja takaisin. Saattaa olla, että minulle kirja on hieman turhan nuorisohenkinen, en tosin osaa tarkalleen määritellä mikä sen tuntemuksen sai aikaan. Romaani on näet juonikkaasti laadittu ja taitavasti kirjoitettu, mielikuvituksellinen, se on helppolukuinen ja viihdyttäväkin kai, mutta minä vissiin etenen erilaisilla kierroksilla tai en etene ollenkaan (ehkä oikeanpuoleinen telaketjuni on katkennut joitakin vuosia sitten?). Seikkailujen lomassa kirjassa viritellään romansseja, päähahmot ovat nuoria ihmisiä. Ehkä minunlaiseni väsähtänyt, keski-ikäinen setä ei ole kirjan tärkeintä kohderyhmää.

Luin kirjaa työmatkoilla ja loput sata sivua tänään pakkolukuna olohuoneessa. Välillä katselin ampumahiihtoa. Kaikkiaan sivuja kirjassa on 319. Aloittelin lukemista joskus marraskuussa ja kerran jatkoin laina-aikaa. Tämän jälkeen minulla olisi luettavana viimevuotisesta scifi-haasteesta vielä kaksi teosta. Juuri nyt taidan antaa liejun kuivahtaa marssisaappaissani.

4 kommenttia:

  1. Hyvä arvio, en tiedä en ole lukenut kirjaa.

    Tämä on varsin yleinen aihe scifissä nykyään (ei niinkään ennen), eli hiili loppuu, ytimet ovat karkailleet, energiasta on pula ... miksiköhän?

    VastaaPoista
  2. Kävelevät koneet on nuorille aikuisille suunnattu kirjasarja, joten ei sinänsä ihme, että et kokenut kuuluvasi kohderyhmään. Minäkään en kuulu, pidän silti sarjasta. Olen itse lukenut kaksi ensimmäistä kirjaa ja koen molemmat erittäin onnistuneiksi lajityypin edustajiksi ja olen tyytyväinen, että kirjailija on toistaiseksi uskaltanut olla rohkea päähahmojen kuvauksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoriso-osastolla se kirjastossa olikin. Kyllä kyseessä on varmaan ihan kelpo kirjallisuus, meitsi vain on jotenkin toisenlaisilla jotoksilla.

      Poista