En ole
lukenut mitään muuta Jane Austenin kirjaa, joten en osaa
sanoa, millaisia hänen pääteoksensa, kuten ”Ylpeys
ja ennakkoluulo” tai ”Järki ja tunteet”, mahtavat olla.
Tämä kertomuskokoelma joka tapauksessa tekee melkoisen
vaikutuksen. Se sisältää huumoria, jonka avulla
kirjailija kykenee uittamaan lukijansa kaamean peilikuvan eteen:
peilikuvassa lärpättää itsekeskeinen, omahyväinen
ja omia etujaan edistävä henkilö, joka pitää
toimintaansa ilman muuta hyväksyttävänä ja peräti
mallikelpoisena. Tarinoitten hyvikset kuvataan jähmeäkäytöksisinä,
hyväuskoisina ja helposti vahvemman tahtoon taivuteltavina.
Niinpä hyvien hahmojen käteen jääkin ei-mitään
tai joitakin rippeitä, jotka eivät vahvatahtoiselle ja
sanavalmiille (lue: häikäilemättömälle)
sankarille kelpaa. Sankareitten kirjeet koostuvat lähinnä
itsekehusta, juoruilusta ja juonittelusta. Hahmot eivät ole
rakastettavia vaan pikemminkin naurettavia, mikä seikka ei
valitettavasti vähennä heidän tuhovoimaisuuttaan. Kuva
on hyvin uskottava ja kammottava samalla kertaa. Silti mehevä
kerrontatapa sai minut aika ajoin nauraa hörähtelemään.
Tarinan
nimeltä ”Rakkaus ja ystävyys” Austen oli kirjoittanut
jo 14-vuotiaana. Se sisältääkin ehkä räikeintä
parodiaa aikansa rakkauskirjallisuudesta. Parhaimmat näistä
neljästä kertomuksesta ovat kuitenkin viimeiseksi
sijoitetut ”Lesleyn linna” ja ”Lady Susan”, jälkimmäistä
voi laajuutensa vuoksi pitää kirjeromaanina. Kirjailija ei
ollut jostain syystä koskaan julkaissut ”Lady Susania”,
mutta nyt senkin voi lukea vaikka suomennettuna. Suomennokset muuten
ovat erinomaisia. Kieli on helppolukuista, joskin kirjeissä on
tietenkin säilytetty niitten koukeroinen ilmaisu, jolla on
epäilemättä oma tarkoituksensa – eli kuten Lady
Susan sen niin oivallisesti ilmaisee:
”Teeskentelemättömyys
ei käy rakkausasioissa laatuun”.
Lady
Susan on koketti, hiljattain leskeksi jäänyt, varaton,
hurmaava nainen, joka kykenee sovittamaan olemuksensa, käytöksensä
ja sanansa kuhunkin tilanteeseen niin hyvin, että tuppaa yleensä
saamaan tahtonsa läpi – varsinkin miessukukunnan parissa. Hän
on koko ajan selkeän tietoinen tavoitteistaan ja käyttää
ihmisiä hyväkseen muitta mutkitta. Lady käy avointa ja
kerrankin teeskentelemätöntä kirjeenvaihtoa
lontoolaisen ystävänsä rouva Johnsonin kanssa,
kirjoittaen eräästä sulhasehdokkaastaan mm. näin:
”Noin
helposti ohjailtavissa tunteissa on jotain miellyttävää;
ei että kadehtisin niitä häneltä tai mistään
hinnasta tahtoisin sellaiset itselleni, mutta ne ovat hyvin
käytännölliset kun haluaa vaikuttaa toisen tahtoon.”
Kirjenovelli
”Lesleyn linna” kertoo tarinan skotlantilaisen linnan tyttäristä
heidän elämänsä käännekohdassa.
Tyttäristä neiti Margaret Lesley käy kirjeenvaihtoa
neiti Charlotte Lutterellin kanssa. Näin sydämellisesti
Margaret purkaa tuntojaan ystävälleen:
”Kuinka
usein olenkaan toivonut, että minulla olisi yhtä vähän
ulkomuodon kauneutta kuin sinulla, että vartaloni olisi yhtä
kömpelö, kasvoni yhtä sulottomat ja olemukseni yhtä
epämiellyttävä kuin sinun! Mutta voi, kuinka
epätodennäköinen niin toivottava tapahtuma onkaan.
Minulla on jo ollut isorokko, joten minun on alistuttava onnettomaan
kohtalooni.”
Kirjassa
on 230 sivua ja luin sitä kuukauden. Se seurasi uskollisesti
mukanani lomamatkalla, työmatkoilla ja ruokatunneilla, kunnes
lopettelin luennan olohuoneen nojatuolissa elokuisena
lauantaipäivänä.
