Msaho – Runoja ja Kertomuksia Mosambikista

Inger Bäcksbackan kokoama ja Sanna Pernun suomentama Msaho-antologia esittelee mosambikilaisten kirjoittajien tuotantoa. Runot ja kertomukset on järjestelty aiheitten mukaiseen aikajärjestykseen, niin että niistä piirtyy usean kertojan välittämä kuva Mosambikin ajasta Portugalin siirtomaana, vapautumistaistelusta ja mosambikilaisten elämästä itsenäisessä valtiossa. Johdannossa Inger Bäcksbacka käy lyhyesti läpi maan kirjallisuuden historian. Kaikki kirjan kirjoittajat esitellään lyhyesti kirjan lopussa. Msaho on mosambikilaisen laulu-, musiikki- ja tanssiperinteen nimitys. Nimeä käytetään myös uudemmista lausuntatapahtumista, joissa kirjailijat itse esittävät tekstejään vaikkapa puistoissa.

Kirjan alussa esitellään kertovaa laulurunoutta ja kansantaruja. Siitä siirrytään eurooppalaisen perinteen mukaiseen runouteen, jonka teemana on afrikkalaisen väestön alistaminen ja köyhyys sekä kytevä halu nousta vastarintaan. Kuitenkin vasta João Diasin novelli Godido avaa tarinana tien kohti omaa, itsenäistä toimintaa. Novellissa murrosikäinen mustan äidin ja valkoisen isännän poika kyllästyy elämäänsä kylässä, jossa häntä odottaa pakkotyö. Hän lähtee tiehensä tavoitteenaan suuri valkoisten kaupunki.

Godidoa seuraavat Luís Bernardo Honwanan kolme novellia, jotka ovat kaikki erinomaisia. Pitempi novelli Ruokatunti sijoittuu maissipellolle, jota Madala, vanhempi mieshenkilö, kitkee tiukan työnjohtajan alaisuudessa ja paahtavassa helteessä. (Sattumalta luin tämän novellin puutarhakeinussa pistävässä iltapäivän auringossa, joten osaksi oli helppokin samaistua tarinaan.) Ruokatauon aikana Madalaa tulee tapaamaan hänen tyttärensä Maria. Novelli kuvaa alistamista ja alistumista, häpeää, myötähäpeää, inhoa ja itseinhoa. Madalan käsi pusertuu nyrkkiin kuvitellun rikkakasvin ympärille, mutta hän tajuaa, ettei hänellä ole voimia tempaista kasvia maasta.

Vastarinnasta ja vapautumistaisteluista kertovia novelleja on kumpiakin yksi. Brasilialaisen, paljon Mosambikissa oleskelleen lehtimiehen Licinío Azevedon novelli Tunnemme Lourenço Marquesin kertoo kuulustelusta ja kidutuksesta hyvin uskottavalla tavalla. Sissisoturin kohtalonhetkistä kertoo Azevedon novelli Maantiellä.

Itsenäistymisen myötä runoilijat siirtyvät kirjoittamaan rakkaudesta ja runojen kirjoittamisesta vaikka itsenäistymistaistelujakin muistellaan. Novellisteista viimeisenä mutta ei vähäisimpänä esitellään Mia Couto, jonka vuonna 1986 ilmestyneen kokoelman Öiset äänet  novelleista voi jälkiviisaana aavistella kirjailijan suuntautumista afrikkalaisten myyttien pariin. Erityisesti kirjan viimeinen novelli, Tarina henkiin heränneistä, tuo mieleen Plumeriaverannan ennakkoluulottoman asenteen elämän ja kuoleman rajan ylittämisessä.

Onko Msaho-antologialla jotakin perimosambikilaista tarjottavaa suomalaiselle lukijalle? Tietysti runojen ja tarinoitten tapahtumat sijoittuvat Mosambikiin ja kertovat mosambikilaisista, mutta kerrontatapa ja -tyyli vaikuttavat olevan tiukasti sidoksissa eurooppalaiseen kirjalliseen perinteeseen. Voi hyvällä syyllä kysyä olisiko ketjukolaajassa sitten miestä lukemaan puhtaasti afrikkalaiseen perinteeseen nojaavaa kerrontaa? Eiköhän liene niin, että tarinat räätälöidään ympäri maailman jokseenkin samojen valmiskaavojen mukaan. Oman äänen löytäminen kerrontatavassa – varsinkin sellaisen jonka lukijat helposti hyväksyvät – on hyvin hankalaa. Tämän kirjan myötä mosambikilainen kirjallisuus on kumminkin löytänyt paikkansa savolaisen ”laitakaupungin(kirjaston) katukylttiin”.

Mia Couto: Plumeriaveranta

Mosambikin maagisen realismin suuri nimi Mia Couto (s. 1955) kirjoittaa portugalin kielellä. Luin hänen vuonna 2004 julkaistusta romaanistaan A Varanda do Frangipani vuonna 2006 julkaistun suomennoksen Plumeriaveranta. Suomennoksen teki Sanna Pernu.

Maagisella realismilla tarkoitetaan nähdäkseni tyylilajia, jossa sinänsä todentuntuiseen kuvaukseen uitetaan siekailematta mielikuvituksellisia, sadunomaisia piirteitä, joille ei välttämättä ruveta keksimään selityksiä, jotka tekisivät niistä mahdollisia yleisesti tunnustetussa todellisuudessa. Tarinoissa siis otetaan itsestäänselvyytenä se, että elämästä voi löytyä tasoja, jotka yleensä pysyvät meidän ulottumattomissamme, mutta jotka tarinoissa voivat olla mukana luontaisina osasina. Couton Plumeriaverannassa nämä oudot tasot ovat vanhoja kansanuskomuksia ja niitten taruolentoja – tosia tai keksittyjä. Ne voivat olla myös luonnonilmiöitä ja eläimiä, joihin liitetään yliluonnollisia voimia. Eräs tällainen eläin romaanissa on muurahaiskäpy.

Plumeria on puu tai pensas, joka tekee valkokeltaisia kukkasia. Kirjan tärkeä tapahtumapaikka on syrjäisen vanhainkodin veranta, jota plumeria varjostaa. Tarinassa plumeria tavallaan sitoo yhteen menneen ajan ja nykyisyyden kuten myös toden ja maagisen. Olisi hauskaa yrittää piirtää kuva plumeriaverannasta, jolla istuvat portugalilaistaustainen Xidimingo ja musta Nhonhoso. Xidimingoa varjostaa hänen rakastamansa plumeria – ainoa seudun puista, joka pudottaa syksyllä lehtensä – Nhonhosoa valaisee aurinko. Verannan alla makailee itseensä käpertynyt muurahaiskäpy ja taivaalla vaanii tarujen käärmehahmo. Nyt ei oikein aika riitä piirtelyyn, vaikka taitohan tietysti riittäisi vaikka mihin.

Plumeriaveranta on jossain mielessä dekkari. Tosin tämä tyypittely ei kata kuin pienen osan tarinaa, vaikkakin romaanin poliisikuulustelut kieltämättä ohjaavat tapahtumia. Enemmänkin tarkastellaan sitä muutosta, joka mosambikilaisten elämässä on tapahtunut maan itsenäistyttyä Portugalin siirtomaaisännyydestä. Asenne menneisyyteen on kaipaava, nykymaailman räikeä riistotalous nähdään oman maan erityispiirteenä.

Couton romaani on sopivaa luettavaa minunkaltaiselleni ennakkoluulottomalle lukijalle, joka arvostaa kirjoittajan kykyä sanoa sanottavansa sivumäärän osalta tiiviissä muodossa ja silti ilmavan runollisella tavalla. Romaanissa on 170 sivua ja lukaisin sen reilussa päivässä. Välillä katselin jalkapalloa. Huomenna Turkuun, perjantaina kotiin.

PS. Kaikessa kiireessä meinasin unohtaa mainita, että kuulin tästä kirjasta ja kirjailijasta Mafalalan blogista. Jos osaisin niin laittaisin tähän linkin hänen teksteihinsä, joissa kirjaa käsitellään. Nyt toivon tämän tekstin lukijalle reippautta etsiä Mafalalan teksti googlen tai oikealla olevan palkin kautta.