Powered By Blogger

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Boris Pasternak: Tohtori Živagon runot

Boris Pasternak (1890 – 1960) oli tunnettu neuvostoliittolainen runoilija, joka kirjoitti 1950-luvun puolivälin paikkeilla romaanin runoja sepittävästä tohtorista nimeltä Živago. Romaania en ole lukenut, mutta David Leanin sen pohjalta vuonna 1965 ohjaaman elokuvan olen katsellut puolenkymmentä kertaa. Koska romaanit eivät varsinaisesti kiehdo lyhytjännitteistä mieltäni, etsiydyin tälläkin kertaa mieluummin runojen pariin. Olen huomannut, että Tohtori Živago -romaanin lopusta löytyvät Tohtori Živagon runot ja nyt satuin Kuopion kaupunginkirjastosta löytämään pienen vihkosen, jossa oli pelkästään nämä runot, joten nautin sen. Runot suomensi pääosin Helvi Juvonen, osan runoista suomensi Arvo Turtiainen. Kummankin suomentajan osuudet on kirjaan merkitty. Runovihkonen julkaistiin vuonna 1958. Tuona vuonna Boris Pasternakille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto sekä hänen runoudestaan että em. romaanista.

Helvi Juvonen oli taitava runoilija, jonka säkeitä on kiva lukea. Hänen suomennoksenaan Pasternakin luomat tohtori Živagon runolliset maailmat pääsevät oikeuksiinsa. Paikoin sävähdyttävääkin eroottista latausta sisältävät rakkauskuvaukset ovat tärkeällä sijalla näissä runoissa. Esimerkkinä ihan siitä parhaimmasta päästä säkeistö Helvi Juvosen suomentamasta runosta Syksy:

Lailla puitten lehdet riisuvain
vaatteesi heität, kun tulee yö.
Syliini vaivut, ylläsi vain
on silkkiviitta ja tupsuvyö.

Eikä Arvo Turtiainen häviä tällä saralla Juvoselle. Runossa Selvittely Turtiainen hehkuttaa tohtori Živagon säkeitä suomeksi tähän tapaan:

Kätesi kuuma nosta rinnaltain,
olemme johdot täynnä latausta,
sylikkäin taaskin meidät – varo vain,
halumme paiskaa ilman varoitusta.

Rakkausrunojen ja kansanperinteen kuvausten lisäksi runot sisältävät loppua kohden lisääntyvän määrän kristillisiä kuvia, joitten tulkinta johdattaa minut muuallekin kuin raamatullisiin ajatuksiin. Miksi runossa Joulutähti puhutaan tähden punaisesta loimotuksesta? Miksi runon lopussa joulun tähti katsoo luolan kynnyspuulta kuin vieras? Miksi vieras? Onko evankeliumin sanomaan sekoittunut jotain tohtori Živagon omasta ajasta? Jotakin johon liittyy vieras punainen tähti? Samaan tapaan pohdiskelin aikoinaan lukiessani Joseph Brodskyn runovalikoimaa Joulutähti. Mistäpä sitä kaiken tietää ja selvän ottaa.

Joka tapauksessa nyt on tämäkin lysti luettu ja oikein kelpo runoiksi osoittautuivat tohtori Živagon sepitykset. Saattaapa olla, että tämän kunniaksi nautin kohta lautasellisen omenapuuroa ja käyn sitten vielä saunassa.

Kirjassa on 62 sivua. Sen lukemiseen käytin pari päivää.

2 kommenttia:

  1. Olen itsekin nähnyt filmin puolenkymmentä kertaa, jotain siinä on, huolimatta imelästä Venäjä-kuvasta. Kirjan luin opiskeluaikana, ja pidin siitä kovasti: pitänee ottaa se taas kesälektyyriksi. Nuo runot olivat silloin nuorempana vaikeahkoja, eivätkä ne edelleenkään heti avaudu. "Kevätyössä" on hauska sana "Pietarpori", jota en ennen ole tavannut. Pasternakissa on jotain suurta ja sfinksimäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä elokuvassa aikamoista imellosta on mukana ja sen vastapainoksi liioiteltua karskiutta, esim. Komarovskin hahmossa ja anarkistissa, jota esittää Klaus Kinski. Näkisin nämä seikat kuitenkin elokuvan aikakauden mukaisina tyylikeinoina.

      "Pietarpori" mainitaan ainakin Dostojevskin novellien suomennoksessa "Valitut kertomukset", jonka muutama vuosi sitten luin, Juhani Konkka suomentajana. Minulle tuli sellainen tuntuma kuin sillä tarkoitettaisiin jotakin tiettyä kaupunginosaa Pietarissa? Nimi mainitaan vissiin novellissa "Ilkeä tapaus".

      Sfinksi saattaa hyvinkin sopia Pasternakin vertauskuvaksi. Jo Neuvostoproosaa 1-teoksessa oleva Pasternakin novelli on laadittu niin tarkoituksellisen haamumaisella laveerauksella, että paikoin on vaikea saada selvää mitä tapahtuu ja kuka on tekijänä. Samaa paikoin tarkoituksellisen epäselvää kuvausta maan sisäisistä jännitteistä oli sitten havaittavissa virolaisen Rein Salurin kertomuksessa "Muisti" valikoimassa Neuvostoproosaa 3.

      Poista