Muokatussa kuvassa Tukholmasta ostettu joulukoriste-enkeli |
Irlantilaisia
kirjoittajia luettuani tulin siihen tulokseen, että kaksi kovaa
kasvoa ei vielä riittänyt, vaan mukaan lukukavalkadiin piti
liittämän naissukukunnan edustaja ja mieluiten sellainen,
jonka tarinat eivät ole kovin raskasmietteisiä. Lyhyen
googletuksen jälkeen päädyin hengellisistä
asioista kirjoittaneeseen Lorna Byrneen (s. 1953). Kirjastossa oli
vapaana hänen ensimmäinen teoksensa, alkukieliseltä
nimeltään Angels in my Hair, vuodelta 2008. Suomennos
ilmestyi vuonna 2009 ja suomentajan nimi on Joel Kontro.
Kirjailijalta on suomennettu sittemmin kaksi muutakin kirjaa, mutta
valitettavasti uusin ja lyhyin oli lainassa. Tällä oli
mittaa 303 sivua, aika pientä tekstiä muuten.
Kirja
on omaelämäkerta. Lorna Byrne kertoo nähneensä
koko elämänsä ajan enkeleitä, vaikka ihan pienenä
tyttösenä hän ei tiennyt mitä ne ympärillä
kihailevat hahmot olivat ja luuli muittenkin näkevän
sellaista. Kirjailija käy mielestäni kovin seikkaperäisesti
läpi lapsuudenkokemuksiaan, nuoruuttaan ja aikuisikäänsä.
Hänen elämänvaiheitaan sävyttää
enkeleitten ja henkien läsnäolo. Byrne kertoo tavanneensa
Raamatun profeetat Elian ja Elisan, Jumalan ja Saatanan ja ketä
niitä nyt olikaan.
Täytyy
myöntää, että tämä ei ollut ihan niin
raskasmielinen kirja kuin edelliset irlantilaisteokset, vaikka paljon
aineellista köyhyyttä ja useammanlaista onnettomuutta
tähänkin sisältyi. Toisaalta vahva toivon sanoma nousi
esiin sivu sivulta. Nostan myös hattua sille, että
kirjoittaja Byrne kertoo kaiken tapahtuneen itselleen. Jos tämä
kirja olisi kirjoitettu fantasiamuotoon etäännytettynä,
en varmasti olisi jaksanut lukea sitä. Nyt kirjoittaja panee
itsensä todella likoon ja se on kunnioitettavaa.
Kritiikkinä
voi mainita mm. sen, että toistoa riittää ja
jäsentelyä olisi jämäköittänyt reilu
karsinta. Ei kaikkia jäätelön syömisiä ja
kankaanostoja olisi tarvinnut luetella. Puhumattakaan niistä
kerroista, joissa ennakoidaan tulevia tapahtumia. Puolusteluna voi
esittää, että kyseessä on kirjoittajan
ensimmäinen kirja ja vieläpä omaelämäkerta,
joten ajatukset saattavat tulla jatkossa hyvinkin jäsentyneemmin
esiin. Harmi etten saanut luettavakseni sitä uudempaa, sata
sivua lyhyempää kirjaa.
Kirjan
esittämä kristillisen käsitteistön sävyttämä
mystinen kuvaus ei ihan kaikilta osin läpäissyt
torjuntaani. Osittain kyse saattaa olla lukukokemuksen
rasittavuudesta, osittain liiallisista odotuksista. Kirjaan
tarttuessani mielessäni kangasteli suomalaisen Tapio Kaitaharjun
teos Maaäidin kirja (vuodelta 1980), jossa kirjoittaja omalla
nimellään kertoo hieman samantyyppisistä
kohtaamisistaan henkimaailman edustajien kanssa. Vajaan 130 sivun
mittaisen teoksen vaikuttavuus perustuu isolta osin sen erinomaiseen
jäsentelyyn.
Luin
kirjaa viitisen päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti