Martti Larni (1909 – 1993) oli
suomalainen kirjailija ja toimi Suomen kirjailijaliiton
puheenjohtajanakin 1960-luvulla. Luin hänen romaaninsa Neljäs
nikama eli veijari vastoin tahtoaan, joka julkaistiin ensimmäistä
kertaa vuonna 1957. Romaanista tuli kovin tunnettu sosialistisissa
maissa, kuten allaolevasta linkistä käy ilmi. Suosittelen
kuuntelemaan!
Neljäs nikama on nimeään
myöten veijaristarina. Se on satiirinen kuvaus Yhdysvalloista,
lännen ihmemaasta suuren veden takana. Viipurissa vuonna 1908
syntynyt Jeremias Suomalainen harjoittaa Suomessa
kohureportterin ammattia ja toimii jonkin aikaa Lontoon
kirjeenvaihtajana, mutta vain vuoden, koska lähettää kirjeitä
vain parille kaverilleen. Lontoossa Jeremias kumminkin oppii puhumaan
sujuvasti englantia. Hän tapaa Helsingissä amerikansuomalaisen
Isaac Riversin, aikaisemmin Iisakki Jokinen, joka kutsuu hänet
Amerikoihin kumppanikseen kiropraktikon hommiin. Pienen suostuttelun
jälkeen Jeremias suostuu vaikkei hän tiedä kiropraktiikasta tuon
taivaallista. Mr. Riversin kehotuksesta Jere vaihtaa nimekseen Jerry
Finn ja matkustaa laivalla New Yorkiin. Jerry todella tekee kuin
liukuhihnalla töitä Riversin klinikalla selkävaivaisten ihmisten,
pääasiassa naisimmeisten, parissa. Riversin mainoskampanjan mukaan
kaikki naiset voivat saada virheettömän selän, jonka kelpaa
paljastaa selkärangan neljännestä nikamasta ylöspäin.
Selkävikojen hoidoksi tarjotaan potilaalle selkänsä hieromista
tennispallolla selällään lattialla maaten. (Olen muuten saanut
nauttia itse olkavarrelleni tarjoamastani konservatiivisesta hoidosta
ja voin kertoa, että se todella toimii.)
Tärkeintä Amerikassa bisneksen
pyörittäjälle ovat kuitenkin ylenpalttisen massiiviset
mainoskampanjat, joita romaanin alkuhaminoissa kuvaillaan runsain
mitoin ja tietenkin liioitellen. Promotilaisuudet radioidaan ja
katkotaan toisten yritysten radiomainoksin. Mahtavain
mainostilaisuuksien somisteena käytetään nuoria, ehostettuja ja
vähäpukeisia naisimmeisiä. Aikansa Ameriikan meininkiä
äimisteltyään Jerry menee omalta osaltaan mukaan samaan souviin.
Hän huomaa olevansa itsekin kaupankäynnin ja keinottelun kohde, hän
näet päätyy naimisiin ja vaimon veli vaatii häntä aseella uhaten
allekirjoittamaan jättimäisen henkivakuutuksen.
Jerry pakenee kyseenalaisesta
liitostaan ja päätyy Brooklynista Harlemin kautta Boweryyn,
slummiin, jossa hän kohtaa romaanin mielenkiintoisimman hahmon,
Bobon eli saksalaistaustaisen professori Minwegenin, joka
psykologisoi kaiken, jopa senkin, miksi sattuu joutumaan
epäoikeudenmukaisen pahoinpitelyn kohteeksi. Olisin toivonut
kirjailijalta enemmän ymmärrystä Boboa kohtaan, hänen kauttaan
romaanille olisi voinut kehittää lukijan olotiloja vapauttavan,
valoisamman lopun. Nyt Bobo unohtuu omiin maailmoihinsa ja ennuste
hänen tulevaisuudelleen on erittäin huono. Joka tapauksessa Bobon
seurassa Jerrystä tulee hobo ja he suuntaavat ulos New Yorkista
näkemään muuta Ameriikan maata. Karkeitten luonnehdintojen kautta
romaanissa sykäistään läpi uskovaisen Amerikan ja vapaan
kasvatuksen ja päädytään viihdeteollisuuden ihmemaailmoihin
Chicagoon. Kaiken kaikkiaan on helppo uskoa, että Larni tietää
mistä kirjoittaa, Yhdysvalloissa asuneena hänellä on näkemys
Amerikan maasta, jossa on toisenlaist kuin meil, hänen
paikannimistönsä ja muukin kuvailunsa ei ole niin keksittyä kuin
se olisi sellaisella, joka ei ole Amerikoissa kuin käväissyt.
Pahana puolena näen sen, että teksti ei varsinaisesti naurata.
Hassunkuristen seikkojen vyöryttäminen mun eteheni ei tunnu
hauskalta, minun käy ennemminkin sääliksi sekä amerikkalaisia
että Jerryä ja varsinkin Boboa ynnä monta muuta hoboa. Luulenpa
että satiiri toimisi paremmin sympaattisten hahmojen kautta. Jos
lähes kaikki kohdattavat henkilöt kuvataan elämisensä muilla
maksattajina tai myyntiä tavoittelevina bisneksentekijöinä tai
sitten totaalisina epäonnistujina, sellainen lähinnä ahdistaa eikä
nauru ole kovin herkässä.
Loppuun näyte Larnin tyylistä, jolla
on omat selkeät ansionsa:
Nuori sihteeri oli Marilyn Monroen
ilmetty kaksoisolento. Hänen silmänsä olivat kutsuvat ja
herttaässää muistuttava suunsa tuore ja mehevä. Hän hallitsi
pikakirjoitusta ja sexappealia. Hänen kaunis pukunsa oli kuin
onnistunut pöytäpuhe: kyllin pitkä paljastaakseen tärkeimmät
seikat ja kyllin lyhyt pitääkseen mielenkiinnon vireillä.
Kirjassa on 268 sivua. Sen lukemiseen
minulta meni epämääräisen pitkä aika johtuen henk.koht. elämäni
erinäisistä seikoista.
