Arkadi & Boris Strugatski: Hankalaa olla jumala

Neuvostoliittolaiset veljekset Arkadi Strugatski (1925 – 1991) ja Boris Strugatski (1933 – 2012) kirjoittivat yhdessä vuonna 1964 ilmestyneen scifi-romaanin Трудно быть богом. Luin romaanista vuonna 1979 julkaistun, Marja Koskisen laatiman suomennoksen nimeltä Hankalaa olla jumala.

Hankalaa olla jumala sijoittuu kehyskertomusta lukuunottamatta kaukaiselle planeetalle, jota kansoittava ihmiskunta elelee vielä feodaaliaikaa. Arkanarin kaupunkivaltiota hallitsee nimellisesti vanha, heikkokuntoinen kuningas, mutta todellinen hallitsija on hänen julma ja vallanhaluinen ministerinsä don Reba. Maasta lähetetyt tutkijat tai tarkkailijat seuraavat feodaalivaltion kehitystä. Heidän ohjeensa on, ettei vieraan planeetan elämään saisi liiaksi vaikuttaa. Päähenkilö, don Rumata -nimisenä aatelismiehenä esiintyvä Anton, joutuu kuitenkin todelliseen testiin, kun hänen kotiinsa ilmestyy nuori, puhdassydäminen neitonen. Jotkut Arkanarin väestä huomaavat, että don Rumata ei olekaan heikäläisiä. Löytyy niitäkin jotka pitävät häntä peräti jumalana.

Romaanissa pohditaan onko feodaaliajan ihmiskunnalla kyky ja halu hyvään. Onko kehitystasoltaan alkeellisen ihmisyhteisön kehitystä mahdollista vauhdittaa ulkoapäin vai pitääkö ihmisten antaa katkoa toistensa kauloja niin kauan, että järki ja sivistys voittavat? Ja voittavatko ne todella? Erään romaanissa esitetyn teorian mukaan hierarkinen yhteiskunta, jossa ihmiset elävät arvojärjestyksessä kuin säkistä valuneet jyvät, toinen toisensa päällä ja alla, on luonnollisin ja vahvin järjestys. Viisas lääkäri, Budah, esittää näkemyksenään seuraavaa:

Pahaa on mahdoton juuria. Yksikään ihminen ei pysty vähentämään sen määrää maailmasta. Ihminen pystyy vain hieman kohentamaan omaa kohtaloaan, mutta hintana on aina muiden kohtalon huononeminen. Ja aina on oleva kuninkaita, enemmän tai vähemmän julmia, enemmän tai vähemmän hurjia paroneja, ja aina on oleva tietämätöntä kansaa, joka ihailee syvästi sortajiaan ja tuntee vihaa vapauttajaansa kohtaan.

Lukija voi vaistota kirjan kuvauksissa heijastumia kirjoittajien tunteman neuvostoyhteiskunnan järjestyksestä vaikka kirjassa viitataankin hentoisesti Hitlerin valtaannousuun. Jossain kohti tekstissä vilahtaa myös maininta siitä, että yhteiskunta tarvitsee jännitteisyyttä, kaikkien ei tule saada kaikkea ponnistelematta. Muistelen Nietzschen esittäneen jotain tämänhenkistä. Romaanissa päädytäänkin suosittelemaan työnteolle omistautumista ihmiskunnan elämän sisältönä.

Ja totta on sekin, että vaikka filosofista pohdintaa esiintyy, on se kuitenkin kirjassa vähemmistönä. Pääasiassa kyseessä on scifi-seikkailu. Koska viisaustieteellinen pohdinta mielestäni jää aina roikkumaan erinäisten olettamusten varaan, pidän sellaisesta pohdinnasta silloin kun sitä harjoitetaan enempi humoristisessa hengessä. Sama pätee pääosin scifiin. Tämän kirjan tyylilaji on mustempi ja totisempi.

Kirjassa on 235 sivua. Lukeminen kesti melkein viikon. Jonkin verran esiintyi muutakin harrastetta kyseisenä ajankohtana. Pääosan luin eilen ja tänään.

Unohdin sanoa, että kirjan pohjalta on Aleksei German ohjannut elokuvan Трудно быть богом, joka ilmestyi vuonna 2013.

Arkadi & Boris Strugatski: Stalker – Huviretki tienpientareelle

Neuvostoliittolaiset veljekset Arkadi Strugatski (1925 – 1991) ja Boris Strugatski (1933 – 2012) kirjoittivat yhdessä useampia scifi-kertomuksia. Luin suomennoksen heidän tunnetuimpiin töihinsä lukeutuvasta romaanista Пикник на обочине, vuodelta 1972. Kirja ilmestyi Esa Adrianin suomentamana vuonna 1982 nimellä Stalker, alaotsikkona Huviretki tienpientareelle. Romaani on tullut tunnetuksi Andrei Tarkovskin vuonna 1979 ohjaaman Stalker-nimisen elokuvan myötä. Tarkovskin elokuvan näin ainakin osittain joskus aika kauan sitten. En tajunnut siitä paljoakaan. Poikani hankki myöhemmin itselleen tietokonepelin, jonka aihe oli peräisin kyseisen romaanin (ja elokuvan?) maailmasta. En muista pelistä sen kummempia. Taisi olla peltilaatikossa?

Romaani Stalker sijoittuu kuvitteelliseen kanadalaiseen Marmontin kaupunkiin. Marmont on yksi kuudesta Maapallon kohteesta, jonne Deneb-nimisen tähden suunnalta peräisin oleva outo sivilisaatio on lähettänyt jotain, josta Maan asukkaat eivät ole pääseet varmuuteen. Avaruudellisten vierailijoitten Käynnin myötä ilmenneitten erinäisten haitallisten ja levottomuutta herättäneitten ilmiöitten vuoksi osa Marmontin kaupungista on suljettu ja eristetty. Tätä osaa kaupungista kutsutaan nimellä Vyöhyke. Romaanin päähenkilö Redrick Shoehart tienaa kahisevansa salakuljettamalla vierailijoitten jättämää tavaraa Vyöhykkeeltä ja myymällä sitä varakkaille tahoille.

Stalker on osaksi ajanvietekertomus, scifijännäri, joka toimii ajatusleikkinä samaan tapaan kuin vaikkapa elokuva Kolmannen asteen yhteys. Toisaalta Stalker mahdollistaa myös laveammat ajatusleikit. Pohdiskelevassa kohtauksessa kirjan puolivälissä Käyntejä koskevan tutkimuksen kuuluisaksi tekemä tohtori Valentine Pilman keskustelee ravintolassa Vyöhykkeeltä löytyneitten elektronisten laitteitten keruuta junailevan edustajan kanssa. Pilmanin mukaan olisi mahdotonta määritellä miksi vierailijat ovat Maahan halunneet tutustua. Eräänä mahdollisuutena hän ehdottaa, että vierailijat ovat vain käyneet Maassa piknikillä, tehneet huviretken tienpientareelle ja jättäneet roinaa jälkeensä. Tohtori Pilmanin mielestä ihmisen on turha kuvitella selvittävänsä Maan ulkopuolisen älykkyyden toimien tarkoitusta, kun ihminen ei ole kyennyt selvittämään Maassa elävien eläintenkään järkeilyä. Tohtorin mielestä järkeä sinänsä saattaa olla mahdotonta määritellä. Seuraa hauska keskustelu järjestä ja ihmisen oletetusta tiedonjanosta, josta pieni katkelma:

On tarve ymmärtää, mutta se ei edellytä tietoja. Esimerkiksi hypoteesi jumalasta suo kerrassaan verrattoman mahdollisuuden ymmärtää järjestään kaiken tietämättä yhtikäs mitään... Antakaa ihmiselle äärimmäisen yksinkertaistettu systeemi maailmasta ja selittäkää jokainen tapahtuma tuon yksinkertaistetun mallin pohjalta. Sellainen lähestymistapa ei vaadi tietoja ollenkaan. Muutamia ulkoa opeteltuja kaavoja ynnä niin sanotun intuition, niin sanottua käytännön hoksnokkaa ja niin sanottua tervettä järkeä.

Vastaavanlaisia yksinkertaistettuja hypoteeseja entisen itäblokin maitten sosialistisen ajan taiteesta on ilmassa. Netistä puhumattakaan.

Kiva kirja on tämä Stalker. Takakannessa se mainitaan Tarkovskin elokuvaa letkeämmäksi. En väitä vastaan, vaikka hatarat ovat muistoni elokuvasta. Lainasin kirjan Siilinjärven kirjastosta nyt kun vauhtiin pääsin ja kun minulle käytiin näyttämässä minne scifi-kirjallisuus on majoitettu. Siilinjärvellä käytetään nimitystä Tieteiskirjallisuus.

Kirjassa on 216 sivua. Lukaisin sen parissa päivässä. Lainasin toisenkin Strugatskien kirjan.