Lohikäärme, jääkarhu ja baakelsit

Kuuntelin kolme sellaista kuunnelmaa, jotka luin kuunnelmavalikoimista viime kuussa. Nämä kolme olivat sellaisia herkkuja, että valitsin ne näin alkuun. Lisääkin kuuntelen.

Gundar ja lohikäärme. Heimo Suden kirjoittaman kuunnelman ohjasi vuonna 1960 Radioteatterille Ritva Laatto. Matti Ranin esittää voimakasta, innokasta ja kokematonta ritari Gundaria, joka saapuu kuninkaanlinnaan tarkoituksenaan tuottaa maalleen kunniaa pyydystämällä lohikäärme. Kyse on haarniskoidun ritarin elämäntehtävästä, jolle koko hoviväki nauraa rätkättää. Hänet päästetään lohikäärmejahtiin ja kierreltyään maata aikansa hän päätyy kauniin rouva Gundrilan (Kirsti Ortola) linnaan. Siellä hänestä tulee jo melko kokenut mies. Lisäksi linnan filosofi (Leo Riuttu) kertoo hänelle lohikäärmeestä. Suosittelen tätä kuunnelmaa Suomen hävittäjähankintoja miettiville päättäjille. Kuunnelmassa on kiva tunnelma läpi matkan. Tykkäsin trubaduurimusiikista. Olin silti aika yllättynyt huomatessani, että kuunnelmasta oli pätkitty pois lopusta jonkinmoinen jakso, noin sivun verran kaikkiaan. Kesto 58 min.

Audun ja jääkarhu. Audio Ylen sivuilla kerrotaan tämän Paavo Haavikon kuunnelman vuodelta 1967 perustuvan islantilaiseen lyhytsaagaan 1200-luvulta. Kuunnelman ohjasi Jyrki Mäntylä. Rauno Ketonen esittää vilpittömän ihastuttavasti onnekasta Audunia, joka lähtee tapaamaan Norjan kuningasta ja Tanskan kuningasta. Kuninkaat ovat vihoissa keskenään, mikä hyödyttää Audunia, joka tuo kummankin kuninkaan nähtäväksi jääkarhun Grönlannista. Ture Junttu Tanskan kuninkaana tekee aivan mahtavan suorituksen, Jussi Jurkka on myös hyvä, vaikka ei yllä parhaimpaansa. Onnekas Audun olisi vieläkin onnekkaampi, jos tämä kuunnelma sisältäisi myös Haavikon kirjoittaman yli viisi sivua pitkän lopetusjakson, joka on leikattu pois. Minusta se olisi oikein Helga Audunin päälle, jos näin voi sanoa. Joissain kohti kuului jostain toisesta studiosta radioselostusta, ei ilmeisesti äänieristys ollut ihan huippuluokkaa vuonna 1967. Mutta niinhän teatterissakin kuuluu toisinaan musiikki toiselta näyttämöltä tai yleisön naurunremakka toisesta katsomosta. Kesto 74 min.

Hakaniemen leipomossa 1906. Vuonna 1976 esitettiin tämä Ilpo Tuomarilan kirjoittama ja Jaakko Kytömaan ohjaama lyhytkuunnelma. Pidin siitä kovasti lukiessani ja halusin kokea millainen se on kuunneltuna. Paikoitellen hieman takkuisesti sujuu puhe senaattori Mecheliniä esittävältä Kari Franckilta. Olisin itse valinnut puhetyyliksi selkeästi karrikoivan tikku-ukkomaisen pipatuksen, sillä kyseessä on huumoripala. Konditoriaan kansan mekkalaa paenneen senaattorin kanssa puhelimitse neuvoa pitävät Svinhufvud, Paasikivi ja Ståhlberg puhuvat reippaammin ja heidän sanoissaan on enemmän poliittista voimaa kuin Mechelinillä, joka empii ja harkitsee eikä hallitse tilannetta, mikä tuntuu kyllä oikeastaan ihan ymmärrettävältä. Konditorian myyjää esittää Eeva Litmanen ja hänen loppurepliikkinsä on kirsikka baakkelssin päällä. Kesto 18 min.

Suomalaisia kuunnelmia 1952 – 1963 II osa

Marja-Liisa Vartio: Säkki. (1959) Outo iltakeskustelu avioparin välillä. Vaimo vaatii huomiota, hän on taiteilijaluonne, yliherkkäkin. Mies taas on asiallinen kuin kivi, muodollisen seuranpidon harrastaja. Sotien jälkeisen ajan psykologisointi nostaa päätään tässä kuunnelmassa, johon on sentään rakennettu helpottava jumala_koneesta-lopetus.

Heimo Susi: Gundar ja lohikäärme eli kertomus yhden kunnon sankarin kiusauksista, epäilyistä ja surkeasta lankeemuksesta. (1960) Viekasteleva tarina kuningattaren hovista, ritareista ja lohikäärmeestä. Tykkäsin kovasti. Tuli muuten vain mieleen miten ritari Yrjö taisteli kuulemma joskus lohikäärmettä vastaan, mutta mahtaako Yrjö tulla, kun ei sen griipinkään kanssa niin varmaa ole? Ja montako miljardia kannattaa maksaa varmuudesta saada nukkua yönsä rauhassa?

Bo Carpelan: Oma hahmosi oven takana. Mustaan sävytetty fantasia. (1960, suom. Helena Anhava, Din gestalt bakom dörren) Kun miehellä on eri asunnoissa kaksi naista, Anne ja Lili, ei ole ihmekään, että mies tuntee tiedostamatonta tarvetta kahdentua. Alkon hinnaston selaaminenko vai unettava bussimatka saavat sen aikaan? Kuunnelman mies nimeltä Kim jakautuu niin, että syntyy Kim I ja Kim II. Ihan kuten Suomalaisia kuunnelmia 1952 – 63 on jakautunut osiin I ja II. Eivätkä Anne ja Lilikään saa selvää mikä miehessä on muuttunut, kun Kimin kädet ovat kuin Eesaun jalat. Loppujakin on kaksi. Ainakin.

Leo Kalervo: Päivän tauot. (1960) Varastomiesten elämän kiehuntaa yhden heinäkuisen lounastauon ja kahvitauon aikana. Ihan ok kollektiivikuunnelma.

Esko Korpilinna: Karhunkuoppa. (1961) Vähintääkin mystillinen kuunnelma. Vaikea valita onko kyseessä absurdi eksistentialismi vai eksistentialistinen absurdismi. Miehet kohtaavat toisensa etsiessään itseään ja eläintarhan karhuja katsellessaan.

Kyllikki Mäntylä: Huominen päivä. (1962) Oprista kertonut Kyllikki Mäntylä kirjoitti tämän joskus myöhemmin uusintana kuulemani kuunnelman Larin Paraskesta. Kuunnelman ohjauksesta vastasivat Sakari Puurunen ja kirjailijan poika Jyrki Mäntylä, joka myös toimitti tämänkin kuunnelmavalikoiman. Kuunnelman kesto on 100 minuuttia, musiikin on kansansävelmien pohjalta sovittanut Jorma Panula. Pääosan, useammassa iässä tavattavan Parasken osan esittää Eeva-Kaarina Volanen. Paraske laulaa runoja kotiseudullaan Miiskunmäessä, Inkerinmaalla. Hän kaihoaa Suomeen, Vaskelaan, jonne sitten asettuukin asumaan vanhemman miehen vaimona. Kuunnelma seuraa Parasken työntäyteistä elämää, jossa ilo ja suru vuorottelevat laulun saattelemina.

Walentin Chorell: Ennen kuin sanat lausutaan. Monologeja radiolle. (1956, suom. Helena Anhava, Innan ordet) Tässä kuunnelmassa annetaan ajan pysähtyä. Veli on pukittanut veljensä naista, nyt ollaan tiukan neuvonpidon edessä. Kaikkien ajatukset kuullaan ennen kuin kukaan sanoo mitään. Vaikuttaa paremman väen korttipeliltä. Korttia on joskus mukava pelata, mutta radiosta kuultuna se on aika tylsää.

Simo Salo: Matka. Kuunnelmaruno. (1963) Vanhatestamentillinen aihe, joka ansaitsisi tulla kuunnelluksi kuunnelmana eikä ainakaan tulla luetuksi puolinukuksissa loppiaisaattoiltana. Sai tämä minut silti ajattelemaan, että Euripideen Ifigeneia onkin kenties vain muunnelma Abrahamista valmistautumassa uhraamaan Isakia (vrt. Abraham – Isak ja Agamemnon – Ifigeneia). Ehkä erämaahan karkotettu Haagar on myös saanut toisintonsa Ifigeneian kohtalossa?

Veijo Meri: Suomen paras näyttelijä. (1963) Hieman selkiintymätön tarina taiteilijasielusta, joka on vailla kiinnitystä. Pikkukaupungin teatterin johtokunnalle hän rupattaa seuraavasti:

Kun minä olen katsellut näitä Suomen teattereita, niin totta on, että samat siellä istuvat, oma kannattajakunta, teatterinystävät. Aina sama ralli, lauantaina sentään maalaiset, se on silloin vähän raskasta näytellä, kun ne eivät uskalla nauraa millekään tai sitten nauravat koko ajan, etteivät nauraisi väärässä kohdassa.

Kirjassa on 304 sivua + 10 sivun luettelo 1952 – 63 ensiesitetyistä kuunnelmista ja dramatisoinneista. Kuolemantapaus on mukana 2 – 3 kuunnelmassa laskutavasta riippuen. Alkujaan ruotsinkielisiä on mukana 2/9. Luin tämän kolmessa päivässä.