Martti Issakainen: Huumorin kotiseutu

Martti Issakainen (s. 1943) kokosi vuonna 2009 julkaistun teoksen nimeltä Huumorin kotiseutu, alaotsikkona Kerman Kallen kaskumailla ja luostarin puutarhassa. Kirjan alusta löytyvät Issakaisen tervehdyssanat lukijalle.

Kirjassa kuvattu huumorin kotiseutu on Heinävesi. Issakainen on koonnut nimeltyiltä heinävetisiltä ja aikaisemmin julkaisuista perinnekirjoista kaskukoosteen, jonka hän on järjestänyt aihealueittain. Kirjan nimen mukaisesti kyseessä on huumori, kaikki kaskut eivät naurata, kaikki kirjan pienet tarinanpätkät eivät edes ole mitään kaskuja vaan muisteloita. Kirjan huumori on moniäänistä ja siksi se ei aina miellytä lukijaa samalla tavalla, toisinaan ei laisinkaan. Heinävetisten keskinäinen otattelu kirjan sivuilla kasvattaa kokoelmasta tavanomaista vitsikirjaa laveamman. Näkyville nousevat muutenkin kuin rivien välistä elämän kirpeämmätkin sävyt – eivät kuitenkaan häiriöksi asti vaan ikään kuin muistuttamaan lukijaa siitä, ettei elämä Heinävedellä ole sen auvoisampaa ollut kuin muuallakaan maan päällä.

Heinäveden kirkon parvet ovat avarat,

laipiossa ja tornin huipussa toistuu

Heinäveden vaakunasta tuttu ruorisymboli.

Uuden Valamon luostarin kirkko Heinävedellä.

Aihealueet kattavat monenmoista elämänalaa Heinävedeltä. Esitellään kaskujen ja muisteloitten kautta alaotsikossa mainittu Kerman Kalle, Kerman kanavaa hoitaneen sääennustaja, lisäksi muutamia muita paikkakunnan suuruuksia, kuten tarunomainen silmänkääntäjä Kuikka Koponen ja säveltäjä Otto Kotilainen. Oman merkittävän panoksensa kirjaan on antanut oopperadiiva Aino Acktén poika, lääkäri Mies Reenkola, jolta on kirjaan taltioitu useampia muisteloita ja kaskuja. Paikkakunnan pappismiehet ovat myös hyvin edustettuina, toimiihan Heinävedellä luterilaisen seurakunnan lisäksi myös kaksi ortodoksista luostaria. Munkeista väännettyjä sanaleikkejä on tarjolla useampi. Myös opettajat ja heidän koulukkaansa sekä lääkärit ja heidän potilaansa heittävät omat suolaisensa kaskukoosteeseen. 

Itse tykkäsin ehkä eniten sisävesilaivoihin liittyvistä kaskuista. Kertoman mukaan mutkaisilla reiteillä kipparilla oli tapana komentaa masinistia laittamaan viäriä puita pannun alle, tulloo mutkapaikat! Toisessa kaskussa ollaankin sitten karilla:

Hinaajalaiva ajoi karille ja jäi keskiosastaan killumaan kiven päälle. Kippari tuumasi:

”Kyllä näilä ouvoila vesilä pitäs ajjoo täysilä. Jos ois painettu täysilä, ois sopivasti mänty ylite.”

Sisävesiristeilijä Heinävedellä.

Kirjassa on 143 sivua. Ihan mukavaa lueskeltavaa, jonka parissa viihdyin muutaman päivän. Lumenluontia riitti siinä määrin välipaloiksi, että nyt alkaakin olla kaekki paekat kippeenä.