Ren-in: Merkintöjä ruohomajasta

Vuonna 2016 julkaistiin suomeksi vanha japanilainen teos nimeltä Merkintöjä ruohomajasta. Alkuperäinen teos lienee nimeltään Hōjōki, sen kirjoittaja, munkkinimeltään Ren-in eli vuosina 1155 – 1216. Teoksen suomensi ja toimitti Miika Pölkki. Lukemani kirja koostuu kolmesta selkeästi erotellusta osasta: Merkintöjä ruohomajasta, Selitykset ja Jälkisanat. Ensin muinainen kirjoittaja Ren-in kertoo oman versionsa elontiestään, sitten kirjan suomentaja/toimittaja tarjoaa yksityiskohtaisia selityksiä alkuperäiseen tekstiin liittyen ja jälkisanoissa selitykset laajenevat käsittelemään tekstiin sisältyviä viittauksia kirjoitusajankohdan runouteen ja osin myös buddhalaiseen uskontoon.

Köyhtyneen virkamiesperheen poika Kamo no Chōmei pettyi siihen mitä elämällä oli hänelle tarjota ja ryhtyi syrjäilijäksi, kuten asia kirjassa ilmaistaan. Hän siirtyi aluksi asumaan jokivarteen kaupungin ulkopuolelle ja lopulta kaupungin läheisyydessä sijaitsevalle vuorelle, jonne tämä nuoruudessaan kaupunkimaiseen elämään tottunut mies rakensi itselleen yksinkertaisen, pienen ruohomajan (~ 9 m²). Siellä hän, käyttäen nimeä Ren-in, sitten eleli kuusikymppiseksi eli vain hieman minua vanhemmaksi.

Syrjäilijänä Ren-in ei luopunut tyystin maailmallisista puuhistaan. Hän harrasti edelleen runoutta sekä koton ja biwaluutun soittamista. Kunnon buddhalaisena hän tavoitteli puhtaalle maalle syntymistä, joka kaiketi edellytti maailmallisuudesta luopumista. Varsinkin jälkisanoissa tuodaan esille se, miten Ren-in tiedosti tämän seikan. Hän tuntuu asettaneen toivonsa Amida-buddhaan, joka lopulta auttaisi pyytämättä häntä ”pääsemään perille” tai miten asia nyt pitäisikään ilmaista. Tästä tulee kristitylle tietysti mieleen se, että ihminen pelastuu yksin armosta. Voisiko sitten vetää ~ -merkin Lutherin ja Amida-buddhan välille? Ehkenpä ei, ruohomajan seinästä lentäisi mustepullokin läpitse että humahtaisi.

Muuten kirjassa saattaisi olla tahatonta huumoriakin, ellei erinäisiä ilmaisuja olisi selityksissä niin tarkkaan avattu lukijalle. Hauskana koin sen kun Ren-in kirjoittaa, kuinka hän kuuta katsellessaan muistaa vanhoja ystäviään ja heti seuraavaksi hän kertoo apinan huudon saavan hänen hihansa kostumaan kyynelistä. Tästä voisi lukijalle tulla semmoinen hassu mielleyhtymä, että apinan huuto tuo vanhat kamut mieleen. Mikseipä niin voisi ollakin? Mutta Pölkki kertoo, että kielikuvat kuun katselu ja apinan valitus liittyvät kumpikin erillisiin runoihin ja saavat niitten runojen kautta laajemman merkityksen.

Tällä tavalla – yhteensidottujen säkeitten viittauksilla Buddhan opetuksiin – on muistaakseni luotu myös buddhalaisuuden eräs perusteos Dhammapada. Niinpä myös Ren-inin tekstistä humistaa todennäköisesti paljonkin ohitse minulta, kun en ole perehtynyt muinaiseen japanilaiseen runouteen tai buddhalaisuuteen. Merkintöjä ruohomajasta on verrattain lyhyt teksti, sen ilmaisut kantavat muassaan perinteisiin sitoutunutta aineistoa, jonka honaaminen on toisen kulttuuripiirin ja aikakauden lueskelijalle mahdotonta ilman asiantuntevaa opastusta. Paikoitellen tosin tämä opastus tuppaa rehevöitymään niin koristeelliseen sanankäyttöön, että minä lukijana tarvitsisin opastusta myös sen tulkintaan.

Kirjassa on 118 sivua. Lukaisin sen eilen.