Hannu Ylitalo: Raukat menköhöt merten taa

Hannu Ylitalo (1934 – 2007) kirjoitti vuonna 1974 julkaistun romaanin Raukat menköhöt merten taa. Romaani on kolmas osa trilogiasta, joka kertoo Ruotsiin muuttaneista suomalaisista. SR:n Sisuradion sivuilta luin, että Ylitalo on toiminut kansakouluopettajana mm. Siilinjärven naapurikunnassa Lapinlahdella 1950-60 -lukujen vaihteessa, jolloin hän siirtyi opettajaksi Boråsiin.

Raukat menköhöt merten taa sijoittuu juuri Boråsin kaupunkiin, vaikkei asiaa kirjassa myötäänsä korostetakaan. Kyseessä on kertomus suomalaisista maahanmuuttajista, jotka tekevät työtä tehtaissa ja asuvat betonilähiöissä. Romaanin päähenkilö Raimo on naimisissa Anjan kanssa. Heillä on pieni poika, Erkki, jonka kasvua seurataan muutaman vuoden ajan. Myös Raimon äiti, Kaisa, asuu eri lähiössä kuin Raimo. Kaisan kanssa asuvat Raimon veli Teuvo ja sisko Eija, jotka käyvät viimeisiä luokkia koulua. Myös monia muita suomalaisia vilahtaa kuvioissa, joitakin heistä kuvataan tarkemminkin.

Raimo on duunari, joka on päättänyt opetella ruotsin kieltä. Hän on työssä kumitehtaassa, yksitoikkoisessa, fyysisesti rasittavassa ja likaisessa tehtävässä. Työn jälkeen on peseydyttävä, virkistyksen tuokiot ovat vähäisiä. Ylitalo maalailee vähin vedoin ymmärrettäviä vertauskuvia: metsäpolulla Raimo innostuu keväästä, mutta lannistuu tajutessaan, ettei kyseessä ole hänen maansa kevät. Kotona vaimo kertoo, että Erkki on oppinut kävelemään. Syntyy karulla tavalla selkeä vertauskuva sukupolvista, joille sopeutuminen Ruotsiin on erilaista: Raimo tulee aina pysymään suomalaisena, Erkki alkaa kasvaa ruotsalaisuuteen jo ensi askelista lähtien. Myöhemmin kuvataan niitä hetkiä, kun Erkki alkaa puhua vanhemmilleen ruotsiksi.

Kirja sisältää useita koskettavia sivuhenkilöitä. Raimon naapuri Karppinen on menettämässä suomen kielen taitonsa, hänen vanha isänsä ei enää ymmärrä poikaansa, vaan pojan on otettava Raimo tulkiksi. Raimon veli Teuvo on juro ja hiljainen. Yksinäisyydessään hän pyöräilee kaatopaikalle ja asettelee rotille ansoja. Teuvossa on jotain samaa kuin Antti Jalavan Asfalttikukan romaanihenkilössä, Hannussa. Teuvon draaman kaari on kuitenkin toisenlainen, Ylitalon kuvaus pitää jalat maassa. Kyllä tässäkin kirjassa vainajia syntyy, mutta yleensä luonnollisella tavalla. Tähän romaaniin sisältyy myös saunomiskohtaus, jollaisen oikeastaan odottaisi tulevan eteen useamminkin suomalaisista maahanmuuttajista kertovassa kirjallisuudessa. Viinanjuontia kuvataan myös, kuten yleensäkin.

Raimo kiinnostuu politiikasta, erityisen marxilaiseksi hän ei silti hurahda. Tehtaalla viritellään lakkoa, sitten tulee Suomesta työntarjoajia! Kotimaa elää nousukautta ja kaipaa työvoimaansa takaisin. Kuvaus suomalaisten teollisuusyritysten järjestämästä työvoiman värväystilaisuudesta on kirjan mielenkiintoisimpia jaksoja. Siitä pieni katkelma:

Olemme jo muilla paikkakunnilla havainneet, että kovinkaan moni ei ole tiennyt Suomen viimeaikaisesta taloudellisesta ja sosiaalisesta kehityksestä eikä työmarkkinoista. Sosiaaliturva on nykyään monipuolinen. Meillä on sairausvakuutus, asuntotukijärjestelmä ja lapsilisät. Koulut ovat varautuneet ottamaan vastaan siirtolaisten lapset. Jos he ovat ruotsinkielisiä, he voivat jatkaa opintojaan ruotsinkielisissä kouluissa.

Kirjassa on 181 sivua ja luin sitä ehkä viitisen päivää.