Powered By Blogger

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Aamuhartaus


Tänä aamuna Yle Radio1:n aamuhartaudessa emerituspiispa Voitto Huotari Mikkelistä puhui radion aamuhartauksista. Hän kertoi itselleen tulleen tavaksi kuunnella aamuhartaus radiosta. Hän puhui tapakristillisyydestä ja iltarukouksen merkityksestä lasten kristillisessä kasvatuksessa.

Olen kuunnellut noita samoja aamuhartauksia useamman vuoden ajan. Pidän puhujia rehellisinä – varsinkin silloin kun he kertovat jonkun oman elämänsä kokemuksen. Opettamaan ruvetessaan puhujat sen sijaan tuntuvat menettävän uskottavuutensa. Minusta elämän opettaminen on turhaa puuhaa. Sen sijaan toisten kuunteleminen on suorastaan järkyttävän opettavaista.

Pienenä poikana rukoilin säännöllisesti iltarukouksen. Ennen nukkumaan asettumista rukoilin veljeni kanssa samat ulkoa opetellut litaniat. Australiaan muuttanut isoveljemme kävi kerran kotona sieltä etelästä. Eräänä iltana pyysin häntä kuuntelemaan iltarukouksemme. ”Ette kai te isot jätkät enää mitään iltarukouksia lue!” veli kysyi kärsimättömänä. Hän kuitenkin kuunteli. Lopuksi hän sanoi ”Yötä!” ja sulki liukuoven.

Aamuhartauksia kuunnellessa ajatukset eksyvät joskus omille pitkospuilleen. Viime syksynä tuli mieleeni, että poiminpa aamuhartauksista aina yhden sanan tietyllä kellonlyömällä ja katson millainen viesti siitä muodostuu. Kyseinen aika oli sekunnin mittainen, kellonaika oli 7.55.55. En viitsi selittää miksi juuri se hetki. Sekuntiin sai puhuja mahtumaan parikin sanaa, joskus sanasta tuli vain alku tai loppu, poimin kuitenkin yhden kokonaisen sanan. Kukin sana sai oman rivinsä. Joskus sekunnin aikana ei sanottu sanaakaan. Silloin lisäsin viestiin rivinvaihdon. Viestistä tuli runo:

kerrallansa
uskomaan
rangaistaan
lahjoin
auttava
tai
kaikkia
teitä
niistä
   
ajallinen
Jeesus
hän
Jumalalle
alkukieliin
kuohuissa
rakastettuina
täyttyy
sido
tapahtuu
   

Runon viimeinen rivi jäi tyhjäksi, sillä silloin ei lausuttu sanaakaan.

En ole koskaan lukenut Raamattua kokonaan. Enkä varmaan luekaan. Ihmiset, jotka ovat Raamattu-nimiseen kaanoniin tekstejään saaneet, ovat nähdäkseni tavoitelleet kirjoituksissaan kuvaa Jumalasta. Uskon Jumalaan, mutta Raamattu on asia erikseen. Sanalla sanoen kuuntelen mieluummin aamuhartauksia. Niittenkin piirtämä kuva Jumalasta muodostunee yhtä päteväksi kuin aamuhartauspuheita hyödyntämällä luotu, merkityksiä pakeneva runoni. Mikäli Jumala olisi halunnut kertoa itsestään ihmisille, Hän olisi kyllä tehnyt sen ihan itse.

En nykyään rukoile kovinkaan usein. Joskus kun olen viettänyt jo monta yötä pyöriskellen vuoteessani milloin minkin ahdistuksen vallassa, olen kokeillut sitäkin keinoa. Koska aamuhartaudet radiossa loppuvat usein rukoukseen, liitän käyttämäni rukouksen tähän kokonaisuudessaan:

Tapahtukoon Sinun tahtosi. Amen.

4 kommenttia:

  1. Hieno runo, tuohon voi lukea ajatusta pelastustapahtumasta, ajallinen Jeesus, joka on myös Jumalan Sana, auttaa lahjoin ja rankaistiin, mutta kutsuu teitä uskomaan...
    Aamuhartauksia en ole kuunnellut kun en muutenkaan juuri radiota kuuntele, mutta tapakristillisyyden muotoja toki on muita hoidossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo neilikkakuva on hienompi kuin runo, vaikka epätarkka on kuvakin. Kaikenlaisia merkityksiä voi asettaa sinne sun tänne, neilikatkin voivat vaikka kuvata Jeesuksen opetuslapsia - osa on vain rajautunut kuvasta pois. Kuvassa taustalla oleva vaateriin lyöty panelointi voi kuvata ristin poikkipuuta ja kuvassa näkyvät naulat vaikka jälkiä Kristuksen ranteissa. Toisaalta kuvan aiheena voi olla vain edullinen neilikkakimppu, jonka vaimoni osti Prismasta kun minulla oli synttärit.

      Poista
  2. Tämä liikuttava tekstisi tuli minulle nyt iltahartaudeksi. Kiitos siitä!

    VastaaPoista