Neljä kuunnelmaa

Viikonloppuna kuuntelin neljä kuunnelmaa. Sananen jokahisesta.

Maarit Verronen: Jäänne. Vuoden 2018 kuunnelmassa nuorelle, fiksulle pariskunnalle syntyy poika, joka on erilainen. Lapsi on karvainen ja hänen kallonmuotonsa poikkeaa keskivertokalloista. Tutkimuksissa selviää lapselta löytyvän homo erectus -ihmislajin perimää. Näkyvä erilaisuus herättää tutkijoitten lisäksi myös kanssakulkijoitten huomion. Kuunnelmassa erilaisuuden asettamat rajoitukset on kyllä otettu huomioon, mutta niistä ei ole väsätty täydellisen poissulkevaa estettä elämiselle, mitä arvostan. Voisi melkein sanoa, että tämä kuunnelma uskoo ihmisten kykyyn nauttia myös erilaisista hemmoista joukossamme. Kuunnelman kesto 48 min. Ohjaaja Janne Pellinen.

Koska kyseessä on uudemman sukupolven tuotanto, haluan huomauttaa, että kuunnelmissa näyttelijöitten äänien erilaisuus on paitsi rikkaus, mutta ehto tarinan seuraamisen selkeydelle. En ihan täysin vakuutu tämän kuunnelman puheäänten keskinäisen omaperäisyyden riittävyydestä. Toivoisin, että kuunnelmien näyttelijöitä valittaessa kiinnitettäisiin nykyistä enemmän huomiota puheäänten erottumiseen toisistaan. Yle Areenaan on yleensä listattu näyttelijöitten roolihahmot ja esittäjien nimet, tällä kertaa lista puuttuu, mikä on harmi, sillä näitä uusia nimiä en tunnista, joten en pysty kertomaan kuka ketäkin esitti.

Kauko Röyhkä: Punkero. Sokeain kuunnelmapalkinnon voittaja vuodelta 2002. Taiteellisen perheen pullukka poika Matti (Tuomas Uusitalo) on ihastunut Päiviin (Elsa Saisio). Päivi seurustelee kuitenkin Peran kanssa. Matti tuo ihastumisensa esille musiikkikappaleissaan, joita hän kyhää kokoon ensin yksin kotonaan. Kuvioihin tulee mukaan myös kitaraa makeesti soittava Esa (Johannes Lahtela). Kahden nuoren musiikinharrastajan aivoriihi nuijii kasaan saman kappaleen, jota Matti on väsännyt jo pitemmän aikaa. Taitavat kitarariffit tekevät tehtävänsä, Matti pääsee esittämään kappalettaan Päivi, Päivi, Päivi pliis! ihan yleisön eteen. Sen sijaan kirjailijaisä (Jussi Lampi) kompuroi kirjoittamisen ja alkoholin käytön kanssa. Tämän mahdollistaa äidin (Milka Ahlroth) yliymmärtävä asenne. Matin ja Päivin välinen Nuori Werther -kuvio ei pääse ahdistamaan, sillä Matti on perinyt äitinsä ymmärtäväisyyden. Ehkä juuri tästä syystä tykkäsin kuunnelmasta. Taisin tykätä siitä kappaleestakin. Kesto 56 min.

Hannu Raittila: Hääkala. Vuonna 1997 eka kertaa esitetyn kuunnelman pääosissa ovat autokorjaamon omistajaa, morsiamen isää esittävä Antti Litja, hänen häähössöttävää vaimoaan esittävä Saara Pakkasvirta ja neljättä kertaa naimisiin menevää tytärtä esittävä Kati Outinen. Vaikea arvata mistä kirjailija on saanut ajatuksen vuoteessa pötköttelevästä kalasta. Vaikea on myös sanoa onko kuunnelmassa enemmän menoa vai meininkiä: tytärtä viedään miehelään, entiset puolisot ovat korjaamolla töissä niin että saavat asua edelleen samassa kodissa omistajan perheen kanssa, autoille tehdään kyseenalaisia korjaamuksia ja hääkakun kermavaahto tulee syödyksi jo ennen kakun koristelua, elyseistä puhumattakaan. Kai tämä omassa sarjassaan ihan kuranttia tavaraa edustaa. Ohjaus Janne Tapper. Kesto 41 min.

Ehdotus elämäksi – kolme variaatiota kirjailijan elämästä. Vuonna 2000 ensiesitetyn kuunnelman Matti Pulkkisen teosten pohjalta käsikirjoitti ja ohjasi Helena Ihala. Kirjailija Pulkkista esittää Vesa-Matti Loiri, joka laati myös kuunnelman musiikin. Hänen erittäin tarkkaan asiaan perehtyneenä puhuttajanaan kuullaan toimittajaa, jota esittää Pirkko Saisio. Vaihtelevia sivuosia vetää Jussi Parviainen.

Jakso 1: Kirjailijaksi. Kuunnelma alkaa komealla hierontakohtauksella, joka on kuulemma Pulkkisen esikoisromaanista Ja pesäpuu itki. Kohtauksen esittävät hieroja ämmä Kareisena Ulla Tapaninen ja hierottavana ukko Suutarisena Paavo Pentikäinen. Toimittajalle Pulkkinen kertoo, että lukeva yleisö ihastui kohtaukseen ja halusi hänen kirjoittavan lisää samanlaista. Jossain kohti tulee ilmi, että lukijat myös etsivät tosihahmoja Pulkkisen romaaneista, koska niitä pidettiin kirjailijan kokemaan perustuvina.

Jakso 2: Mediasota ja sairastuminen. Vuonna 1988 Pulkkinen herätti kohun arvostelemalla median suhtautumista Israelin valtion ja palestiinalaisten välisiin kiistoihin. Pulkkinen väitti median asettuvan yksipuolisesti palestiinalaisten puolelle. Vierailu Jerusalemissa oli avannut kirjailijan silmät huomaamaan israelilaisten kokeman turvallisuusongelman, jonka torjumiseksi katukuvassa näkyi konetuliaseita. Pulkkinen sairastui afasiaan ja joutui sairaalahoidossa opettelemaan uudelleen puhumaan. Ensimmäinen sana ei ollut äiti.

Jakso 3: Unelma. Kirjoittaminen on ajautunut umpikujaan. Kirjailija tuntee tekniikat, mutta hän tuntee myös yleisön odotukset. Kirjailijan odotetaan sanovan jotakin ratkaisevaa, uutta ja mullistavaa, eikä hän sitä tiedä sen enemmin kuin muutkaan. Silti kirjailija haluaa syntyä uudelleen kotinsa lattialla tehdäkseen lisää sitä mitä osaa. Tilannetta mutkistavat ero puolisosta ja perheestä.

Kerronta kuunnelmassa on paikoin tarkoituksellisella tavalla haamumaisen taiteellista, paikoin taas käydään toimittajan kanssa asioita läpitse sellaisella ripeydellä, että lieneekö tarkoituskin, ettei kuulija ehdi niitä juttuja miettimään. Yllättävän paljon käytetään aikaa Israel-mielipiteen kuvaamiseen, miten se on muodostunut ja mitä siitä arvellaan. Mutta sinänsä ihan kiva kuunnelma, rautaisannos kirjailijasta, jonka tuotantoa en lainkaan tunne. Ja pesäpuu itki voisi olla kiinnostavakin? Kuunnelman kesto alle 3 tuntia.

Maarit Verronen: Saari kaupungissa

Maarit Verronen (s. 1965) kirjoitti vuonna 2007 julkaisun kaunokirjallisen teoksen nimeltä Saari kaupungissa. Onko kyseessä sitten romaani vai Aisla-nimiseen naisimmeiseen liittyvä kertomuskokoelma? Mitteepä tuosta. Luin sen kumminkin.

Kirja jakautuu neljää osioon, joitten nimet ovat Kaupunki, Sukupolvet, Tuttavat ja Aisla. Mutta pisin niistä on Aisla, joka käsittää noin puolet tästä pikku teoksesta. Sitä paitsi Aisla on kokijana myös omituisia kohtaamisia kuvailevassa Kaupunki-osiossa. Sukupolvet voisi kuvailla Aislan esivanhempia ja Tuttavat voisi esitellä Aislan tuntemien ihmisolentojen elämäntarinoita – niistä tulikin vähän mieleen Petri Tammisen mainio pieni teos Elämiä, tosin Verronen kertoo tarinansa omalla tavallaan ja hieman laveammin kuin Tamminen. Verrosen Tuttavissa minua miellytti tarina Kristiinasta, jolla ei ollut ammattia eikä työkokemustakaan. Lapsia siitäkin edestä. Tarinassa on sadunomaisuutta ja todellisuuden kosketus, joka saattaisi olla karukin, mutta Kristiinan lempeä olemusko sitten lienee se, mikä tasoittaa pahimmat karheikot.

Kirjan päähenkilö Aisla muistuttaa minun mielessäni kirjailija Verrosta itseään, varsinkin kun en häntä henkilökohtaisesti laisinkaan tunne. Aisla vaikuttaa aluksi itseriittoiselta, kuin saarelta kaupungissa, mutta kun aikansa lukee, paljastuu, että hänelläkin on ihmiskontakteja ja hän pitää niitä arvossa. Ihmiset vaikuttavat häneen, jotkut ärsyttävät, joittenkin seurassa on kuin kotonaan. Toisaalta hän asuu yksin, tekee pisempiä kävelyreissuja yksin (kuten minäkin varsinkin nuoremmiten) ja alkaa lopussa jopa melontaharrastuksen ilmatäytteisellä kanootilla. Myös monet muut hänen touhuilunsa ovat yksin tehtävää puuhastelua, kuten vaikkapa 1900-luvun vuosilukuihin liittyvät laskutoimitukset. Pitäisikö laittaa tästä esimerkki? En ole mikään matemaatikko, edes lentonäytökset eivät minulta onnistuisi, mutta kokeillaan nyt viihteen vuoksi:

Vuosi 1961:
Laskun lopputulokseksi saatava kokonaisluku 1. Käytetään lukuja 1, 9, 6 ja 1:

-1 – √9 + 6 – 1 = 1
Laskun lopputulokseksi saatava kokonaisluku 2:
1 – √9 + 6 – 1 = 2
Laskun lopputulokseksi saatava kokonaisluku 3:
-1 – √9 + 6 + 1 = 3
Laskun lopputulokseksi saatava kokonaisluku 4:
1 – √9 + 6 + 1 = 4
jne. 

Sain aikaiseksi todella yksitoikkoisia laskutoimituksia, Aisla on luovempi. Aisla vaikuttaisi ristisanatehtävien tai kryptojen ratkaisijalta, mutta ehkä hänen ominaispiirteisiinsä kuuluu valita itselleen harvinaisempia harrasteita? Toisaalta voisin kuvitella Aislan kiinnostuneen myös sudokuista, joissa päässälaskua saapi suorittaa.

Kai tästä kirjasta voisi pienen tekstuaalisen näytteen esille asettaa. Mikäs sopisikaan paremmin kuin juuri kertomus nimeltä Harrastukset, jonka loppuvaiheissa Aisla tuumailee mihin puuhaan voisikaan ruveta:

Yksi mahdollisuus olisi ollut jättää puuhastelut vähemmälle ja keskittyä niiden sijasta viininjuontiin. Aisla oli kokeillut sitä joskus. Yhdessä vaiheessa hän oli vähän kuvitellut, että hoksasi asioita paremmin parin lasillisen jälkeen. Mutta se ei ainakaan enää pitänyt paikkaansa. Rentoutumista ja turtumusta hän olikin enemmän hakenut, ja saanut. Se oli kuitenkin alkanut tuntua tylsältä.
Aisla arveli, ettei hänestä ollut alkoholistiksi.

Kirjassa on 162 sivua. Lukaisin sen parissa päivässä. Lopuksi haravoin lehtiä. Siinä hommassa olisi Aislan apukin kelvannut. Ja vielä niitä jäi ja lisää tulee päivä päivältä, jos Aisla sattuu tämän lukaisemaan. (Votkaakin jäi jäljelle yli puoli putelia.)

Maarit Verronen: Löytöretkeilijä ja muita eksyneitä

Maarit Verronen (s. 1965) kirjoitti vuonna 1999 julkaistun novellikokoelman nimeltä Löytöretkeilijä ja muita eksyneitä. Luin sen ja luonnehdin erittäin lyhyesti kutakin kirjan kahtakymmentä novellia.

Vapaus. Empimistä ja epäilyä vereksen vapauden kynnyksellä.

Pieni pyöreä kaupunki. Armin äkkää rahastusraon kotikaupunkinsa pienenemässä. 

Peli. Pelittely vie miehen jos toisenkin. 

Tarkkailija. Peräkylän majoitusliikkeessä tapahtuu. Tuo etäisenä mieleen Thomas Bernhardin novellin Puurajalla. 

Kaunis talo. Vallan ihastuttava erakkotarina. 

Rangaistus. Oi, mistä sa karkuri keksit vesipullot, energiakeksit?

Unelma riittävästä levosta. Elo Ellenin huolineen ja murheineen muuttuu pitkäaikaiseksi lepoiluksi.  

Palkkasoturi. Leipiintyneen soturin kotiinpaluu. 

Karannut poika. Karkulainen lähtee merille ja löytää sieltä vihalleen yhteiskuntakelpoisen kohteen. 

Keijukaisten maa. Erityisherkkä heppu eristäytyy erityisyyteensä. 

Eloonjäänyt. Nälkä (luola-)miehen tekee. 

Pelot. Joittenkin pelkoihin tepsivät vartijat, joillekin he aiheuttavat painajaisia. 

Papin vaimo. Helvetillä pelottelu päästää pedon irti pappisperheessä. 

Nikolai. Sotavanki Nikolai vyöräytyy vanhan pariskunnan väliin eikä lähe pyhäkskään pois.

 Löytöretkeilijä. Meriaiheinen novelli, jossa loppu on ainut paras osa. 

Seikkailija. Kunniakierros Laatokan ympärijuoksun jälkeen olisi pikku juttu tälle seikkailijalle. 

Delina. Kiintoisa fiktiivinen tarina, joka voisi vaikka viitata tiettyyn Albanian reissuun. 

Heinäkuun viidennen päivän hölmö. Yhdessä ollaan ja ympäri mennään. 

Runoilijan lapsi. Vahvat balkanilaiset vaikutelmat tästäkin lehahtavat.

Tomumaa. Tomun taikurit jäljentävät kirjoituksia ja istuvat varjossa unennäkijän nenän eissä.

Syrjään sysättyjä ja erakoituneita, karkureita ja oman tiensä kulkijoita, ihmisiä oudoissa paikoissa, syrjäseuduilla ja työtehtävissä, jotka eivät muita houkuta. Minusta nämä ovat oikein kivaa luettavaa, eivät turhan pitkästi kuvailtuja. Mikäli elän ja muuten vireänä pysyn, saatan lukea Verrosen novelleja vielä lisääkin.

Tässä kirjassa on 127 sivua. Luetuksi kirja tuli parissa päivässä.

Maarit Verronen: Matka Albaniaan

Maarit Verronen (s. 1965) teki toukokuussa 1995 matkan Albaniaan ja kirjoitti sen matkansa pohjalta kirjan, jolle tuli nimeksi nasevasti Matka Albaniaan. Kirja julkaistiin vuonna 1997. Luin sen.

Verronen matkusti Oulusta junalla Turkuun, sieltä laivalla Tukholmaan, sitten junalla Malmööseen ja sieltä unkarilaisella Czardas-junalla halki maitten ja merien Budapestiin. Hän matkusti interrail-kortilla tarkoituksenaan kulkea rinkka selässä Balkanilla. Budapestistä matka jatkui Belgradin ja Skopjen kautta Albaniaan. Albaniassa Verronen liftaili ja matkusti bussilla. Paluumatka Skopjesta lähtien samaa reittiä, paitsi että Suomessa hän pysähtyi Helsinkiin.

Kaiken kaikkiaan Verronen selvisi matkasta lyhyessä ajassa, mutta sai silti matkastaan paljon irti. Minä en yleensä missään matkustaessa käy kenenkään luona ja ylipäätään juttelen kenenkään kanssa todella vähän. Verronen sen sijaan sai helposti kontaktin ihmisiin kaikissa maissa. Kirjasta lukemani perusteella Balkanin ihmiset osoittautuivat hyvin vieraanvaraisiksi ja sosiaalisiksi, lähimmäisestä huolta pitiviksi ihmisiksi. Kaikissa maissa tosin harrastettiin propagandapuhetta, jossa Balkanilla asuvia naapureita vähäteltiin, ehkä eniten vähäteltiin albaaneja – syystä joka jäi epäselväksi. Ilmeisesti Albaniassa ja Makedoniassa myös hämmästeltiin yksin matkustavaa naisimmeistä ja sen vuoksi hänestä pyrittiin pitämään huolta.

Jonkin verran vierailut eri kaupungeissa toistavat itseään, johtuen siitä, että Balkanilla kaupunkien nähtävyyksiin melko usein kuuluu bysanttilais-turkkilainen kukkulalle rakennettu linnoitus, kastro, fortezza tai mikäpähän tuota. Linnoituksissa on yleensä jonkinlainen museo ja sen lisäksi kaupungeissa on tietty kirkkoja, Albaniassa usein moskeija. Nämä museot ja moskeijat ja kirkot ovat sitten joko auki tai kiinni ja siten vierailut eivät lopultakaan poikkea kovin vahvasti toisistaan, mutta toisaalta samankaltaisuus juuri rakentaa kuvaa maan historiasta, sillä kaikkien kastrojen historiassa mainitaan illyyrit, sitten kreikkalaiset, roomalaiset, Bysantti ja turkkilaiset. Albanian selvästi merkittävin hallitsijakansa ovat olleet turkkilaiset, jotka hallitsivat maata jostain 1400-luvulta pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Toisen maailmansodan seutuun hallitsijoina käväisivät paikoin myös italialaiset, kreikkalaiset ja saksalaiset, mutta eiköhän turkkilaisilla ole ollut suurin vaikutus.

Albaanit ovat valtaosin islaminuskoisia, eteläosissa maata on tosin ortodokseja ja pohjoisessa katolilaisia. Ainut jumalanpalvelus mihin Verronen osallistui oli katolilainen. Käännytystyötä tekivät monet yksittäiset henkilöt ja ryhmät monista kristillisistä liikkeistä. Albaanit kertoivat Verroselle kuuluvansa kukin johonkin uskontokuntaan, joskaan kovin aktiivista ei entisen kommunistimaan porukoitten uskonnonharjoitus vaikuttanut olevan.

En malta olla laittamatta lainausta kirjan lopusta, koska se nyt erityisesti koskettaa minua:

Albania ei ole vain maa, se on myös käsite. Koska se ei ole matemaattinen vaan lähinnä mentaalinen käsite, se on väistämättä epätarkka – jopa henkilökohtainen ja ajan ja tilanteiden mukaan muuttuva. Albanioita on useita: niitä on lukematon määrä.

Minun albaniaani ei kirjoiteta isolla kirjaimella eikä sitä voida sijoittaa Euroopan kartalle. Se on yksityinen.

Vierailu Makedoniassa oli myös kiinnostava osa kirjaa. Ilmeisesti Balkanilla on lukuisia raunioituneita jäänteitä antiikin ajan kaupungeista, niistä ehkä joskus kuullaan vielä lisää.

Kirjassa on 202 sivua. Luin sen parissa päivässä.