Bjarmia-antologia

Ville Ropponen toimitti vuonna 2015 julkaistun pienen teoksen nimeltä Bjarmia-antologia, alaotsikkonsa mukaan kyseessä on Suomensukuisten vähemmistökansojen runoantologia. Koska kyse on usean eri kansan runoilijasta (yhteensä kahdeksan runoilijaa), on suomentajiakin useampi. Kirjassa mainitaan suomentajat Valeri Alikov, Sampsa Holopainen, Anniina Ljokkoi, Niko Partanen, Esa-Jussi Salminen ja Hanna Samola. Kirjan lopussa esitellään suomentajat. Runoilijat esitellään kukin oman osionsa aluksi. Bjarmia on kuulemma muinainen pohjoisenpuoleinen valtakunta, tässä sillä tarkoitettaneen meitä pieniä pohjoisia kansoja. Esipuheessa Ville Ropponen myös kertoo, että kirja on syntynyt runokiertueen myötä, monet runot on tarkoitettu esitettäviksi, mutta käy niitä myös lukeminen. Ropponen muistuttaa venäläisen elokuvaohjaajan Aleksei Fedortshenkon elokuvista Hiljaiset sielut ja Niittymarien taivaalliset vaimot ja pohdiskelee vähemmistökansojen elämää isovenäläisyyden puristuksessa. Ropponen kuvailee kirjan runoilijoita etnofuturisteiksi, tyyli yhdistää kansanrunoutta moderniin maailmaan.

Virolainen Jan Rahman (s. 1975) kirjoittaa eteläisen Viron võron sekä viron kielellä. Ja on kuulemma julkaistu runoja ja näytelmiä. Tämän valikoiman runot ovat hilpeän haikeita. Niissä Rahman mm. ottaa kantaa metsien puolesta avohakkuita vastaan.

Niittymarilainen Raisia Sungurova (s. 1987) asuu Jugrassa. Hänen runoissaan puhutaan rakkaudesta, vaan onpa mukana runoja, joissa puhutaan muustakin. Sain niistä muista itselleni enemmän.

Virolainen Aapo Ilves (s. 1970) kirjoittaa viron, võron ja setun kielillä. On julkaistu paljon runoja ja proosaa sekä laulujen sanoituksia. Hän opettaa runossaan suomalaisille Viron lähihistoriaa, kertoo Udmurtiasta, sen tytöistä ja mummoista.

Vuorimarilainen Valeri Mikor (s. 1960) on kuulemma tuottelias marintaja: Seitsemän veljestä, Sinuhe egyptiläinen jne. Hän asuu Helsingissä, on näköjään osallistunut venäjän kielen Saljut -oppikirjan laadintaan. Hänen runoissaan on hyvinkin etnofuturistinen asenne, marilaisuus nyky-Venäjällä ja maailmalla nousee esiin.

Karjalainen Santtu Karhu (s. 1967) kirjoittaa mm. aunuksenkarjalan kielellä. Häneltä on ilmestynyt suomeksi ja karjalaksi runovalikoima Hyvästit Karjala, terveh Petroskoi. Nyt lukemassani teoksessa esillä olevat muutamat runot tuntuvat jatkavan Venäjän karjalaisten kirjoittajien haikeaa hyvästijättöä äidinkielelleen ja muulle perinteelleen. Saunan seinissä on oksankohtia kuin tähtiä taivaalla, käy niitä sitten lukemaan – vähemmästäkin humaltuu.

Komilainen Nina Obrezkova (s. 1965) kirjoittaa naisellisen sensuellilla tyylillä. Hänen runonsa edustavat sitä kaunotaidetta, jossa muutamilla pehmeillä vedoilla luodaan kuva jostakin merkityksellisestä, kuten seuraavassa katkelmassa runosta Mummolle

Istut hiljaa rappusten päätyyn,

eteesi asetat väsyneet kätesi,

harmaantuneet hiuksesi – joskus kylmästä kuivat –

jotain kuiskaavat syksyn tuulelle.

Udmurtialainen Muš Nadi (s. 1976) kirjoittaa aluksi lyhyissä runoissa rakkaudesta. Kun suomentaja vaihtuu, runot pitenevät ja soivat sitten siihen etnofuturismin suuntaan. Runoilija hurmioituu udmurttimummojen euroviisuesityksestä.

Virolainen Contra (s. 1974) kirjoittaa viron ja võron kielellä runoja, joissa on etnofuturismin humoristista meininkiä ja menoa. Runojen säkeet saattavat soinnehtia kansanlaulujen ja -runojen tapaan. Eräässä pitemmässä runossa Jeesus deaktivoi elämänsä kuten feisbook-tilin. Parin viikon päästä hän päättää reaktivoida sen, mutta kaikki vanhat asetukset on poistettu, joten Jeesus ei saa yhteyttä niihin, jotka häneltä jotain pyytävät. Yhteydenottoja tulee paljon, sillä Jeesus hyväksyy kaikki kaveripyynnöt.

Kirjassa on 114 sivua. Sain sen lainaan Juankoskelta ja vietin sen seurassa pari päivää. Löysin kirjasta aikaisemman blogiarvion. Niin ja sekin vielä, että tällä kirjalla voin osallistua Ainon Sheferijm-blogin Tundran lumoissa -haasteeseen.