Pietari 2020

 Rakas nettipäiväkirja, tulin eilen Pietarista. Käväisin siellä lyhyellä reissulla vaimon kanssa. Edellisen kerran kävin Pietarissa tammikuussa 1997. Silloin sää oli aluksi lauha, matkan aikana keli kylmeni ja tuuli tuiversi niin että meinasi kamera jäätyä. Tällä kertaa sää oli syksyinen, satoi vettä, sentään yksi pilvipoutainen päivä sattui, niin että pystyimme kuljeksimaan kaupungilla omaan tahtiin.

Pietarissa ihmiset eivät ole enää semmoisia lukukoneita kuin Moskovan lapset Pasternakin runossa. Nykyään metroissa arviolta kahdeksan kymmenestä selaa kännykkäänsä. Yhdessä metrovaunussa pari henkilöä saattaa lukea kirjaa ja yksi lehteä, rauha on rikkumaton, ihmiset sulkeutuneita ja lievästi lannistuneen oloisia.

Koska olen vain turisti Pietarissakin, liikuin lähinnä Nevski Prospektilla. Siellä tallustelevat ihmiset vaikuttivat kohteliailta, he väistivät meitä ja me heitä. Noudatettiin luonnolliseen tapaan oikeanpuoleista liikennettä jalkakäytävilläkin. Kukaan ei häirinnyt meitä. Yksi taksinkuljettaja kysyi tarvitsimmeko kyytiä ja jokunen kerjäläinen pyysi almua ja lupaili meille Jumalan palkitsevan lahjoituksemme. Eräälle tädille annoin sata ruplaa, puolisentoista euroa. Mitä lie siitä ajatellut.

Eremitaasiin on nykyään syytä varata liput etukäteen. Meillä oli siellä opastus, kolmen hengen ryhmälle. Kuultiin monenmoista, en tiedä olisiko omatoiminen kierros ollut niin antoisa. Antiikin osastoon olisin mielelläni tutustunut pitempään, nyt se meni läpi kävellen. Impressionistisen taiteen osasto oli siirretty eri rakennukseen Palatsiaukion reunalle.

Käytiin Iisakin kirkossa ja Verikirkossa, joihin oli pääsymaksu. Kazanin katedraaliin pääsi ilmaiseksi. Lisäksi liikuimme Aleksanteri Nevskin luostarin alueella, kävimme luostarin hautuumailla ja otimme taas kuvat ison D:n ja Pähkinänsärkijän säveltäjän hautamuistomerkeistä. Lomonosovin hauta oli suojattu puulaatikolla. Ostin yhdestä kojusta ikonintapaisen sadalla ruplalla. Pyhä Yrjänä siinä on voittoisana lohikäärmeen suhteen.

Hotellissa ja koko kaupungissa oli suuri määrä aasialaisia turisteja. Aamupalatarjoilulla heidät oli jostain syystä erotettu omalle puolleen salia. Museoissa he liikkuivat opastetusti taajoina joukkueina. Heidän määränsä vaikutti olevan suhteessa aasialaisten määrään koko ihmiskunnasta.

Hotellin vieressä toimi varsin merkittävä pala Suomea, Prisma-kauppa. Oli häkellyttävän helppoa löytää kaupasta suomenkielisten ohjeitten avulla joka päivä samat tavarat: Valion juustoa, juotavaa jurkurttia, appelsiinimehua, tsekkiläistä olutta, venäläis-ranskalaista konjakkia sekä satunnaisesti jotain muutakin. Sanoivat meidän saavan bonustakin kortillamme. Pitää vielä joskus tarkastaa asia.

Kotiin palattua katselimme elokuvan Kurjet lentävät. Kuuluisassa kohtauksessa Borjan sotakaveri tulee kertomaan kaverinsa sukulaisille Borjan kuolleen. Hän vitsailee ja soittaa huuliharppua, kunnes tajuaa puhuvansa Veronikalle, Boriksen rakastetetulle. Siinä vaiheessa hän herää näkemään oman moukkamaisuutensa. Tällaista voi oppia myös matkalla Pietariin – jonkun toisen moukkamaisuus onkin helpompi havaita. Joka tapauksessa taisimme Pietarissa sopeutua porukkaan, sillä ihmiset kyselivät meiltä kadulla miten mihinkin pääsee.