Juha Mannerkorpi: Runot 1945 – 1954

Juha Mannerkorpi (1915 – 1980) on tullut minulle tutuksi lähinnä kuunnelmiensa myötä. Niissä on kiehtova tunnelma, varsinkin myöhäisimmissä kuunnelmissa kuvatut hetket pariskunnan elämästä ovat puhutelleet minua.

Nyt luin kumminkin Mannerkorven runoja. Pienessä, kierrätyskeskuksesta puolella eurolla hankkimassani kirjassa vuodelta 1980 (ensimmäinen painos 1962) on kolmen kokoelman runot.

Lyhtypolku (1945) sisältää esiinastuvan runoilijan runoja. Aiheina mm. pieni poika liian suuren lumipallon kanssa ja minäkertoja tapaamassa suurta mestaria. Nimirunossa Lyhytpolku runoilija esittää kovat vaatimukset taiteellisen kuvaamisen tarkkuudelle – elämän pienimmätkin askelenjäljet on tallennettava suuren hämärän keskellä kulkevan polun pintaan. Mittana on trokee, runon loppusoinnut laskeutuvat omille paikoilleen vapaammin kuin kaavamaisesti pakotetussa tyylissä. Runoilija vaikuttaa harkitsevan mitallisuudesta luopumista. Runosarja Multavärejä sisältää mitallisia, tiukasti riimiteltyjä runoja. Runon Tabula rasa viimeisessä säkeistössä runoilija astuu ulos tarkoituksettomuuteen alistuneen runouden piiristä ja valitsee tavoitteekseen pohdinnan, tarkoitusten etsimisen. Runosarja Polulla palaa sisältää kuitenkin erilaisia aiheita, joissa harhaillaan siellä täällä. Harhametsässä voi jälkiviisaana nähdä kehkeytymässä Mannerkorven tunnetuimman runon, ”Kylväjä lähti kylvämään” teeman. Sittemmin runoissa käyskennellään myös rakkauden ja luonnon helmassa, jotka nekin tuntuvat kuuluvan Mannerkorven kirjoittajanlaatuun.

Ehtoollinen lasikellossa (1947) lähtee vastaamaan runoilijan esikoiskokoelmassa taiteelleen asettamiin haasteisiin prologin, kuuden runosarjan ja epilogin voimin. Runossa Elän, kuolen...? runoilija kertoo asettaneensa kysymyksensä kokoelman alussa ja esittävänsä vastaukset lopussa. Ja mikäli lukija niin tahtoo voi hän lukea vastaukset ensin ja lopettaa lukemisen kysymyksiin. Kysymysosasto prologissa näyttää paljolti vastaukselta toistellessaan ”ei piirua puutu”. Nimiruno Ehtoollinen lasikellossa on runollisen ilmaisun lävistämä. Runosarjan kaikki runot luettuaankin täyttä varmuutta vastauksista ei minuun synny. Koska lukijana kuitenkin päätän itse mitä runoissa olen näkevinäni, taivun kannattamaan runoilijan vastauksen sulkeutuvan kestävän parisuhteen lasikellon aliseen maailmaan. Tosin lasikellon voi katsoa tarkoittavan vaikka taivaan kantta ja runon minä voi olla alttarilla myös kahden Jumalansa kanssa.

Kylväjä lähti kylvämään (1954) jatkaa aluksi mitallisen riimirunon linjoilla, joskin säkeet välttävät jankuttavan poljennon vaikutelman vaihtelevan pituutensa ja elävän riimikuvion kautta. Seitsensivuinen runo Eeli, Eeli, lama sabaktani on vuoropuhelun muotoon laadittu pohdiskelu. Runoilija makaa rantakalliolla auringon paahtamana ja alkaa vaivaisia hyönteisiä ja kallionkoloissa kellastuvia vesoja katsellessa esittää kysymyksiä elämän tarkoituksesta. Keskustelutoveriksi tai vastaanväittäjäksi ilmaantuu Kylväjä itse. Rankasti pelkistäen elämä ei ole luotu ihmistä varten vaan ihminen elämää varten. Luoja ja luotu eivät ole erillisiä vaan samaa tuskaa ja ahdistusta kaikki tyynni. Vähä vähältä kokoelman runot luovat nahkaansa, riimit irtoavat pois, mitallisuus vähenee. Runosarja Ovet huipentuu Mannerkorven mielestäni upeimpaan runoon ”Että he kaikki yhtä olisivat”. Siitä näytteeksi seuraava helmi:

Sillä muuta täyttymystä ei ole,

eikä muuta määrää ihmisen ahdistuksella,

kuin että he kaikki,

että heistä edes jotkut,

edes kaksi heistä

yhtä olisivat.

Kokoelman viimeisenä on Mannerkorven tunnetuin runo Kylväjä lähti kylvämään. Runo alkaa Raamatun tekstillä, jota sitten avataan kahdeksan sivun verran. Siemenet päätyvät mitkä paahteiselle kalliolle, mitkä orjantappurain varjoon, mitkä hyvään maahan. Kasvualustansa perusteella siemeniä käsitellään runossa erikseen. Painotus on hankalien kasvupaikkojen siementen kuvauksessa, elämän turhuus on kohtalona kylväjän käden kautta. Lopuksi kuvataan hyvän maan viljaa, mutta mielen pohjalle jäävät rankoista kasvualustoista kärsivät.

Luin runot parissa päivässsä, kirjassa on 136 sivua.