Teatterissa Kuopiossa osa 3

Aprillipäivän aattoiltana, piinaviikon tikkutiistaina, käväisin teatterissa Kuopiossa. Vaimo läksi mukaan, mikä teki teatterikäynnistä mukavamman kuin jos olisin yksin siellä vieraassa seurassa ollut muun teatterrahvaan seassa. Keli oli loskainen, ilta alkoi tummentua, mutta sain jonkinlaisen kuvan uudistuneesta teatteritalosta, jossa vierailimme ensimmäistä kertaa.

Näytelmä, jonka saimme nähdä Eesti Draamateaterin esityksenä, oli virolaisen Andrus Kivirähkin kirjoittama komedia Eesti mattus. Näytelmän nimi oli Kuopion kaupunginteatterin nettisivuilla suomennettu muotoon Virolaiset hautajaiset. Google kääntäjä antaa suomennokseksi suorasukaisemmin Viron hautajaiset. Ehkä tämän kaksinaisen merkityksen takia nimi oli jätetty suoraan suomentamatta?

Näytelmässä mennään suoraan asiaan: naapurin mummo Iida soittaa kaupunkiin ja ilmoittaa: vanaisa on surnud. Tämän osalta kerron, että ihan viime viikolla taisin vaimolle luennoida netistä lukemastani suomen kielen surra-sanan etymologiasta. Se on näet jossain vanhassa suomen kielessä tarkoittanut kuolemista. Eestin kielessä se tarkoittaa sitä edelleen. Koska näkemämme esitys oli eesti keeles, saimme kuulla koko joukon tutun kuuloisia sanoja, joitten merkitys paljastui näyttämön takaosan kankaalle heijastetusta tekstityksestä. Mieleeni jäivät ainakin sanat pulm, joka on suomeksi häät sekä maasikamoosi, joka tarkoittaa mansikkahilloa. Näistä termeistä voikin jo päätellä, että näytelmässä keretään häistä läksiäisiin sekä Kamtšatkasta ja Siperiasta sinne missä kukkivat appelsiinipuut. Puita myös pilkotaan näyttämöllä, mutta ne ovatkin sitten leppähalkoja. Erityisesti korostuu virolainen propagandistisen korkea työmoraali ja halu tehdä työtä oman maapalstan ja oman talon hyväksi. Näytelmän kantava teema lienee nyky-Viron matka maalta kaupunkiin. Siksi kai tämäkin teaterrahvas matkusti Kuopio linnaan, Soome maal.

Näytelmän tapahtumissa oli aineksia makaaberiin meininkiin, mutta minusta siinä noudatettiin kohtalaisen hyvää makua. Tuijottelun lisäksi naisten ja miesten keskinäiset mieluilut esitettiin hienovaraisesti tanssimalla ja pujahtamalla halkopinojen taakse. Jokainen sai itse mielessään tulkita, miksi tanssipari oli hetkisen poissa. Tanssi oli hauskan näköistä koikkelehtimista. Muikeimmat tanssisuoritukset esitti itse Lembit Ulfsak, joka oli tullut tutuksi pääosasta neuvostoliittolaisessa suurelokuvassa Till Eulenspiegelin legenda. Elokuva esitettiin tässä taannoin 1970-luvulla Suomen televisiossa tv-sarjana. Muikeaa kehonkäyttöä saatiin nähdä myös Iidaa esittäneeltä Ester Pajusoolta.

Kriittisenä katsojana minun on todettava, että näytelmän esittäminen tekstitettynä olisi vaatinut karsimista. Nyt luettavaa on katsojalle aika tavalla, mikä häiritsee näyttelijäsuorituksista nauttimista. Kaiken lisäksi tekstityskangas oli aika korkealla, katseen matka näyttämön tasalta tekstiin ja takaisin venyi turhan pitkäksi. Kuulutukset yleisölle oli teatterissa järjestetty sekä eestiksi että suomeksi, se oli tosi kiva.

Kuopion uudistunut teatteri tuli näin testattua. Uusi Maria-näyttämö on korvannut yläkerrassa, monien rappujen takana sijainneen studion, mikä tietenkin on hieno homma. Näyttämön penkit eivät kuitenkaan saa parhainta hyväksyntääni. Niistä tulee mieleen 1980-luvun japsiauton takapenkin keskipaikka, jossa metallinen tukiranka alkoi tuntua pehmusteen läpi pitemmässä ajelussa.