Vuonna 1953 julkaistiin ensimmäistä
kertaa Väinö Riikkilän (1906 – 1969) kirjoittama nuorisoromaani
Pertsa ja Kilu merellä. Minä luin Iisalmen kirjaston
poistomyynnistä hankkimani kappaleen tämä teoksen neljännestä painoksesta.
Mielikuvani Pertsan ja Kilun
seikkailuista perustui pelkästään 1970-luvulla tehtyyn tv-sarjaan.
Niinpä olinkin myönteisesti yllättynyt, kun lukemassani romaanissa
Kilu ei yhtään ainutta kertaa sanonut ”Mennään kotiin” ja
hän käyttäytyi muutenkin varsin harkitsevasti ja reippaasti.
Samoin minua ilahduttivat kertomusten tv-sarjaa realistisemmat
aiheet. Kun tv-sarjassa pojat selvittelevät rikoksia, joissa
osallisina ovat Manki ja Arpinaama, ovat pojat
lukemassani romaanissa ensimmäistä kertaa kesätöissä,
pohdiskelevat tulevaisuuttaan melkoisen järkevästi ja
suunnittelevat koulunkäyntiään ja tulevaa työuraansa. Lisäksi
kuvioihin tulee mukaan Pirkko, poikien ikätoveri, joka
voittaa poikien kunnioituksen topakalla ja reilulla käytöksellään.
Kyse ei siis ole lastenromaanista vaan hieman varttuneemmille
suunnatusta kerronnasta. Värikkäitten tapahtumien kipakka
esiintymistiheys sekä päähenkilöitten yläkouluikäisyys ovat
sentään omiaan tekemään kirjasta nuorisoromaanin.
Pertsa ja Kilu merellä kuvaa nuorten
päähenkilöitten kesätyötä Sam-nimisellä pienellä
hinaaja-aluksella jossain Kotkan tai Karhulan satamassa. Pertsa
päätyy konemestarin alaiseksi ja Kilu kipparin alaiseksi. Muita
työntekijöitä Samilla ei olekaan. Itse asiassa Pertsa ja Kilu
tekevät pääosan töistä. Konemestari ja kippari pyrkivät
pääsemään niin vähällä kuin mahdollista – myös
työhönohjauksen osalta. Sehän se vasta realismia onkin. Laivan
työtehtävien kuvaus on romaanin parhaita puolia, mutta se
osoittautui minulle liian vaativaksi, sillä en ymmärrä koneista
mitään edes punkan puolella. Luulenpa, että monen nuoren lukijan
lukuinnolle tekninen kuvailu on saattanut tehdä tenän. Opin varsin
nopeasti olemaan yrittämättä ymmärtääkään höyrykattilan
toimintaa ja luin vain mitä ihmisyksilöille tapahtui. Ja
tapahtuihan heille. Jo ennen kolmeakymmentä sivua Kilu on
merihädässä. Näitä hätiä ilmaantuu sittemmin lisääkin ja
loppupuoli romaanista menee osaksi meriselitysten parissa, joskin
poikien laantumaton innostus oman elämänsä kehittämiseksi johtaa
kertomusta myös muunlaisille urille.
Riikkilän kuvaus pysyy sikäli
hienosti maanpinnalla, että tapahtumapaikat ja tapahtumiin liittyvät
vuodenajan, sään ja tavallaan aikakaudenkin kuvailut tuntuvat
tosilta ja enemmän itse-eletyiltä kuin läheltä seuratuilta.
Sotien jälkeisen rauhan ajan Suomen reipas toimeliaisuus henkäileepi
tapahtumien taustalta. Ihmiset tekivät tuolloin pienellä palkalla
vaativaa ja raskasta työtä, jossa työaikalakia ei joudettu aina
noudattamaan. Työturvallisuudesta puhumattakaan. Näytteeksi pieni
kuvaus Samin työtehtävien jaosta:
Kippari, joka mukavuussyistä, kuten
hän itse sanoi, oli muuttanut maihin asumaan, tuli konemestarin
kanssa laivaan.
– Hei, pojat, hän huusi. – Vai
luulette laivan olevan kunnossa. Messingit ovat kuin rupista perunaa
ja akkunat – totta kai herrat itsekin näkevät, missä kunnossa ne
ovat? Rätit heilumaan! Ja laiva irti! Viemme mutaproomun Kukorin
taakse.
Kirjassa on 160 sivua. Luin sen
neljässä päivässä. Pertsan ja Kilun seikkailuihin on minua laajemmin perehtynyt Jokke.
Sain lahjaksi DVD:n jossa oli 1970-luvun filmit, tosiaan Kilu halusi usein kotiin ja oli pipo päässä keskellä kesää, mutta muuten oli mukavaa meininkiä :)
VastaaPoistaKilu oli tv-sarjoissa tosiaan melko kiltti ja arka kaveri, onneksi ainakin tässä romaanissa esiintyy toisenlainen Kilu.
Poista