Moottoriteitten kauneus

Otsikoidessaan kirjoituksensa ikäänkuin olisi tarkoitus käsitellä moottoriteitten kauneutta kokonaisuutena, blogeeraaja – tässä tapauksessa minä – ymmärtää itsekin, että koko kauneutta ei voi vangita kirjoitukseen edes kuvia apuna käyttäen. Niinpä olisi paremmin paikallaan puhua tässä vain moottoriteitten kauneudesta, jos siitäkään.

Kävin pikapäin pääkaupunkiseudulla juhannuksen aikoihin. Lähtiessämme oli juhannusaatto, osa etelän lomalaisista oli vielä matkalla Päijät-Hämeeseen, Savoon, Kainuuseen, Lappiin, kuka minnekin. Läksimme matkaan aamulla varhain. Saimme ajaa rauhassa muulta liikenteeltä Mikkeliin asti. Siellä vastaamme alkoi tulla autojonoja. Näimme muutaman täpärän ohituksen, ei sen kummempaa. Heinolassa pidimme tauon ABC:llä, jonka laaja parkkialue oli täynnä lomalaisten henkilöautoja. Ilmassa oli juhlan tuntua. Suomi oli matkalla juhannuksen viettoon. Onnistuimme pitämään pään kylmänä, sillä Heinolasta lähtien saa pääkaupunkiseudulle ajaa moottoritietä ja etelään oli melko vähän menijöitä.

Suomi matkalla pohjoiseen (juhannusaatto)

Koska sain istua välillä lueskelemassa, tulin katselleeksi moottoritietä toisin silmin kuin ratin takaa. Kesä oli humahtanut kukoistukseen moottoritien laidoilla ja keskellä sijaitsevilla viherkaistaleilla. Lupiinit ja niittyleinikit kukkivat, saniaiset kohosivat esiin terhakkaina ja virkeinä, viherkaistaleitten pensaat olivat puhjenneet pieniin vaaleanvihreisiin lehtiin, teitä reunustava puusto rehotti uuden suven innolla. Suomen luonto nosti päätään mullasta maan. Minua hämmästytti se miten kauniilta moottoritiet näyttivät. Kaikki ne taidolla ja kokemuksella suunnitellut ja toteutetut rakennelmat tiellä liikkujien turvallisuudeksi ja automatkojen viihtyisyyttä parantavat kauniit näkymät, kekseliäs tienvarsitaide, baarit, ravintolat ja huoltoasemat, opasteet, liikennemerkit, peltipoliisit, sillat, rampit, ohituskaistat, hienosti toimivat liittymät, kallioleikkaukset. Kaiken tämän kruunasivat tielläliikkujat, järkevästi ajelevat autoilijat sähäköissä ajoneuvoissaan. Millaisia autoja! Millaista tekniikkaa upeissa kuorissa! Tekniikan toimivuudesta sain osoituksen paluumatkan rankoissa sadekuuroissa, joitten aikanakin matka eteni sujuvasti.

Suomi matkalla etelään (juhannuspäivä)

Pääkaupunkiseudulla viivyimme vajaan päivän ajan. Vapaa-aika rajoittui juhannusyöhön ja juhannuspäivän aamupäivään. Paikallisesta kirkollisesta julkaisusta luin Vantaan Laurista, kirkosta, jota myös Helsingin pitäjän kirkoksi nimitetään. Kirkko on joiltain osin 1400-luvulta. Tosin sen katto ja osin sisäosatkin paloivat 1893, joilloin jouduttiin tekemään isot remontit, niin että ihan täyttä keskiaikaa kirkko ei ole. Mutta ei se mitään. Pääsimme käymään vain kirkkomaalla ja katselimme kirkkoa ulkoapäin, sillä juhannusaatto oli jo lähempänä keskiyötä ennättäessämme paikalle. Kirkko on komea ja varsinkin kirkkomaan vanha puusto teki meihin vaikutuksen.

Vantaan Lauri

Juhannusaamuna käväisin jumalanpalveluksessa Korson kirkossa. Osauduin sinne ilman navigaattoria. Asolan väylän varteen oli joskus istutettu lehmuksia, nyt lehmuskujaa oli täydennetty nuorilla istukkailla. Hyvin hoidetut nurmialueet hivelivät silmiäni. Korson kirkko sijaitsee kirjaston vieressä. Kirjaston nimi on Lumo, josta minulle tuli mieleen viimekesäinen kääntäjätuttavuus Lumo Hankinen. Jumalanpalveluksen teemana juhannuksena on tietysti Johannes Kastaja. Johanneksesta on tullut minulle läheinen, sillä aikoinaan pohdiskelin sitä, kuka oikein käy juhannuksena kirkossa. Sittemmin olen löytänyt itseni usein kirkosta juuri juhannuksena. Kirkot eivät ole silloin niin täysiä kuin moottoritiet, vaikka tienraivaajaa siellä kirkoissa muistellaankin. Korson kirkon juhannusseremoniaan osallistui kolmisenkymmentä henkeä. Viimeiseksi veisattiin ”Taas kukkasilla kukkulat”.

Korson kirjasto Lumo

Korson kirkon juhannus

Kotiinpaluu Siilinjärvelle