Powered By Blogger

lauantai 13. elokuuta 2016

Koti-ikävä ja muita latvialaisia novelleja

Vuonna 1985 ilmestyi Ulla-Liisa Heinon toimittama ja suomentama novellivalikoima nimeltä Koti-ikävä ja muita latvialaisia novelleja. Novellit on suomennettu niitten venäjänkielisistä käännöksistä. Kirjan alusta löytyy sittemmin Latvian suurlähettiläänä Helsingissä toimineen Anna Žiguren kirjoittama johdanto nimeltä Me olemme Latviasta. Lopusta taas löytyy kunkin kirjailijan esittely. Novelleja on yksitoista, kukin eri kirjailijalta. Kolme novellia on kirjoitettu ennen sosialismin aikaa, vanhin ilmeisesti vuonna 1889. Se, mikä kirjasta puuttuu, on kunkin novellin julkaisuvuosi.

Kirjoitanpa tässä sanasen kustakin novellista:

Rūdolfs Blaumanis (1863 – 1908): Raudupen emäntä. Perinteisen eurooppalaisen kerronnan mukainen novelli leskeksi jääneestä nuoresta emännästä ja hänen elämänvalinnoistaan. Muistuttaa tyyliltään Maupassantia.
Ernests Birznieks-Upītis (1871 – 1960): Harmaa kivi. Pari lyhyttä kuvausta maalaiskylän elämästä suuren kiven näkövinkkelistä. Kuulemma osa samanaiheista kokoelmaa, saattaisi toimia paremmin yhteydessä muihin kokoelman tarinoihin.
Jānis Ezerinš (1891 – 1924): Selustasankari. Veitikkamainen kuvaus Venäjän armeijan latvialaisesta naissankarista Moldaviassa. Tässäkin voi nähdä Maupassantin henkeä.
Evalds Vilks (1923 – 1976): Keskiyöllä. Hieno kummitustarina, jonka pointtina on pohtia nk. ”juutalaiskysymystä” Latviassa sota-aikaan. Tykkäsin erityisesti kummitusten kuvauksesta.
Regina Ezera (1930 – 2002): Koti-ikävä. Liekaan sidottu koira karkaa, kun liekahihna katkeaa. Koira ryntää kohti lapsuutensa kotia. Vasta novellin lopussa tajusin mistä tässä oikeesti taitaakin olla kysymys.
Egons Līvs (1924 – 1989): Madarin perhe. Madar on jäyhä, rujonnäköinen merimies, joka löytää vaimon. Novellin tunnelmaa voisi luonnehtia jopa rempseäksi, vaikka se kertoo myös lähiympäristön kyvyttömyydestä ottaa vastaan muutos, jota ei uskottu tulevan.
Zigmunds Skujins (s. 1926): Ruhnun Juhan. Tässä novellissa pääsin käväisemään eksoottisella Ruhnun saarella Riianlahdella. Kuvaus Ruhnun saarelle tulosta on niin kiehtova, että haluan laittaa siitä katkelman tähän:

Rannalla ei mikään osoittanut ihmisten olemassaoloa. Maininkien jyräämän hiekkakaistan takana alkoi heti metsä. Lahoavien vesikasvien lemu sekoittui ilmassa auringon lämmittämän pihkan elähdyttävään tuoksuun. Mahtavien kuusten vihreistä käpälistä riippui ripsuina sammalriekaleita ja hämähäkinverkkoja. Siellä täällä oli vanhuuttaan tai myrskyissä kaatuneita puita sikin sokin toistensa päällä.

Alberts Bels (s. 1938): Sukellusveneen kapteeni. Sota-aikaan joukko ihmisiä hakeutuu pommisuojaan kerrostalon kellariin. Talo saa osuman ja sortuu. Eräs miehistä ilmoittautuu heti johtajaksi. Hän kertoo olevansa sukellusveneen kapteeni. Hyvin kuvattu tunnelma ja niukan keinovalikoiman taitava käyttö tekevät novellista ammattimiehen työtä.
Andris Jakubāns (s. 1941): Anton ja Kleopatra. Hauskalla tavalla erikoinen kerronta, jossa lopultakin varsin kapeaa juonellista ainesta lavennetaan sukkelalla sanailulla, tekee tästä ihan kivaa luettavaa.
Vladimirs Kaijaks (1930 – 2013): Mykkä. Menestyneelle miehelle valkenee hänen menestyksensä salaisuus.
Aivars Kalve (1937 – 1994): Punaista apilaa. Kolhoosin johtaja uneksuu mm. apilaniitystä ja vaimonsa korkeasta povesta.

Erityisen propagandistisia nämä novellit eivät kyllä ole. Eivät ainakaan neuvostomyönteisessä mielessä. Enemmänkin keskitytään ihmisten välisiin suhteisiin, siihen miksi asiat menevät niin kuin menevät.

Kirjassa on 254 sivua. Viimeiselle sivulle on entinen omistaja kirjoittanut: luettu 15.-16.6.1992 kesälomalla. En siis ole ainut joka merkitsee ylös lukemisensa kestoja! Minäkin luin tämän kirjan kahdessa päivässä.

2 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa että Latvia on maana jäänyt jokseenkin täysin vieraaksi, Virosta tietää vähän enemmän ja Liettuastakin jotain mutta mikä se siinä välissä on...ja näistä kirjailijoistakin ainoa tunnistamani nimi on Bels ja tämäkin sen johdosta että lukuvuoroa joskus lähitulevaisuudessa odottaa yksi romaaninsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli latvialaisia perhetuttuja, joten sitä kautta jotain pientä tietoa oli tullut ohi tavanomaisten kanavain.

      Luulenpa minäkin lukevani sen Belsin romaanin Häkki. Lieneekö muuta yksinomaan latvialaista kaunokirjallisuutta suomeksi julkaistukaan?

      Poista