Hilja Mörsäri ja Marja-Liisa Pynnönen
toimittivat vuonna 1986 julkaistun valikoiman Kotimaani oli Suomi.
Alaotsikkonsa mukaisesti kirja sisältää Ruotsinsuomalaisten
runoja. Alusta löytyy kirjan toimittajien laatima esipuhe
Lukijalle. Siinä kerrotaan, että valikoiman aineisto on
kerätty kirjoista, lehdistä ja muutama runo on saatu suoraan
käsikirjoituksena.
Ruotsinsuomalaisilla tarkoitetaan
Ruotsiin siirtolaisina muuttaneita Suomen kansalaisia, joista monet
sittemmin hankkivat Ruotsin kansalaisuuden. Ruotsissa siirtolaiset
työskentelivät usein teollisuuden palveluksessa, minkä myös
näistä runoista voi päätellä. Suomalaiset olivat suurin
siirtolaisryhmä. Haukkumasana finnjävel mainitaan varsinkin
nuorina ja lapsina Ruotsiin muuttaneitten teksteissä.
Tärkeitä teemoja runoissa ovat
hämmennys omasta kansallisuudesta, kaipuu kotiseuduille Suomeen ja
tunne omasta vieraudesta Ruotsissa. Kun valikoima sisältää runoja,
joissa ruotsinsuomalaisuus välittyy selkeästi, tunnelma kirjassa on
jokseenkin mollivoittoinen. Haluan uskoa, etteivät kaikki
ruotsinsuomalaisten runot käsittele ruotsinsuomalaisuutta
lohduttoman kotimaan kaipuun näkökulmasta. Kirjan lopusta
löytyvässä Upplands Väsbyn nuoren kirjoituksessa kiteytetään
kansallinen identiteetti seuraavasti:
SUOMI
ON MINUN KOTIMAANI,
MUTTA
RUOTSI ON MINUN KOTINI.
Nuorten teksteissä halu jäädä
asumaan Ruotsiin tuntuu oikeastaan huojentavalta. Ruotsalaisten
koetaan usein pitävän itseään suomalaisia parempina, em. runon
kirjoittanut nuori tosin toteaa suomalaisten olevan tässä
suhteessa ihan samanlaisia.
Aikuisten tekstejä kuvaa usein
kulttuurishokki, josta toipuminen käy hitaasti, kun pitää niitä
töitäkin tehdä. Kotimaan kaipuun lisäksi sopeutumattomuus,
yksinäisyys, alkoholinkäyttö, mielenterveysongelmat ja
talousvaikeudet nousevat esiin. Kaivosmiehen elämää kuvaavassa Ari
Heikkilän runossa on niin hieno alku, että haluan sen
ensimmäisen säkeistön tähän liittää kaikkien ihasteltavaksi:
maan
alla
metallisuonisen
vuoren sylissä
missä
miehet avartavat tunturin kohtua
räjähtein
ja porin
missä
kaikki, mikä liikkuu, on muualta tuotu
paitsi
tietenkin alati valuva vesi
sinne
olen nyt tullut
tai
tänne
otan
malmilohkareen käteeni
ajattelen
iäisyyttä, joka on yhtä pitkä
kuin
autoni osamaksuaika
Monille siirtolaisille ruotsin kieli osoittautuu
esteeksi elämässä. Ruotsiksi proosatekstin kirjoittanut Antti
Jalava muistelee, ettei koulussa opettajien ja oppikirjojen
ruotsi ollut helppoa monille ruotsalaisille työläiskotien
koulutovereillekaan.
Tyylillisesti runot ovat vaihtelevia,
löytyy riimiteltyä ja modernimpaa ilmaisua. Marketta Salonen on
saanut valikoimaan neljä tankaa ja neljä haikua. Tankarunoista
viimeinen voisi yhtä hyvin kuvata paluumuuttajaa kuin Ruotsiin
sopeutujaakin ja sopinee siksi tähän loppuun:
Pihlajan
kukat
vei
sydänkesän halla.
Se
ei erotu,
kuura
harteillaan, muista
joiden
marjat lintu söi.
Kirjassa on 93 sivua. Lukaisin sen
aamupäivällä mutta voisin lueskella pitempäänkin.
