Urmas Hurmalainen: 25 unelmien vaihtoautoa

Luin pari vuotta sitten Urmas Hurmalaisen kirjan Äijän todellinen aapinen nro 1. Hurmalaisen räväkkä kerronta ja omaperäiset mielipiteet ilahduttivat minua tuolloin. Niinpä hänen vaihtoautokirjansa oli luonnollinen valinta autokirjallisuuskatsaukseeni. Kirja olisi kuitenkin pitänyt hankkia luettavaksi Nilsiän kirjastosta, joten ajattelin, että olkoon, mutta sitten onni suosi rohkeaa ja kirja odotteli minua Heinolan ABC:n Kirjapörssissä kohtuuhintaisena. Siellä olisi ollut kosolti muitakin autoihin liittyviä kirjoja, joista ainakin pari olin meinannut lainata, mutta luovuin ajatuksesta, sillä kiinnostavista autokirjoista vallitsee runsauden pula. Tämän Hurmalaisen vaihtoautokirjan sieltä ostin ja nyt se on lukaistu ja kuvat katseltu.

Kuvia kirjassa on runsaasti, karkea arvioni on, että puolet tekstiä, puolet kuvia. Kirjassa Hurmalainen, autoista jo nuorena kiinnostunut viisikymppinen mies, kertoo sen minkä otsikko lupaa ja tutulla äijäkorostuksella. Hurmalaisen tyyli ei ole korkeakirjallinen, hän on äijä, joka kirjoittaa toisille äijille. Tosin minunlaiseni rajatapauksetkin hyväksytään lukijoiksi pientä maksua vastaan. Mitään erityisempää vastaansanottavaa en Hurmalaisen tekstistä löydä. Kirjan autojen hiilirenkaanjälki on äijää isolla äällä eikä kova polttoaineenkulutus ole este unelmien vaihtoauton hankinnalle. Tosi äijä ei myöskään ole kiinnostunut muoti-ilmiöistä, hän saattaa valita ruman auton, jossa ei ole ohjaustehostinta. Tärkeintä on päästä perille.

Vaikka Hurmalainen on ihan simona mersuihin, saabeihin ja volvoihin, arvostaa hän myös isoja japsiautoja ja tietysti jenkkiautojen leveyttä. Sen sijaan hybridit (joista yksi mukana esittelyssä!) ja polkupyöränkuljetustelineet sopivat paremmin viherpipertäjien unelmiin. Tosi äijä kaipaa vetokoukkua ja leveitä läskejä (renkaita). Hurmalainen sanoo, että autolla on sielu, ainakin Alfaromeolla. Myös tv:n Top Gear -auto-ohjelmien tähti Jeremy Clarkson toteaa kirjansa otsikossa I Know You Got Soul. Rivien välistä voi tarkkaavainen lukija kuitenkin havaita, että Hurmalainen korostaa lohvakoita vaihtoautoja hankittavan sydämellä ei järjellä. Itse hän kertoo ajavansa Toyota Avensis farkulla (1,6 l), sekin tosin hankittu käytettynä.

En ole itse minkäänlainen automies. Silti ymmärrän Hurmalaisen innostusta komeisiin autoihin. Tai sitten Hurmalainen osaa asiansa ja esittelee autot niin innostuneesti, että se innostus tarttuu minuunkin. En tiedä onko kirjan autoilla sielu, mutta Hurmalainen on itse sieluaan myöten pelissä mukana. Hän puhuu minulle kieltä, jota olen kuullut muitten miesten käyttävän ja joka on aina pysynyt minulle vieraana, mutta jollain tapaa kiehtovana. Kun koulussa toiset pojat puhuivat Tekniikan maailmasta ja Tuulilasista, minä läksin kävelemään syrjemmälle. Vähän samalla tapaa kuin jotkut virret herättävät minussa tunteen siitä kuinka vanhemmat sukupolvet puhuttelisivat minua, samaan tapaan Hurmalaisen teksti luo sillan, joskin hauraan ja kuvitteellisen, siihen maailmaan, jossa vieläkin elää äijien heimo. Tänä aamuna jäi osa aamuhartaudesta kuuntelematta, kun aloittelin tätä selontekoa. Hartauden loppuun oli pastori valinnut virren Totuuden henki johda sinä meitä etsiessämme valkeuden teitä. Se tuntui nappivalinnalta siihen paikkaan.

Hurmalainen ei kosketa tekstillään pelkästään miespuolisia lukijoita. Vaimoni kanssa nauroimme pitkät hörinät Hurmalaisen kuvaukselle korealaisesta autosta, jonka tarkkaa merkkiä ja mallia en tässä viitsi mainita.

Kirjassa on 128 sivua ja lukaisin sen eilissä päivänä.