Emmi Itäranta (s. 1976) kirjoitti
vuonna 2012 suomeksi julkaistun scifi-romaanin Teemestarin kirja.
Luin sen.
Teemestarin kirja sijoittuu
aikaan jossain kaukaisessa tulevaisuudessa. Maapallo on joutunut
sotien seurauksena ekokatastrofin kouriin ja juomakelpoinen
vesi on vähissä. Kuitenkin (nykyisellä Koillismaalla) toimii vielä
pienellä paikkakunnalla teemestari, joka järjestää perinteisiä
vissiin kiinalaisia tai japanialaisia teerituaaleja maksaville
asiakkaille. Minämuotoisesti kerrotun romaanin päähenkilö on
teemestarin tytär Noria.
Scifi ja ilmastonmuutos
Scifi edustaa minulle yleensä
ihan ok kertomusmaailmaa. Tykkään scifi-elokuvista kuten Blade
Runner, Solaris, Tähtien sota ja uudemmista
vaikkapa Ex_Machina ja Arrival. Dystopia eli synkkä
kuva tulevaisuudesta, on tavallinen tausta scifi-kertomuksille. Sitä
voi jossain muodossa nähdä kaikissa mainitsemissani elokuvissa.
Viime vuosina ilmastonmuutoksen ilmeisyys on lyönyt tai sen
olisi luullut lyövän virttyneellä lekalla varpaille meitä
kaikkia. Ilmastonmuutos on näkyvissä tälläkin hetkellä. Nyt on
meillä päin sellaiset kevättalven kelit kuin oli 1970-luvulla
vasta pari viikkoa myöhemmin. Ilmastonmuutos on pääteemana Emmi
Itärannan scifi-romaanissa Teemestarin kirja, josta tässä
yritän päästä kirjoittamaan. Niinpä luulisi, että Itärannan
romaani löytää ketjukolaajan kynsissä suotuisan maaperän. Miksi
näin ei käy?
Selityksiä
1. Alankohan minä tulla vanhaksi?
Ihmettelin lukiessani miksen innostunut romaanista. Ajattelin, että
ehkä scifi on muuttunut minulle jotenkin liian vieraaksi, ehkä
elämä on muutenkin niin outoa, että siinä ei enää tarvita
scifiä? Onko vesi jättämässä minut, niinkuin romaanissa
arvellaan kuolevalle käyvän. Ainakin olen alkanut nauttia tiukkoja
viinoja ilman lantrinkia.
2. Naisen kirjoittama kirja ei sovi
minulle? Tällaisen kysymyksen esittäminen itselleenkin
julkisesti lienee lääkintöhallituksen suositusten vastaista.
Toisaalta lukiessani muistui mieleeni Mary Shelleyn romaani
Frankenstein, jonka kerronta velloi tunnepyörteissä enemmän
kuin kuvasi mitään repäisevää. Itärannan kirjasta pieni näyte:
Hän listasi asioita, jotka saivat
hänet hymyilemään (syliin käpertyvä kissa, ensimmäinen haukkaus
rapeasta omenasta, auringon lämmittämä nurmikko paljaiden jalkojen
alla), ja asioita, jotka saivat hänet kiukustumaan (hiertävä
kenkä, vanhoiksi käyneet silmälasit, joilla ei enää näe,
musteen loppuminen silloin kun sitä eniten tarvitsee).
3. Novel, novellette, short story?
Romaani sisältää minun nähdäkseni niin pitkän tarinan,
ettei sitä novellissa ei edes pitkässä sellaisessa saada
kerrottua. Teemestarin kirjan maailma olisi mielestäni tullut
selväksi jonkin verran vähemmälläkin. Sata sivua pois ja olisi
aika napakka paketti kasassa. Joku olisi varmaan selvinnyt vieläkin
vähemmällä.
4. Hiihdon maailmanmestaruuskisat?
Kisojen seuraaminen on vienyt kamalasti sitä parasta lukuaikaa.
Onneksi Iivo voitti kumminkin sen kultamitalin.
5. Lumien pudotteleminen katolta?
Tässä toinen vakavahko häiriötekijä lukemiseen keskittymiselle.
Kahtena päivänä pudottelin lumia ja vieläkin niitä sinne jäi.
Ehkä joskus tulee aika, jolloin lumia ei tarvitse pudotella?
Dystopiaa vai utopiaa?
6. Olen taas valinnut itselleni liian
paljon luettavaa? Tämä saattaakin olla pääsyy.
Kirjassa on 266 sivua. Lukeminen kesti
viitisen päivää.
