Princetonin yliopiston historian ja
Kreikan tutkimuksen professori John Haldon laati 2000-luvun
alkuvuosikymmenellä teoksen nimeltä Byzantium: A History.
Teoksen suomennos ilmestyi vuonna 2010, suomentajana Kaisa Sivenius,
toimitustyön suomenkieliseen laitokseen teki Mika Hakkarainen.
Kirjan alusta löytyvät Bysantin tutkimuksen seuran puheenjohtajan
Matti Kotirannan alkusanat lukijalle sekä professori Haldonin
esipuhe suomalaiseen laitokseen. Lopusta löytyvät kirjoittajan
jälkisanat sekä sanasto, luettelo Bysantin keisareista, Bysantin
historian tärkeimpien tapahtumien kronologia, luettelo pääasiassa
englanninkielistä lisäluettavaa sisältävistä teoksista sekä
hakemisto. Kirja sisältää myös karttoja sekä valokuvia
bysanttilaisista kolikoista.
Bysantin historia -teos
on tekijänsä mukaan suunnattu pääosin opiskelijoille
sekä sellaisille lukijoille, jotka haluavat syventää
Bysantin-tuntemustaan romantisoivia kertomuksia ja
taideteosluetteloita pidemmälle.
Tyyli onkin kansantajuista, putosin kärryiltä jymmäkammin
oikeastaan vain hallintorakenteita kuvailtaessa. Organisaatiokaaviot
olisivat saattaneet selkiyttää asiaa.
Haldon
on viipaloinut kuvauksensa Bysantista aihealueittain kahdeksaan
osaan, jotka paikoin täydentävät toisiaan. Kahdessa ensimmäisessä
luvussa kuvataan Bysantin valtakunnan historiaa aluksi antiikin
Rooman valtakunnan osana ja sitten keskiaikaisena keisarikuntana.
Mielenkiintoista on miten Haldon käsittelee valtakunnan rajojen ja
keisareitten vaihtumisen yhteydessä sujuvasti myös kristinuskon
opillisia kiistoja, joihin keisaritkin ovat joutuneet ottamaan
kantaa. Kristinusko onkin Itä-Roomassa kirjan mukaan sitoutunut aina
vain tiukemmin osaksi valtiota. Niinpä Bysantista muodostui minulle
kuva kristillisenä Rooman valtakuntana, joka säilytti mahtinsa
vuosisatoja Länsi-Rooman tuhoutumisen jälkeen.
Luvut
3-8 kuvaavat Bysantin valtakunnan eri elämänalueita
liikenneyhteyksistä elinkeinoihin, valtionhallinnosta ja armeijasta
kaupunkien kehitykseen, Bysantin poliittista järjestystä, uskontoa
ja lyhyesti myös taiteita. Näistä minua kiinnostavin ilmiö nousi
esiin verojärjestelmän, kaupunkirakenteen ja ulkomaankaupan
muutoksissa. Haldon kertoo, että ainakin 80 % väestöstä sai
elantonsa maataloudesta ja laidunnuksesta. Niinpä verotuksessa
olikin keskitytty maatalouden verotukseen. Maatalouskiinteistöt oli
luetteloitu ja kyläkunnat järjestelty verotuksellisesti. Kun
Bysantti menetti Egyptin ja Syyrian viljavat alueet arabeille
600-luvulla, valtion verotulot laskivat dramaattisesti. Sitä paitsi
myös nykyisen Turkin alueen kaupungit Konstantinopolia myöten
joutuivat arabilaivastojen hyökkäysten kohteeksi. Tämä muutti
aikaisemmin laajat kaupunkialueet, polikset, tiiviisti asutuiksi
linnakekaupungeiksi, kastroiksi, mikä supisti niitten taloudellista
ja muutakin merkitystä. Valtio piti yhteyksiä maakuntiin ja keräsi
verotulonsa maanviljelijöiltä. Vuosisatojen vieriessä italialaiset
kauppakaupungit ulottivat kaupankäyntiään Bysanttiin. Pikku hiljaa
ne alkoivat käydä kauppaa myös pienten linnakekaupunkien kanssa
välttäen valtion suoran valvonnan, joka kohdistui lähinnä
pääkaupunkiin. Näin Bysantin valtiolta jäivät ulkomaankaupan
verotulot keräämättä, mikä näivetti valtiontaloutta ja
huolimatta ajoittaisista nousukausistaan Bysantti menetti
merkitystään ja maa-alueitaan, kunnes lopulta vuonna 1453 osmanit
valtasivat Konstantinopolin. Tosin siihenkään Bysantin taru ei
oikeastaan kokonaan loppunut, sillä ortodoksinen kirkko vaalii
omalta osaltaan edelleen kristillisiä perinteitä, joitten juuret
ovat vankasti Bysantissa.
Kirjassa
on 230 sivua (+lukemistot ja hakemistot) ja lueskelin sitä muutaman
viikon.
