Saksalainen valistusfilosofi ja näytelmäkirjailija Gotthold Ephraim Lessing (1729 – 1781) kirjoitti vuonna 1779 julaistun viisinäytöksisen runonäytelmän nimeltä Nathan der Weise. Lukaisin nyt joulunseutuun Matti Rossin siitä tekemän, vuonna 1997 ilmestyneen suomennoksen Viisas Natan. Näytelmästä on olemassa jo pari aiempaa suomennusta, hdcanis lukaisi Juhani Siljon suomennoksen Nathan Viisas, joka julkaistiin vuonna 1919, sen voi lukea Gutenbergin kotisivuilta. Rossin suomennokseen on otettu mukaan myös Vesa Tapio Valon laatima evästys Lessingin Viisas Natan kuuluu maailmanteatteriin. Valo laati teoksen lopusta löytyvät selitykset, jotka aivan riittävästi täydentävät minunlaiseni hienosti sivistyneen henkilön näytelmätekstistä kohtaamia aukkopaikkoja. Lopusta löytyy myös luettelo Lessingin Suomessa esitetyistä näytelmistä ja häneltä julaistuista teoksista. Mukana on myös katkelmia Lessingin kirjeistä koskien oman elämänsä traagillista vaihetta, joka edelsi Viisaan Natanin syntyä sekä näytelmän kirjoittamisen etenemistä kuin myös sitä, että Lessingin mielestä hänen näytelmänsä oli yhtä lailla ellei enemmänkin tarkoitettu luettavaksi kuin teatterissa seurattavaksi. Lessing kirjoitti näytelmäänsä esipuheen, joka on lukemani teoksen alussa Valon suomentamana. Hän myöntää kirjoittaneensa näytelmänsä tarkoituksena korjata yhteiskunnallista epäkohtaa. Toisaalta voi ajatella näytelmän olevan puheenvuoro Lessingin käymässä kiistakirjoittelussa Hampurin kirkkoherra Goezen kanssa. Lessing tuumaa esipuheessaan, että jos väitetään että:
tendenssin kärkevyys taittaa kärjen näytelmän kauneudelta, silloin vaikenen, mutta en häpeästä.
Tapahtumat näytelmässä sijoittuvat kolmannen ristiretken aikaiseen Jerusalemiin. Näytelmän aiheena on monikulttuurisuus. Nimittäin sellaisena ylätason aiheena. Vanhojen hyvempien aikojen tapojen mukaisesti opetus on leivottu tarinaan, tässä tapauksessa jo aiemmin julkaistuun ja Lessingin näytelmäänsä varten jalostamaan tarinaan Boccaccion Decameronesta. Sormus-tarinaa hyödynnetään näytelmässä, kun sulttaani Saladin haluaa viisaaksi kehutun Natanin vastaavan kysymykseen, mikä kolmesta uskonnosta: juutalaisuus, kristinusko vai islam on parhaiten soveltunut viisaalle Natanille, etsijälle ja kauppiaalle, hänen elämässään. Natan yllättyy kysymyksestä, sillä hän on arvellut sulttaanin kinuavan häneltä rahaa, Natan on näet varakas mies ja on juuri palannut menestyksekkäältä kaupparetkeltään Babylonista tai jostain. Natanin vastaus siirtää arvion asiassa kaupunkilaisjärjen hotteille, hän ei sorru keskusteluun uskontojen tai niihin liittyvien tapojen eroista. Jos vastausta viekastellen kuvailen, on Natanin vastaus monikulttuurisuuteen monikulttuurisuus. Niin että ei kannata odottaa mitään ”hedelmistään puu tunnetaan” -vastausta. Tai miten sen nyt ottaa...
Päähahmoina näytelmässä ovat Natanin lisäksi Jerusalemia hallitseva sulttaani Saladin ja nuori ristiritari (temppeliherra) Kurt. Tärkeissä sivutehtävissä toimivat Natanin ottotytär Reha, hänen seuralaisensa Daja, Saladinin sisar Sita sekä munkkiveli, joka osaa pelata moukanosansa taitavasti. Jerusalemin kristittyjen patriarkka esitetään julmiin tuomioihin kykenevänä juonijana, hänen osansa on lyhyehkö mutta merkittävä. Lisäksi on mukana muutamia muita hahmoja, jotka ovat melkein osa lavasteita, vievät tarinaa etiäppäin.
Mahdollisesti tämän näytelmän näin tv:stä joskus 1970-luvun lopulla ainakin osittain. Se oli muistaakseni itäsaksalainen esitys. Oli kiva kun löysin näytelmän nyt Siilinjärven kirjastosta, jossa se on jo siirretty varastoon. Näyte tekstistä:
Reha: Olet niin koruton ja suora. Oma itsesi.
Et teeskentele…Sita: Niinkö luulet?
Reha: Isä sanoo, että sellainen ihminen
on harvoin kirjaviisas.
Kirjassa on 220 sivua. Lukaisin sen muutamassa päivässä.
