Powered By Blogger

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Antti Hyry: Maailman laita

Luin Antti Hyryn satasivuisen kertomuksen Maailman laita. En tiedä onko kyseessä romaani vai pitempi novelli. Kirja on julkaistu vuonna 1967. Luin vuoden 1975 Delfiinikirja-painoksen. Kertomuksessa ei esiinny yhtään delfiiniä. Takakansitekstissä todetaan, että Hyryn teksti ei vuosien mittaan hiukkaakaan menetä kantavuuttaan. Tästä näytteeksi pieni katkelma, joka voisi tyylillisesti olla mistä tahansa kirjan kohdasta:

Mahtaisiko siinä, näin kaukana ulapalla, olla kaloja, ahvenia, saattaisi olla siikoja. Olihan tämän saaren metsässä sääskiäkin, ja muurahaisia. Ne joutuvat tänne ilmassa maatuulen mukana sääsket, ja muurahaiset lintujen höyhenissä.

Koska olin joskus vuosia sitten yrittänyt lukea Antti Hyryn novelleja, mikä lukeminen oli tyssännyt muutamaan novelliin, en pettynyt tähän kirjaan. Tiesin mitä on luvassa. Sata sivua ei kaada edes maailman laitaa. Hyryn tarinoissa ei nähdäkseni ole kysymys epätodellisista rikosmysteereistä eikä hurjapäisistä syrjähypyistä. Hyry kuvaa tekemistä, joka on arkista, maalaisjärjen käyttöön perustuvaa, harkittua toimintaa. Silti kyse ei ole hyvin toimivista remonttinikseistä, asiat eivät etene kuten Strömsössä, inhimillisille sattumuksille on sijansa. Ennen kaikkea tässä kirjassa kuvataan päähenkilön, Pietarin, mielenliikkeitä ja huomioita tapahtumien verkkaisessa tuoksinassa.

Jännite kirjassa syntyy siitä, että Pietari lähtee appensa ja veljensä kanssa moottoriveneellä merelle. Äkkiseltään merelle lähtö ei tunnu niin repäisevältä teemalta, varsinkaan kun suunnitteilla ei ole erityisen pitkä matka maailman merenkulkuun suhteutettuna. Ihminen voi kuitenkin hukkua vaikka kylpyammeeseen, Perämerikin on mahtavampi pientä ihmistä, riippumatta siitä millainen Skodan moottori hänellä on veneessään. Jo matkalle lähtiessä Pietari ajattelee, että meri on kuin maailman laita.

Kapea elämänkokemukseni antoi kirjan kertomukselle vahvasti tasoitusta, sillä olen perheineni käynyt pienellä ajelulla moottorialuksella Kalajoelta Maakallan luodolle. Päivä oli aurinkoinen, mutta tuulta oli pahimmillaan kymmenisen m/s. Minunlaiselleni maakravulle mainingit tuntuivat aivan kauhistuttavilta. Myöhemmin olen aina ajatellut sitä pientä reissua, kun kirkossa on veisattu virolaista virttä 482, joka alkaa sanoilla: "Elämä on meri, meri kauhistaa, kun se vaahtopäinä kiehuu, raivoaa". Ei meidän reissullamme juuri vaahtopäitä näkynyt, mutta ajatus pienistä lapsistani merihädässä tuntui musertavalta.

Hyryn kirjassa matkataan aluksi Maakrunnin ja sitten Ulkokrunnin luodoille. Otaksuin kyseessä olevan Maakalla ja Ulkokalla (ehkä kansikuvankin perusteella), mutta katsoin netistä, että Maakrunni ja Ulkokrunni näkyvät sijaitsevan jonkin verran pohjoisempana, nimittäin Iissä. Pienet kalastaja- ja majakkasaaret merellä ovat mieltä kiehtovia paikkoja. Niitten sijainti syrjässä muusta elämästä saa ihmisen miettimään millainen on maailman laita.

Perehdyin kirjaan parin päivän ajan.

8 kommenttia:

  1. Hyryn tapa katsella maailmaa ja sen laitoja on kaukana siitä kiireestä, jossa moni päivänsä kuluttaa. Esittelysi noudattelee mielestäni hyvin Hyryn henkeä. Saa nähdä, irtoanko omista kiireistäni ikinä niin, että lukisin Uunin. Sen kirjan joskus lupasin ottaa asiakseni niin kuin monta muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tuli radiosta luentana joku Hyryn kertomus retkestä lakkasuolle. Siinä kuvattiin kerrassaan koetunoloisesti niitä pieniä sattumuksia ja huomioita, joita marjareissulla eteen tulee. Muistiini jäi, että kertomuksessa oli kuiva kesä, jolloin suomaastossa saattoi kulkea joitain ojia pitkin ja olikohan se siinä kertomuksessa appi vai ukki, jolla oli ollut tapana todeta: "Kuiva oja on oiva kuja". Tv-ohjelmassa, jonka näin kymmenisen vuotta sitten, Antti Hyry toteaa itse, että kirjoittaminen (vai olikohan kirjallisuus?) ei ole mitään kielipeliä. Minun mielestäni kaikki on peliä. Tämä näkemysero saattaa johtua siitä, että lapsena pelasin jalkapalloa, joka on joukkuepeli. Vanhemmiten olen suuntautunut enemmän omaa sisimpääni kohti. On sitä siinäkin pelaamista.

      Uuni voisi osoittautua minullekin ylivoimaiseksi. Toisaalta eilen metsässä kävellessäni käännyin ylämäessä katsomaan taakseni ja ihmettelin miten pitkän matkan olin jaksanut mäkeä nousta.

      Poista
  2. Hyryhän on kotoisin Kuivaniemestä (nykyisin osa Iitä), joten todennäköisesti noista Iin edustan saarista on kirjassa kyse. Minua ihan hävettää kun en ole lukenut Hyryä vaikka hän on siis naapuri-" ja sittemmin kotikunnan "poikia". Uuni sentään odottaa kirjahyllyssä lukemistaan, mutta toisaalta voisin aloittaa tutustumisen tällaisella lyhyemmällä teoksella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisipa hyvinkin olla ihan sopiva aloitusteos tämä Maailman laita tai joku muu aikaisempi. Kyllä ne Hyryn novellitkin varmaan antaisivat kuvan kirjailijan tyylistä. Ilmeisesti Hyry on kertonut kirjoissaan itselleen tutuista asioista ja paikoista. Itse en vain tiennyt noista Iin edustan saarista, enkä Olhavasta ym. joita kirjassa mainitaan. Kansikuvassa oleva rakennus muistuttaa kovasti Maakallan kirkkoa. En usko että kirjan päähenkilö Pietari olisi väheksynyt Maakallan rakennusten arkkitehtuuria. Krunnit on sitten asia erikseen...

      Poista
  3. Muistelen tätä miellyttävänä kirjana ja olen minä muutamia muitakin kirjojaan lukenut...ja novelleistaan olen ehkä eniten pitänyt.
    Uuni on vielä kokeilematta kun sen pituus on hieman arveluttanut, kun ainakin novelleistaan huomasin että niitä on hyvä lukea yhdeltä istumalta, niissä on oma sisäinen rytminsä ja jos jää kesken niin siihen on hyvin vaikea päästä taas mukaan, ja romaanejaankin lienee hyvä lukea mahdollisimman häiriöittä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en saa sanotuksi mikä Hyryn tyylissä tarkalleen ottaen on se jokin, mutta varmaan se hänen kirjoituksistaan löytyy kaikkialta. Kiireettömän tuntuinen tekeminen ja tekeytyminen, havainnointi ja pohdiskelu. Minä ajattelin jopa niinkin päin, että ehkä Hyryä pitäisikin lukea hitaasti. Antaa päivän kääntyä toiseksi, antaa tekstin muhia ja kohota. Novellit pitäisi minun kyllä ottaa uuteen yritykseen joskus.

      Poista
  4. Tuli kouluajat elävänä mieleen, kun näin tämän postauksesi Hyrystä. Piti lukea Hyryn novellikokoelma, joka tuntui järkyttävän pitkäveteiseltä: asiat eivät edenneet mihinkään, ja kertoja viipyili kaiken mahdollisen ja mahdottoman äärellä. Ehkäpä Hyry nykyään jo uppoaisi. Koululaiselle hän oli liian konsentroitunutta kamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lieneekö konsentroitunutta vai eksentroitunutta? Toisaalta tottahan se on, että ihminen joskus ruokatunnilla menee syömään eväitään jonnekin omaan rauhaansa auringonpaisteeseen eikä siinä sitten sen enempää tapahdukaan. Olen itsekin tehnyt joskus niin. Nykyään ei ole palkkatyötä ja näitä kotitöitä voi vältellä viimeiseen asti ja monasti vielä pitempäänkin. Hyry on varmaan hurskas mies ja sellaiselta tasaiselta suorittamiselta kai se hurskaus ulospäin näyttää, tiedä vaikka näyttäisi sisäänkin päin?

      Hyry sanoo siinä vanhassa tv-ohjelmassa, että hänen lauseillaan on tarkoitus, ne tarkoittavat sitä mitä niissä sanotaan. Varmaan näinkin on. Toisaalta tietynlaiset todet lauseet yhteydessä toisiinsa tietyllä tavalla voivat sitten ruveta tarkoittamaan enemmän kuin oman painonsa edestä jotakin.

      Poista