Powered By Blogger

perjantai 1. toukokuuta 2015

Natalie Zemon Davis: Martin Guerren paluu


Kanadalais-amerikkalainen historioitsija Natalie Zemon Davis (s. 1928) kirjoitti vuonna 1982 julkaistun teoksen Le retour de Martin Guerre. Kirja ilmestyi Aulikki Vuolan suomentamana vuonna 2001 nimellä Martin Guerren paluu. Kyseessä on kuvaus 1500-luvun puolivälin Ranskassa sattuneesta merkillisestä tapauksesta ja sen nostattamasta oikeusjutusta. Kirja valottaa tavallisten 1500-luvun ihmisten elämää yksittäisen tapauksen kautta. Siinä pohdiskellaan myös sitä, miten totuus on mahdollista saada esille mutkikkaassa oikeustapauksessa ja elämässä noin ylipäätään. Takakannessa teosta luonnehditaan sosiaalihistorian klassikoksi ja mikrohistoriallisen tutkimuksen kulmakiveksi.

Kuka siis oli Martin Guerre ja mistä hän palasi? Martin Guerre oli baskisukuinen mies, joka asui Ranskassa, Garonnen kuohuvan sivujoen rannoilla. 22-vuotiaana hän jätti kotikylänsä Artigat'n, nuoren vaimonsa Bertranden ja pienen poikansa yllättäen, kenellekään kertomatta. Martin asui vuosikausia Espanjassa Burgosin kardinaalin palatsissa palvelijana. Sillä aikaa Bertranden kylään ilmestyi mies, joka ilmoitti olevansa Martin Guerre. Kyseessä oli Arnaud du Tilh, joka oli lähiseudulta lähtöisin. Hän oli opetellut kyläläisten nimiä ja tunsi Martin Guerren elämästä tarkkoja yksityiskohtia, niin että Martinin sisaret uskoivat miehen olevan heidän kadoksissa ollut veljensä. Kun myös Bertrande hyväksyi miehen puolisokseen, olivat melkein kaikki vakuuttuneita. Bertrande pyöräytti ”palanneelle miehelleen” kaksi lastakin. Lopulta uusi puoliso kävi ilmeisesti turhan ahneeksi ja halusi tarkemmin perehtyä itselleen kuuluvaan omaisuuteen, joka oli hänen poissaolonsa aikana ollut hänen setänsä hallussa. Hän nosti oikeusjutun setää vastaan. Silloin setäkin alkoi toimia ”veljenpoikaansa” vastaan ja väitti hänen olevan huijari. Syntyi iso oikeusjuttu, jonka yhteydessä Bertande ei koskaan suoraan myöntänyt uutta miestä huijariksi. Ei ennen kuin oikea Martin Guerre ilmestyi Toulousen parlamenttiin (oikeustalolle).

Natalie Zemon Davis on tehnyt aikamoisen työn käydessään läpi 1500-luvun asiakirjoja. Yksinomaan vanhoihin asiakirjoihin hänen ei ole kuitenkaan tarvinnut turvautua, sillä näin erikoisesta tapauksesta syntyi tuoreeltaan kirjallisuuttakin. Natalie Zemon Davis on viehättynyt erityisesti tapauksen todistajia kuulleen ja tuomioistuimelle selonteon ja tuomiosuosituksen laatineen Jean de Coras'n teokseen Arrest Memorable (1561). Coras on käynyt kirjassaan tiivistellysti läpi tapauksen käsittelyn oikeudessa. Teos lieneekin tarkin lähde kyseiseen oikeustapaukseen, sillä alkuperäiset rikosoikeuden asiakirjat vuotta 1600 edeltävältä ajalta kuuluvat kadonneen Toulousen parlamentista. Natalie Zemon Davis on myös tutkinut mm. Artigat'n kirkonkirjoja, saadakseen selville tietoja Martin Guerren kylän suvuista. Muuta kirjallisuutta on lähdeluettelossa seitsemän sivua.

Kirjan kirjoittajaa on kiinnostanut ajatus Martin Guerren puolison, Bertranden, osasyyllisyydestä tapahtuneeseen. Voi tosiaan kuvitella, ettei puolisolta olisi jäänyt huomaamatta, että kyseessä on eri mies. Tosin kirjassa esitetään tästä poikkeavakin näkemys. 1500-luvun puolivälin suuri ilmiö, uskonpuhdistus, nousee myös esiin Natalie Zemon Davisin spekuloinneissa. Lisäksi kirjoittaja pohdiskelee sitä, miksi Martin Guerre läksi pois mitään kertomatta ja miksi hän tuli takaisin juuri tuolla, kohtalokkaalla hetkellä. Coras oli ollut aikeissa suositella oikeudelle ratkaisua, joka perustui sille olettamukselle, että Arnaud du Tilh olisi todellakin Martin Guerre! Coras kuten ilmeisesti moni muukin oli luottanut Arnaud du Tilhin varmaan esiintymiseen ja uskomattomaan muistiin. Kirjoittaja ihmetteleekin miksi du Tilh näistä sympatioista huolimatta tuomittiin kuolemaan.

Luin kirjaa varmaan viikon. Siinä on 181 numeroitua sivua.

8 kommenttia:

  1. On täytynyt olla kyllä melkoinen kaksoisolento, kun oikea Martin Guerre oli kuitenkin jo aikuinen lähtiessään. Ihmeellinen juttu. Kutkuttaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi kirjan minussa herättämistä ajatuksista oli, puhuiko kukaan kirjassa kuvatuista henkilöistä totta. Miksi esim. siskot tunnistivat väärän miehen veljekseen? Miksi Martinin poika ei ollut muistuttanut de Tilhiä, mutta siskot olivat? Aiheesta on kuulemma olemassa elokuvakin.

      Poista
  2. Tämä tarina siivittää minuakin sukututkimuksen pariin. Asiaa auttaa se, että huomiseksi luvataan sadetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateella voi tosiaan tutkia vaikkapa sukua. Me jo tänään grillattiin.

      Menneisyyden tutkimisen kannalta tästä kirjasta syntyy se vaikutelma, että vaikka vanhoja aikoja voi selvitellä tutustumalla lähiseutujen ihmisten elämään ylipäätään ja siten päätellä paljon jonkun tietyn henkilön elinoloista, ei se sittenkään riitä kertomaan varsinaisesti totuutta kattavasti. Ennen vanhaankin ihmiset ovat olleet yksilöitä. Kirjatieto ei vastaa silminnäkijälausuntoja, jotka nekin voivat olla ihan miltä kannalta sattuu annettuja. Tässä kirjassa ihmetellään sitä, miten Coras oli pitänyt luotettavimpina niitä todistajanlausuntoja, jotka osoittautuivat sittemmin vääriksi. Kuulopuheet sen sijaan tällä kertaa olivat lähempänä totuutta, mikä se totuus sitten kaiken kaikkiaan lieneekin.

      Poista
  3. Niinpä. Minä en edes joudu etsimään totuutta, vaan setvimään, kuka kulloinkin on elänyt ja katsottu kuuluvaksi tiettyyn sukuun. Homma on siinä vaiheessa, että pitäisi lähettää löydöt tarkastettavaksi. Tietokoneohjelma koettelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietokoneilla on omat koukkunsa, milloin niille kehittynee luonnekin?

      Minä olen sukuni vaiheita tutkiessani törmännyt asioihin, jotka ovat olleet löytäjälleen niin uusia, että niistä todella on ollut ja on edelleen tarpeen etsiskellä totuutta, jos sellaista on olemassa.

      Poista
  4. Kuulostaa jännältä tapaukselta, kuinka pitkä aika on ollut katoamisen ja "palaamisen" välillä?
    Olen lukenut yhden dekkarin, Josephine Teyn Brat Farrarin, jossa käytettiin samanlaista ideaa, kadonnut poika palaa pitkän ajan kuluttua takaisin perheensä luo, mutta onkin huijari...mutta tuossa kadonnut oli vielä teini-ikäinen, ja aikaa oli mennyt parikymmentä vuotta. Sitä lukiessa tuli jo pohdittua miten sitä kävisi jos henkilö näyttää sillai sopivasti vähän samanlaiselta, tuntee kaikki henkilöt ja paikat hyvin ja kovasti väittää että kyllä on tämä henkilö, kuinka hyvin ihmisen muisti loppujen lopuksi toimii...

    Olen vähän samantyylisen mikrohistoria-kirjan lukenut, Robert Bartlettin Hirtetyn miehen jossa keskiaikaisessa Englannissa hirtettiin mies joka hirttämisen jälkeen palaakin henkiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä Bartlettin kirja nousikin juuri lukulistalleni. Ajattelin kokeilla myös toista mikrohistoriaklassikkoa nimeltä Juusto ja madot, kirjoittanut Carlo Ginzburg.

      Martin Guerren tapauksesta on suomenkielinen wikipedia-artikkelikin. Martin oli kotoa lietsussa noin 12 vuotta. Häntä ei julistettu kuolleeksi. Juttu vaikuttaa todella hämärältä moneltakin kantilta.

      Muuten Pentti Haanpää kirjoitti vuonna 1938 julkaistun romaanin Taivalvaaran näyttelijä, joka kertoo samantapaisesta toiseksi tekeytyjästä. Romaanina ei mielestäni erityinen, vaikka alun kuvaukset pojan asumisesta jonkun uskovaisen sukulaissedän luona ovatkin erinomaisia.

      Poista