Virolainen Hasso Krull (s. 1964)
sepitti vuonna 2004 julkaistun runoteoksen Meeter ja Demeeter.
Vuonna 2009 julkaistiin Anu Laitilan laatima suomennos nimellä
Meter ja Demeter. Kirjan lopusta löytyvät suomentajan
Krullin runotuotantoa kuvaava ja hehkuttava kirjoitus sekä
selityksiä eräisiin tämän teoksen tekstinkohtiin. Kirjan alun
sisällysluettelossa kuvaillaan jokaista runoa muutamilla sanoilla.
Krullin runoelman huomiota herättävänä
piirteenä on sen tiimalasia muistuttava rakenne. Teos jakautuu
kahteen osaan. Ensimmäinen osa Meter sisältää
neljäkymmentäyhdeksän runoa. Ensimmäisessä runossa on 49 säettä,
seuraavassa säkeen verran vähemmän jne. niin että viimeinen runo
koostuu yhdestä säkeestä. Vastaavasti toinen osa, Demeter,
jakautuu viiteenkymmeneenyhteen runoon, joista ensimmäisessä on
yksi säe, seuraavassa kaksi jne. En tiedä olisinko tämän
matematiikan itse tajunnut, mutta luin tästä kirjasta hdcanisin
blogista vajaa viikko sitten, joten oli vähän ennakkotietoa.
Meterin runo 17 kuvaa eläimiä Sinisellä Vuorella ja
vedenpaisumusta ja tietysti John Cagea. Runosta pieni katkelma, jossa
taitaa olla kirjan ainut viittaus tiimalasiin:
kodan
pyramidi on pimeässä
kuin
tiimalasi
meidät
kaadetaan alemmasta suppilosta ylös taivaaseen
ylemmästä
valuvat
olennot
ja kertomukset
Krullin teos on sävyiltään
maalailevaa, kertovaa runoutta. Sen aiheena on maailmanloppu
vedenpaisumuksen kautta ja uusi alku. Meter kuvaa lopunaikoja,
Demeter uutta alkua. Meter ja Demeter ovat jotain jumaluuksia,
Demeter luojajumalatar, jonkinlainen alkusynnyttäjä eli koko homman
munija. Meter ei minusta oikeastaan vaikuta jumalalta, tosin hänestä
rakennetaan suuri siittäjä. Pikemminkin Meter on kirjan alkupuolen
ja siten maailman loppupuolen tarkkailija ja raportoija, tuntuu
siltä, että Meter on runoilija itse. Varsinainen vedenpaisumuksen
isä on Prometheus, joka katoaa kuvioista kirjan loppupuolen ajaksi.
Minulle jää hieman epäselväksi, mitä hän mahtoi hyötyä
maailmanlopusta, oliko se vain uhman osoitus ja näyte siitä mihin
Prometheus pystyy?
Tärkeitä seikkoja uudessa alussa ovat
huokoinen huokonen, kota ja sen läpi kohova savu sekä sateenkaari
ja miksei myös sateenkaaren kuvaajana bumerangi. Ilmansuuntia on
seitsemän: pohjoiseen, itään, länteen, etelään, ylös ja alas
ja sisäänpäin. Oleellista uudessa maailmassa on luomisen
sattumanvaraisuus ja sen yhteydessä tapahtuva virhe, jota ei saa
yrittää korjata eikä sitä voikaan korjata. Virhe kuvannee
elollisen maailman vastuuta maailmasta, sääntöjä, joita pitäisi
noudattaa, mutta jotka jättävät auki mahdollisuuden noudattamatta
jättämiselle.
Hasso Krullin Meter ja Demeter on
maailmanlopun ja luomisen myyttien mélangé, runot ammentavat
myyttisiä tarinoita Islannista, Grönlannista, Mongoliasta,
Amerikasta. Jännä oli bongata myös muutama Kreetan minolaiseen
kulttuuriin viittava maininta labyrintista, kaksoiskirveestä ja
jumalattaresta, joka pitelee käärmeitä käsissään. Kaikkihan me
tiedämme miten Kreetan minolaiselle kulttuurille kävi, vai
tiedämmekö? Merkittävällä tavalla runoissa on mukana
aboriginaalien uniaika, aika ennen maailman luomista.
Kirjassa on 147 numeroitua sivua ja
lukaisin sen läpi reilussa päivässä.
