Kuunnelmia Virosta

Kuuntelen ja kommentoin Yle Areenan kuunnelmia.

Aadu Hint (1910 – 1989): Saarenmaan viimeinen rantarosvo. Alkuteos on novelli Viimane vandiraiuja vuodelta 1970. Tarinan suomenti ja kuunnelmaksi sovitti Leo Apo, joka itsekin kirjoitti meriaiheisia kuunnelmia. Ohjaaja on Kauko Laurikainen, taltioitu vuonna 1970.

Uhtukylän miehet ovat kautta aikain käyttäneet hyväkseen aluksia, jotka ovat rantautuneet Uhtusaaren matalikoille. Heino Okkirattas, kalastuskolhoosin esimies (Lauri Komulainen) haluaa päästä pätemään kyläläisten silmissä. Kun latvialainen troolari päätyy Masinistin matalikolle tilaisuus röyhkeään kaappaukseen tarjoutuu. Troolarin nuorta kapteenia esittää Vesa-Matti Loiri. Heinon appi (Erkki Luomala) paheksuu kyläläisten asennetta, joka suosii hätäänjoutuneitten laivojen rosmousta. Hän haluaisi myös säilyttää saaren elämän entisenlaisena, ei sähköjä, jotka ovat kumminkin riippuvaisia mantereelta tulevasta linjasta, joka saattaa rapsahtaa poikki.

Merellinen tunnelma välittyy kohtalaisen hyvin, tarinan moraalista voi olla monenmoista mieltä. Kesto 47 min.

Hella Wuolijoki (1886 – 1954): Talon lapset. Alkuteos on Wuolijoen esikoisnäytelmä Talulapsed vuodelta 1911 (wikipedian ja finnan mukaan 1912, kenties julkaisuvuosi?). Yle Areenan tietojen mukaan ensiesitys Estonia-teatterissa vuonna 1913 ja Suomen ensi-ilta Kansan Teatterissa Helsingissä vuonna 1914 olivat samanmoinen menestys – näytelmä kiellettiin heti. Syynä lienevät olleet näytelmän ilmeinen poliitillinen suuntaus, näytelmän hahmoista Marianne toimii sosialismiin viittavan arvomaailman mukaisesti kansan asioitten puolesta. Tämän vuoksi hän lopulta hylkää miehen, jota hän sydämestään rakastaa, sillä mies on enämpi konservatiivista vai sanonko peräti kansallisromanttista sortimenttia. Näytelmään sisältyy myös raha-asioita koskeva juonellinen osuus, joka toi vahvasti mieleeni Arvid Järnefeltin näytelmän Sointula, vuodelta 1924. Politiikan sekoittaman rakkauskertomuksen lisäksi tärkeänä teemana on maalaistalon velkaantuminen ja meno vasaran alle.

Wuolijoen näytelmän kuunnelmaksi sovitti ja ohjasi Marja Rankkala. Kuunnelma taltioitiin vuonna 1967. Pääosissa Tea Ista, Kalle Holmberg ja Risto Aaltonen. Näytelmässä lienee kuunnelman perusteella arvioiden kolme näytöstä. Hahmoja on useampia, mutta persoonalliset äänet erottuvat toisistaan hyvin. Olipa tosi kiinnostavaa kuulla tämä näytelmä vaikka sitten kuunnelmana. Kesto 82 min.

Hella Wuolijoki: Minä olen Koidula! Alkuteos Wuolijoen näytelmä Koidula, vuodelta 1932. Tämänkin näytelmän kuunnelmaksi sovitti ja ohjasi Marja Rankkala. Taltiointi on vuodelta 1955.

Lydia Koidulaa (1843 – 1886) esittää Hilkka Helinä, hänen miestään Holger Salin. Ymmärtäväisenä setämiehenä ja lääkärinä toimii tärkeässä sivuosassa Kauko Käyhkö.

Kuunnelma alkaa tuntemattoman lähettämällä tai lähettämättä jättämällä fanikirjeellä suurelle Koidulalle, Eestin kansalliskirjailijalle. Alun palvovan, ujon lähestymisen esittää Eeva-Kaarina Volanen. Loppupuolella esiin tulee toinen tuntematon ääni, Matti Ranin siinä esittää Viron kansan personifioitunutta toivetta suuren runoilijanäänen, Emajoen satakielen tulosta takaisin kotimaahan tekemään työtä kansansa hyväksi. Kuunnelmaa seuratessa voi ruveta arvailemaan miten paljon tässä Suomen sillastakin kertovassa tarinassa on kyse Hella Wuolijoen omasta kaipuusta kotimaahan Suomenlahden etelärannalle. Suomen sillalla tarkoitetaan tässä yhteyttä kahden pienen kansan, suomalaisten ja virolaisten välillä.

Lydia Koidula menee naimisiin tohtori Michelsonin kanssa. Perhe asettuu asumaan Kronstadtin sotilastukikohtaan, josta Koidula kaipaa takaisin Tarttoon, Emajoen rannalle. Kun mies koettaa hoitaa vaimonsa kirjoittamisen halua kuin sairautta, repii hänen kirjoituksensa ja kehottaa vaimoaan viihtymään niitten sijaan lastensa ja miehensä parissa, tulee mieleen miten monet wannabe-taiteilijat ja heidän perheensä kärsivät samoista ongelmista. Näitten ylipaino-ongelmien lisäksi, kiäh-kiäh! Kesto 90 min.

Kuunnelmia vankeudesta – ja sinne joutumisesta

Heta-muorin pitkä reissu. Hella Wuolijoen kirjoittama ja ohjaama kuunnelma kertoo tarinan sisällissotavuodelta 1918. Kuunnelma sai ensiesityksensä vuonna 1948. Kertojilla on laaja osuus, niinpä kertojia onkin kaksi, he hoitavat kerrontatehtävät kuin keskenään jutustellen. Kertojina rupattelevat Carl-Erik Creutz ja Reino Valkama. Heta-muorina Henny Valjus. Köyhän Heta-muorin pojat ovat joutuneet pois kotoa, kaksi on kuollut ja yksi varmaan Vennäällä ja yksi on vankileirillä ja häntä Heta lähtee Muumäeltä tapaamaan ja viemään pojalleen evästä. Matka on pitkä, mutta niinpä se vain taittuu, kun välillä saa kyytiä ohi ajelevilta. Luin tämän kuunnelman tuossa joulukuun alussa ja nyt sitten kuuntelin sen, kun kerran oli tilaisuus. Wuolijoki kertoo lyhyen kuunnelman kautta paljon oleellista sisällissodan jälkeisistä tunnelmista. Pieni ihminen tekee toisten puolesta suuria uhrauksia, joille toiset vaisusti hymähtelevät tai sitten nauraa hekottelevat. Kesto 36 min.

Kyyhkyslakka. Pekka Koskisen ohjaama kuunnelma vuodelta 1983. Kirjoittaja Tauno Kaukonen, jonka tunnetuin teos on romaani Klaani. Pyttyläistä esittää Reino Kalliolahti. Hän istuu kaupunginvankilassa. Mutta ei istu yksin vaan kuuden miehen sellissä. Siellä ovat myös Kulkukauppias ja Ryöstäjä. Lisäksi tuodaan Poika ja Murhaaja sekä Ukki. Pakoahan siinä aletaan miehissä yrittää. Samalla otetaan selvää toinen toisistaan. Erkki Thilin esittämä murhaaja on koskettava hahmo, hän on muistamattomassa humalassa tappanut kirveellä entuudestaan tuntemattoman ryyppykaverinsa. Kesto 65 min.

Naavankaira. Väinö Karihtalan kirjoittama kuunnelma, joka voitti Sokeain kuunnelmapalkinnon vuonna 1974. Lukaisin tämän tammikuussa ja halusin kuunnella sen, kun näkyy olevan kuunneltavissa. Toni Edelmanin musiikki vaikuttaa alussa turhan kauniilta tähän rujoon tarinaan kahdesta työttömästä miehestä, jotka päättävät lähteä 80 km päähän metsätöitä kyselemään. Miesten välit aluksi kiristyvät vaan sitten lämpenevät heidän jäädessään asustamaan metsään, jossa he ravitsevat itseään luvattomalla luonnonmuonalla. Eräs selviytymiskeino kylmässä maailmassa on hommautua lusimaan ja alussa pari miestä sinne jo viedään. Kesto 48 min.

Iltamien jälkeen. Sokeain kuunnelmapalkinnon vuonna 1970 voittaneen kuunnelman kirjoitti Leo Kalervo. Lukaisin tämän kuunnelman tammikuussa. Olen myös katsellut aiheen pohjalta tehdyn tv-elokuvan. Talollisen nuorin poika lähtee iltamiin, jossa juopottelee muualta tulleen miesseurueen kanssa. Syntyneen riidan päätteeksi hän ampuu kuoliaaksi yhden ryyppykavereistaan. Käsittääkseni aika tyypillinen henkirikos Suomessa. Kuunnelma keskittyy kuvaamaan tunnelmia ampujan kotitalossa seuraavana aamuna. Kesto 63 min.

Kirje tuomarilleni. Belgialais-ranskalaisen Georges Simenonin kuunnelman kanssa samannimiseksi suomennettuun romaaniin perustuva kuunnelma vuodelta 1999. Maalaislääkäri on elänyt lapsesta asti köyhänpuoleista elämää, mutta hänen valmistuttuaan lääkäriksi tahti muuttuu. Äiti hoitaa kotia kera vaimon, jota lääkäri rakastaa aika kylmäkiskoisesti. Kaupunkireissulla lkri tapaa Martinen, joka on lähtöisin Liègestä, Belgiasta. He rakastuvat intohimoisesti ja lääkärin rikos on samaa luokkaa. En oikeastaan ymmärrä ollenkaan tämän tarinan logiikkaa ja olen siitä todella onnellinen. Kuunnelmassa lääkäri kirjoittaa tuomarille vankilan sairasosastolta yrittäen selittää tekoaan. Parasta on äänitausta, joka sisältää synkeän jähmeäliikkeistä konemusiikkia, vankilan ääniä sekä muuta tapahtumiin liittyvää. Kesto 58 min.

Seuraavaksi kuuntelen jotain muuta kuin rikosjuttuja.

Parhaat suomalaiset radiokuunnelmat 1948 – 49

Parhaat suomalaiset radiokuunnelmat 1948 – 49 sisältää kaikkiaan kaksitoista kuunnelmaa yhteensä kymmeneltä kirjoittajalta. Kirja ilmestyi vuonna 1950 ja sen toimitti Olavi Paavolainen, joka toimi tuolloin Yleisradion teatteriosaston pomona. Esipuheessaan Paavolainen huomauttaa, että kuunnelma on taidemuotona vasta parikymmentä vuotta vanha. Kyseinen kirja on ensimmäinen Yleisradion esittämiä kuunnelmia sisältävä otos. Paavolainen kertoo radioteatterin tekevän vuodessa enemmän ohjelmistoa kuin tavallinen teatteri kymmenessä vuodessa. Hän korostaa, että kuunnelmissa sana on kaunein silloin, kun se nousee korkokuvana hiljaisuuden taustalta. Kaikkien kuunnelmien lopussa lukee – Gong – . Gongi kaiketi kumahtihe jo kuunnelmien alussakin.

Taistelu Heikkilän talosta. (Johannes Linnankosken samannimisestä novellista kuunnelmaksi kirjoittanut Antero Alpola, esitysvuosi 1948). Erinomainen aihe kuunnelmaksi. Maalaistalo, jonka ilmapiiriä synkistävät isännän juoppous ja emännän voimakas tahto. Kuolemantapaus, kummittelua, mysteeri. Kolme eri kertojanääntä. Kuunneltavissa Areenassa.

Leo Apo: Italialainen capriccio. Pienoiskuunnelma. (1948) Kuunnelmallinen pieni kuunnelma. Tapahtuu pimeässä. Isän ja tyttären lähes vastakkaiset hahmot luovat vahvan kontrastin.

Leo Apo: Merenkuninkaan tytär. (1948) Hieno kohtalokas tarina kyttyräselkä-Artosta ja hänen naisestaan.

Walentin Chorell: Vuoropuhelu ikkunan ääressä. (Dialog vid ett fönster, suom. Elvi Sinervo, 1948) Kaksi miestä kumpikin eri sängyssä sairaalassa. Ennalta-arvattava.

Walentin Chorell: ”Pullonpohja”. (Tomflaskan, suom. Alpo Routasuo, 1949) Olen nähnyt tämän tv-näytelmänä, Irma Seikkula pääosassa, tässä on ollut ”Pullonpohjana” Elsa Turakainen. Asunnoton nainen elättää itseään tyhjiä pulloja laskien ja niitten viimeisiä pisaroita ryyppien, kunnes saa vierailijan.

Helvi Erjakka: ”Ennen kuolemaa”. (1948) Kolmen henkilön kuunnelma. Hilkka ja Pekka ovat naimisissa, kunnes Hilkka tapaa Irmelin pusuttelemassa Pekkaa olohuoneen sohvalla. Kuunnelmassa kysytään, olisiko Hilkan kannattanut vain antaa anteeksi.

Yrjö Kaijärvi: Heinäkuun hämärässä. Radionovelli. (1948) Sen verran oli runollisuutta, että tipahdin heinäkärryiltä heti rantaniityllä, mutta Arvo saa minkä ansaitsi, kun niin monet häntä muistelevat.

Joel Laikka: Kersantti tulee takaisin. (1948) Pääosissa ovat sotamies (Reino Valkama) hänen uusi huonetoverinsa kersantti (Rauli Tuomi ) ja sairaanhoitaja (Henny Valjus), joten tuli ihan Linnaisten vihreän kamari mieleen. Helppotajuinen, reima kuunnelma.

Olavi Linnus: Intohimo. Pienoiskuunnelma. (1949) Elli ja Ensio tiiviissä tunnelmissa. Ensiota voisi vaikka kuvailla narsistiksi.

Kyllikki Mäntylä: Voittaja eli kappale harmaata arkipäivää. (1948) Rouva Kangas huomaa saaneensa kilpailijan, joka kuitenkin päätyy ennenaikaiseen maaliin. Voittaako se, joka ivallisesti hymyilee vai se, joka jää keittelemään perunii?

Elvi Sinervo: Toukokuun viimeisenä iltana. (1948) Luin tämän syksyllä Sinervon näytelmänä, arvelin ettei kuunnelma olisi antanut minulle mitään uutta ja jätin tällä kertaa lukemisen väliin ajanpuutteen takia.

Hella Wuolijoki: Heta-muorin pitkä reissu. Pieni draama vuodelta 1918. (1948) Heta hieroo ja hupattaa Alvettulassa. Hetan pojat on joko ammuttu tai muuten kadoksissa. Yksi pojista on vankileirillä, häntä Heta lähtee tapaamaan viedäkseen hänelle evästä.

Kirjassa on 256 sivua + esipuhe. Lukeminen vei elämästäni pari päivää.

Juhani Tervapää: Juurakon Hulda

Hella Wuolijoki (1886 – 1954) kirjoitti salanimellä Juhani Tervapää vuonna 1937 julkaistun näytelmän Juurakon Hulda. Näytelmää esitettiin aluksi Helsingin Kansanteatterissa Eino Salmelaisen ohjaamana pääosissa Emmi Jurkka ja Kaarlo Angerkoski. Siitä valmistui jo vuonna 1937 eräs suomalaisen elokuvan upeimpia komedioita Valentin Vaalan ohjaamana, pääosia esittävät Irma Seikkula ja Tauno Palo. On tullut se elokuva katselluksi monet kerrat – siitä huolimatta tai sen takia juuri halusin lukaista tämän näytelmänkin.

Alkulehdillä näytelmän kerrotaan olevan 7-kuvaelmainen huvinäytelmä tai 3-näytöksinen (7-osainen) huvinäytelmä. Kummin vain tai kumminkin. Tässä huvinäytelmässä käsitellään vakavia asioja: naisten ja köyhemmän väen oikeutta opintoihin ja työuraan. Tervehenkinen konservatiivisuus saa vastaansa tai rinnalleen nykyaikaisen ihmiskäsityksen, jossa kaikilla tulee olla oikeus kehittää itseään. Huvinäytelmällisyyteen kuuluu tällaisten uudistavien pyrkimysten avoin vastustaminen siten, että ei ota pirukaan selvää ollaanko siinä vastustuksessa ihan tosissaan. Sosiaalidemokraattinen kansanedustaja Purtiainen ilmaisee asian näin:

Ja vaikka minä tässä siivosti saarnaan nuorisolle, että lukekaa tytöt ja pojat, jotta pääsisitte vaalien kautta eduskuntaan, eduskunnan kautta hallitukseen ja hallituksen kautta parempiin oloihin, Tannerin reseptin mukaan, niin selvää kumoustahan se on, jos he kaikki, tai esimerkiksi 300,000 heistä alkavat lukea.

Niin se on, vielä nykyäänkin halutaan saada pojat lukemaan, mutta halutaanko heidän lukevan eri tavalla kuin sivistyneistö lukee tai kirjoittavan lukemastaan kirjablogiinsa eri tavalla kuin kirjanoppineet maisterit, se onkin eri asia. Ei ole työttömänä työuransa enimmäkseen viettäneen satunnaisen toimistoapulaisen tarkoitus merkonomin koulutuksella kertoa mitä kirjoista ajattelee...?

Vaalan ohjaama elokuva noudattelee erittäin tarkoin näytelmää. Tietenkin joitakin asioita on pitänyt jättää pois, Vaala ei varsinaisesti rakennellut ylipitkiä elokuvia. Erikoista näytelmässä on alusta löytyvä kirjoittaja Juhani Tervapään ”kirje”, joka on osoitettu Huldalle. Siinä kerrotaan näytelmässä kuvattua aikaisemmin tapahtuneista Huldan elämän vaiheista. Nämä vaiheet on Vaala poiminut elokuvaansa. Lisäksi kirjeessä kerrotaan näytelmän syntyvaiheista, tarinasta oman mielipiteensä kertoneista vaikuttajista, Olavi Paavolaisesta, Eino Salmelaisesta sekä asiantuntijasta, joka oli neuvonut kirjoittajaa esim. Huldan opintotahdin suhteen. Vanhan maailmanajan Conny-täti, hauska ja liikuttava sivuhenkilö, saa myös oman osuutensa kirjoittajan mielenliikkeistä ja selvästi hänen sympatiansa.

Näytelmä alkaa siitä, kun hupaileva herraseurue ohjaa öiseen aikaan Esplanadilta löytämänsä Huldan tuomari Soratien asunnon kirjasto-työhuoneeseen. Sovinnaisen maailman aikaan tämä olisi tarkoittanut Huldan maineen tahriintumista. Tästä huolimatta Huldan onnistuu opiskella itselleen hankkia sen sovinnaisen maailman ajan kirjasivistys ja kandin paprut. Se ei kuitenkaan riitä, kun ensimmäisen kohtauksen tahriintuminen tulee ilmi. Kirjailija Tervapää ei ole keksinyt syntyneeseen ongelmaan muuta ratkaisua kuin sen perinteisen onnellisen huvinäytelmäratkaisun. Sen annan hänelle anteeksi, kun näytelmä muuten toimii kuin banaanipotku. Niin että verkon heilahduskin on lopussa suotavaa.

Niin paljon muutakin voisi sanoa, mutta lepää rauhassa, Hulda! Kirjassa on 158 sivua, mukana valokuvia Kansanteatterin näyttämöltä. Luin kirjan eilen, lopettelin tekstin tänään.

Hella Wuolijoki: Niskavuoren nuori emäntä

Hella Wuolijoen (1886 – 1954) näytelmä Niskavuoren nuori emäntä on vuodelta 1940. Lukemani painoksen alusta löytyy Pirkko Kosken kirjoittama esipuhe, joka käsittelee Wuolijoen näytelmätuotantoa yleensä.

Niskavuoren nuori emäntä jakautuu kolmeen näytökseen ja niistä kukin kahteen kuvaelmaan (kohtaukseen). Kaikki tapahtuu sisätiloissa, Niskavuoren rusthollissa, Hämeessä. Tapahtuma-ajankohdaksi on määrätty 1880-luku.

Saaroisten Loviisa on naitu emännäksi Niskavuoreen. Hänen miehensä Juhani on Niskavuoren tilan isäntä. Loviisa ei ole valloittanut Juhania kauneudellaan, vaikuttaa siltä, että kyseessä on Juhanin kannalta ollut naimakauppa rahojen takia. Loviisa on riuska työihminen, mutta hieman turhan luottavainen. Näytelmän ensimmäisen kohtauksen aikana hänelle paljastuu, että Juhanilla on suhde talon meijerskan, Malviinan kanssa. Seuraavan kohtauksen aikana Loviisa hitaasti toipuu järkytyksestään. Ensimmäinen näytös loppuu vertauskuvallisesti. Niskavuoren vanha emäntä kuolee keinutuoliin ja hänet kannetaan vuoteeseensa. Yksin tupaan jäävä Loviisa poimii lattialta vanhan emännän kädestä pudonneen omenan. Loviisa istuutuu vanhan emännän kiikkustuoliin ja lausuu itsekseen:

Enkä itke!

Loviisa istuutuu kiikkutuoliin kuin nousisi valtaistuimelle, valtakunnan omena kädessään. Tällaista symboliikkaa ymmärtää jokainen. Varmuuden vuoksi tosin kirjailija on sijoittanut kohtauksen juuri ennen väliaikaa, että hitaimmat ehtivät sen hokata kahvia juodessaan. Tai ehkä joku avittaa. Tarina Niskavuoren nuoresta emännästä sisältää minun nähdäkseni kuningatardraaman ainekset siirrettynä autonomian ajan Suomeen. Tämä on draamaa, jonka perinteet ulottuvat niin kauas kuin sielu sietää kurkotella.

Tämän lisäksi näytelmän kakkosaiheena on suomalaisuusaate. Juhani Niskavuori on valittu valtiopäiville ja häneltä odotetaan suuria. Ollakseen suuri, Juhanin olisi kohottava suurten luokkaan myös miehenä, eikä siihen rooliin kuulu meijeristin kanssa rakastelu. Tavallaan näytelmän voi nähdä kuvauksena siitä, miten kaiken takana on nainen, niin suuren kuin pienenkin miehen.

Näytelmässä on aika paljon henkilöhahmoja, mikä hankaloittaa tapahtumiin pureutumista. Henkilöhahmojen suurelle määrälle keksin kuitenkin parikin selitystä. Ensinnäkin Juhani on perheen pää, mutta sisaruksia on muitakin tilan omaisuutta kärkkymässä. Toiseksi näytelmän alun kannalta on ollut syytä rakentaa asetelma, joka ei olisi liian itsestään selvä, niin että Loviisan luottavaisuus olisi jotenkin ymmärrettävissä. Nyt Juhanin salattu suhde Malviinaan häviää kohinaan, kunnes se nousee esiin intiimissä kohtauksessa.

Vuonna 1946 valmistui Valentin Vaalan ohjaama elokuva Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä. Pääosissa näyttelevät Emma Väänänen ja Tauno Palo sekä Malviinaa Kirsti Hurme. Elokuva on mielestäni Väänäsen ja Palon kuten myös ohjaaja Vaalan parhaita. Suomalaisuusaate nousee jonkin verran esiin, mutta pääpaino elokuvassa on Loviisan ja Juhanin avioliiton draamalla, heidän toisistaan erovien odotustensa vuoropuhelulla. Elokuva loppuu näytelmän tavoin ilman kyynisyyden häivää Loviisan esittämään yksinäiseen pyyntöön Jumalalle.