Tyhjyys

Japanilaisen elokuvaohjaajan Yasujirō Ozun (1903 – 1963) hautakivessä on kuulemma kirjoitusmerkki, joka voidaan suomentaa sanalla tyhjyys. 

Tämä kirjoitus ei kerro Ozusta, se vain lähtee liikkeelle tästä hänen elämänsä ja kuolemansa yksityiskohdasta. En tiedä mitä em. kirjoitusmerkki idän kansoille tarkoittaa, puntaroin asiaa omien näkökantojeni sumentamana. Hyvä kirjoitus itämaisten ja länsimaisten uskonnonfilosofiain yhtäläisyyksistä löytyy netistä Kirkko ja kaupunki -lehden sivuilta.

Mitä tyhjyys minulle merkitsee? Lähden liikkeelle lähialueilta – Japanista siirryn ulkoavaruuteen. Ulkoavaruus koostuu pääosin tyhjyydestä. Ainakin näin maallikon mielestä. Kaikki ne planeetat ja muut taivaankappaleet pyörivät itsensä ympäri tyhjyydessä. Käsittääkseni valtaosa maailmankaikkeutta koostuu tyhjyydestä. Siellä ei ole mitään eikä siellä tapahdu mitään. Tämä näkemykseni ei ole mitään tähtitiedettä, se on minun käsitykseni asiain laidasta ja laitojen välistä.

Sikäli kuin olen ymmärtänyt, koostuu kaikki aine atomeista. Varmaan on vielä pienempiäkin osasia, mutta minun ajatukseni ilmaisemiseksi riittävät varsin hyvin atomit. Käsittääkseni nämä atomit koostuvat pääosin tyhjyydestä. Siellä tyhjyyden keskellä on protoneita ja neutroneja, reunoilla häärii elektroneja. Jos ne protonit, neutronit ja elektronit poistettaisiin, jäisi siis jäljelle pelkkää tyhjyyttä.

Ihmisen elämä koostuu oman persoonan lisäksi lähellä ja kaukana olevista muista ihmisistä – kuolleista ja elävistä – sekä muusta tilpehööristä, kuten huonekaluista. Niin ja astioista ja vaatteista ja eläimistä ja rakennuksista ja autoista. Paljon muustakin, jota pörrää ihmisyksilön elämän ytimen, siis sen oman persoonan ympärillä.

Siinä vaiheessa, kun ihmisyksilön elämä loppuu, hänen persoonansa muuttuu osaksi tyhjyyttä. Ehkä sen takia maailmankaikkeus laajenee...? Yhä kasvava joukko persoonallista tyhjyyttä laajentaa sitä.

Tyhjyyden osana ihmisen persoona lakkaa olemasta. Ainakin se lakkaa olemasta sen maanpäällisen hyörinnän ympäröimä. Elämä ei tietenkään lopu kuolemaan. Se hyörii sittenkin, vaikka joku persoona onkin joukosta poissa. Ihmiset, jotka ovat tunteneet pois lähteneen, muistavat hänet vielä pitkään. Jos ei muuten, niin koulukaverit-sivuston kuvista.

Jos koko ihmiskunta kuolisi pois kertarysäyksellä, niin jäisi kumminkin joitain eliöitä. Tai jos ei jäisi niitäkään, niin luultavasti jotain kasvun edellytyksiä tai edes elinkelvoton planeetta! Voi olla, ettei sillä planeetalla kukaan enää kävisi, mutta säästyisivätpähän nekin avaruusmatkarahat vaikka kotihoidontuen kaupunkilisään. Se ei olisikaan mikään pikkujuttu, sillä Maapallolle on mistä tahansa elinkelpoiselta planeetalta tosi pitkä matka. Miettiköön lukijakin mikä määrä pikkuhumanoideja niillä pesetoilla hoidettaisiin. Ja niistä vasta persoonia kasvaisi, kun kotona saisivat varttua! Tyhjyys ei saattaisikaan olla niin kalsea paikka, kun ne kotikasvatuksen saaneitten kersojen persoonat sinne pelmahtaisivat.