Maagisella
realismilla tarkoitetaan nähdäkseni tyylilajia, jossa
sinänsä todentuntuiseen kuvaukseen uitetaan siekailematta
mielikuvituksellisia, sadunomaisia piirteitä, joille ei
välttämättä ruveta keksimään
selityksiä, jotka tekisivät niistä mahdollisia
yleisesti tunnustetussa todellisuudessa. Tarinoissa siis otetaan
itsestäänselvyytenä se, että elämästä
voi löytyä tasoja, jotka yleensä pysyvät meidän
ulottumattomissamme, mutta jotka tarinoissa voivat olla mukana
luontaisina osasina. Couton Plumeriaverannassa nämä oudot
tasot ovat vanhoja kansanuskomuksia ja niitten taruolentoja – tosia
tai keksittyjä. Ne voivat olla myös luonnonilmiöitä
ja eläimiä, joihin liitetään yliluonnollisia
voimia. Eräs tällainen eläin romaanissa on
muurahaiskäpy.
Plumeria
on puu tai pensas, joka tekee valkokeltaisia kukkasia. Kirjan tärkeä
tapahtumapaikka on syrjäisen vanhainkodin veranta, jota plumeria
varjostaa. Tarinassa plumeria tavallaan sitoo yhteen menneen ajan ja
nykyisyyden kuten myös toden ja maagisen. Olisi hauskaa yrittää
piirtää kuva plumeriaverannasta, jolla istuvat
portugalilaistaustainen Xidimingo ja musta Nhonhoso. Xidimingoa
varjostaa hänen rakastamansa plumeria – ainoa seudun puista,
joka pudottaa syksyllä lehtensä – Nhonhosoa valaisee
aurinko. Verannan alla makailee itseensä käpertynyt
muurahaiskäpy ja taivaalla vaanii tarujen käärmehahmo.
Nyt ei oikein aika riitä piirtelyyn, vaikka taitohan tietysti
riittäisi vaikka mihin.
Plumeriaveranta
on jossain mielessä dekkari. Tosin tämä tyypittely ei
kata kuin pienen osan tarinaa, vaikkakin romaanin poliisikuulustelut
kieltämättä ohjaavat tapahtumia. Enemmänkin
tarkastellaan sitä muutosta, joka mosambikilaisten elämässä
on tapahtunut maan itsenäistyttyä Portugalin
siirtomaaisännyydestä. Asenne menneisyyteen on kaipaava,
nykymaailman räikeä riistotalous nähdään
oman maan erityispiirteenä.
Couton
romaani on sopivaa luettavaa minunkaltaiselleni ennakkoluulottomalle
lukijalle, joka arvostaa kirjoittajan kykyä sanoa sanottavansa
sivumäärän osalta tiiviissä muodossa ja silti
ilmavan runollisella tavalla. Romaanissa on 170 sivua ja lukaisin sen
reilussa päivässä. Välillä katselin
jalkapalloa. Huomenna Turkuun, perjantaina kotiin.
PS. Kaikessa kiireessä meinasin unohtaa mainita, että kuulin tästä kirjasta ja kirjailijasta Mafalalan blogista. Jos osaisin niin laittaisin tähän linkin hänen teksteihinsä, joissa kirjaa käsitellään. Nyt toivon tämän tekstin lukijalle reippautta etsiä Mafalalan teksti googlen tai oikealla olevan palkin kautta.
