Antti Hyry (1931 – 2016) kirjoitti
vuonna 1999 julkaistun romaanin nimeltä Aitta. Luin sen.
Aitta kertoo siitä, miten
vanhempi mieshenkilö, joka romaanissa esittelee itsensä puhelimeen
”se ja se täältä Kuivaniemestä päin”, kesän aikaan
ostaa vanhan aitan Iijoki-varresta aikomuksenaan purkaa aitta ja
pystyttää se sitten omalle tontilleen meren rannalle Kuivaniemeen.
Aitta on todellakin vanha, sen hirret on kertaalleen käännetty
(sisäpuoli ulospäin), kenties vuonna 1874, kuten myyjän mies
arvelee.
Aitan ostava Kuivaniemen herra
muistuttaa ajatusmaailmaltaan Pietaria, päähenkilöä Hyryn
pienoisromaanista Maailman laita (vuodelta
1967).
Aitta-romaanissa nimeltä mainitsematon ”Pietari” saa suuren
kalansaaliin. Hänen lisäkseen tekstissä mainitaan useita miehen
nimiä, jotka ovat joko suoraan Raamatusta tai ainakin omaavat
raamatullisen alkuperän: Tapani, Johannes, Leevi. Silti
kalansaalista suorempia yhteyksiä Raamatun kertomuksiin ei esiinny.
Päähenkilöstä kerrotaan välillä minä-
välillä hän-muodossa.
Tapahtumien
ja luonnon kuvailu on tyypillistä Hyryä. Monenmoinen puuhaaminen on
tärkeällä sijalla ja etenee sivupolkuja kaihtamatta. Niinpä
Aitta-romaanissakin käydään kalassa ja piipahdetaan marjametsässä,
tehdään tai jätetään tekemättä tarkoin harkittuja pärekauppoja
unohtamatta tutkia päreitten myyjän hauenpäät ja kirveet. Vanha
mies tekee matkaa muistoissaan, tarkkailee kunnioituksella
luonnonilmiöitä, mutta samalla hän tarttuu myös toimeen
rakentaakseen aittaa, jota ei oikeastaan tarvitse. Miksi kaikki on ja
minne se katoaa, on eräs kirjan teemoista. Naapureilta sopii pyytää
apua ja he voivat siitä avusta myös kieltäytyä, milloin on omia
kiireitä. Tällöin oma apu on se paras apu.
Hän
nosti takahirren takakivien päälle, sen paino tuntui leukaperissä.
Näistä on maailma koottu. Kivistä ja harmaista hirsistä. Lisäksi
on kenttää ja heinikkoa, villiviinimarjapensaita ja punaisia
marjoja, tuomia ja takana pieniä katajia ja sinisiä marjoja ja
isoja koivuja.
En
muista erityisemmin huumoria Hyryn romaanista Maailman
laita tai hänen novelleistaan.
Tässä romaanissa on kuitenkin pieniä hauskoja sanontoja ja
tarinanpätkiä, jotka ihan kivasti elävöittävät kerrontaa. Taisi
Heikki Määttänen lukea
joskus radiossa Aittaa.
Siitä jäi mieleeni kohta:
Kuiva
oja on oiva kuja, appiukko sanoi, kun mentiin hillaan.
Lisäksi
taisi olla joku muukin sananmuunnos ja lapsen hauskoja mietteitä
sekä ”Pietarin” ja hänen vaimonsa muisteloita
nuoruusvuosiltaan. Niin ja ”anopinkuljetuslaatikko”, josta
meillekin on tullut tuttu pilaileva nimitys auton katolle
kiinnitettävälle suksiboxille.
Kuten
muissakin mainitsemissani Hyryn teoksissa, myös Aitassa on mukana
vaaran läsnäolo. Koulun käsityötunneilta jäi mieleeni vannesahan
vieressä ollut huomautus, jossa sanottiin ”Vaara tarjona”.
Varsinkin Hyryn novelleissa tämä vaara tarjoutuu useinkin.
Kaksikerroksinen hirsiaitta on korkea rakennus, sen kattaminen
päreillä ei suju keneltä tahansa.
Kiitokset
JJ:lle lukuvinkistä! Aitta-romaanissa on 189 sivua ja se tuli
luetuksi parissa päivässä. Muissa blogeissa romaanista ovat
nauttineet mm. Liisa ja Pohjoissuomalainen kulttuuriblogi.
Olen lukenut Hyryn Uunin, se oli mielenkiintoinen, avartava ja tietyllä tapaa terapeuttinen lukukokemus. Aion lukea tämänkin jossain vaiheessa.
VastaaPoistaVaikea sanoa tuoko tämä Aitta suoranaisesti uutta verrattuna Uuniin. No, rakennetaanhan tässä kumminkin aittaa ja pitemmässä romaanissa uunia. Aika mahdotonta silti olla ajattelematta, että kaikkeen Hyryn kerrontaan sisältyy vertauskuvallisuutta ja taustalla hääräileviä tuumailuja olemassaolosta ja sen merkityksestä.
Poista