Huuhtanen – Pynnönen – Alare: Ennen vanhaan

Ennen vanhaan on lapsille ja varhaisnuorille suunnattu kirja suomalaisten historiasta. Tekstin ovat laatineet Taina Huuhtanen ja Marja-Liisa Pynnönen, kuvitus on Veli-Pekka Alaren työtä. Teos ilmestyi vuonna 1980.

Kirja kattaa ajan mannerjään jälkeiseltä kivikaudelta kirjoitusajankohtaan. Kaikkia vuosia tai edes vuosisatoja ei tarkastella erikseen vaan teksti etenee eri aikakausille ja maan eri kolkkiin sijoittuvien fiktiivisten kertomusten myötä. Kertomusten näkökulmana ovat kunkin aikakauden kotitaloudet, ihmisten puuhat ja elämä yhdessä. Usein tapahtumia tarkastellaan lapsen näkökulmasta.

Ennenvanhaiset suomalaiset kuvataan kylissä elävänä maalaisväkenä, jonka toimia säätelevät luonnonolojen muokkaamat perinteet. Kuvauksen vahvuus lepää maalaisväestön perinteisen elämänmuodon pienten yksityiskohtien saattamisessa osaksi kertomuksia. Myös kunkin kertomuksen eri puolilla Suomea sijaitsevat tapahtumapaikat luovat käsityksen maatalousperustaisesta yhtenäiskulttuurista. Kirjassa ei korosteta murre- tai heimoeroavaisuuksia, jotka laajassa katsannossa lienevätkin varsin vähäisiä. Yhteyttä Ruotsin valtakuntaan korostetaan, mutta ruotsinkielisen väestön asemaa ei käsitellä, minkä koen puutteena.

Raskaat ja kammottavat asiat kuten katovuodet ja kulkutaudit tai viime sotien kauhut kyllä tuodaan esiin, mutta ne kuvataan sellaisella otteella, joka sallii lapsilukijan tuntea, että vaikeuksista lopulta selvittiin eikä elämä niihin aikoihinkaan ollut pelkkää kärsimystä. Isolta osin elämä on koostunut päivätöistä, puhdetöistä ja kyläkuntien yhteisistä töistä, tämä on se totuus, joka sotia ja hallitsijanvaihdoksia kuvaavissa historiankirjoissa usein jää taustalle. Tässä kirjassa lapset osallistuvat perheen töihin hoitamalla pienempiään ja auttamalla käsitöissä. Monelta osin kirjassa kuvataan eräänlaista sopusoinnun ja yhteistyön maalaisidylliä, eikä mielestäni niinkään valheellisesti, sillä ei ihmisten elämä jatkuvaa kyräilyä ja torailua ole voinut olla. Maalaisidylli ei kuitenkaan tarkoita pelkkää sukankutomista ja tuvassa tarinointia vaan kirjassa käydään susijahdissa, karhunkaadossa, postia kyytimässä, markkinoilla, muutetaan kaupunkiin ja lähdetään Amerikoihin. Väriä ja vauhtia kertomuksista löytyy, mutta niillä ei mässäillä.

Kirjan välittämän kuvan mukaan ihmisten valintoja vaikuttavat ohjaavan ensi sijassa järjen käyttö ja kokemus eivätkä uskomukset. Erilaisten uskomusten kuvaus – kristinusko mukaan lukien – kattaa kirjasta kovin pienen osuuden. Kirkkovenettä tervattaessa ei veisata virttä, jumalanpalveluksen kuvauksessa suurin osa käsittelee papin ilmoituksia tulevista yhteisistä töistä ja velvoitteista, pommisuojassa kukaan ei rukoile. Ilmeisesti kirjan tekijät ovat halunneet painottaa kirjan perinteisesti historiaksi miellettyä osuutta ja jättää kirkko- ja uskomushistorian jonkun toisen kirjan aiheeksi?

Kuvitus on kaunis. Kuvat ovat selkeitä, helpostiymmärrettäviä ja ne sisältävät paikoin hienoja yksityiskohtia. Osa kuvista on mustavalkeita, osa värillisiä. Kuvien kautta kertomusten näkymät avautuvat lukijalle aivan toisella tavalla kuin pelkästä tekstistä. Alaren ihmishahmot ovat lempeän pyöreäpiirteisiä, ehkä joskus turhankin hyvinsyöneitä tehdäkseen jatkuvasti ruumiillista työtä?

Kirjassa on sanastoineen ja lukemistoineen 80 sivua. Vietin sitä lueskellen viitisen päivää.

Taina Huuhtanen: Talvisodan kirjeet

Vuonna 1975 käynnistettiin suomalaisten viime sotien aikana toisilleen lähettämien kirjeitten ja postikorttien keruu. Taina Huuhtanen valikoi näin syntyneen aineiston pohjalta 317 sivua käsittävän koosteen, joka ilmestyi vuonna 1984 ja sai nimekseen Talvisodan kirjeet. Huuhtanen kirjoitti kirjaan osiot, jotka selventävät lukijalle talvisodan historiaa.

Selitysosioissa Huuhtanen kertoo mm. sodanaikaista yksityistä viestinvälitystä varten perustetun kenttäpostin toiminnasta. Kenttäposti oli normaalin, maksullisen postin oheen perustettu palvelu, jonka ansiosta sotatoimissa olevat ja heidän omaisensa saivat lähettää toisilleen kirjeitä maksutta. Kenttäposti toimi hitaammin kuin normaali posti ja saattoi ruuhkautua, esim. jouluna. Se välitti kotoa rintamalle päin myös paketteja. Rahaakin sai lähettää säännösten mukaisesti, niinpä rintamalta kotiin sai kenttäpostissa lähettää enintään 100 markkaa.

Sota-ajan kirjeviestinnän perustietojen lisäksi Huuhtanen on listannut lukijaa varten talvisodan tärkeimmät vaiheet yhdelle sivulle. Kirjeet on järjestelty aikajärjestykseen ja sopiviin kohtiin sijoitetuissa selitysosioissa Huuhtanen kertoo lähemmin sodan etenemisestä ja sen vaikutuksesta kirjeisiin. Talvisodan 105 kunnian päivää saavat kirjassa laajan pohjustuksen, sillä mukana on kirjeitä miehiltä ja miehille, jotka on kutsuttu ylimääräisiin kertausharjoituksiin jo ennen sotaa. Myös sodan jälkeen kirjeitä kirjoitettiin, viimeinen kirjaan päätynyt viesti on kesäkuulta 1940.

Talvisodan kirjeet sisältää useitten lahjoittajien (yleensä tietyn perhekunnan) kirjekokoelmien aarteita. Kirjeitten ylälaitaan on merkitty kokoelman numero, josta halutessaan voi seurata kunkin kokoelman kirjoittajien kohtaloita. Minä luin kirjan kirjeet sellaisenaan enkä ryhtynyt tarkkailemaan erityisesti miten kenellekin käy. Jotkut kirjoittajat kirjassa ovat niin ahkeria ja tyyliltään erottuvia, että heidän viestinsä erottuvat ja niitten seuraaminen käy itsestään.

Sotien aikaan sensuuri tarkasti kirjelähetyksiä pistokokein. Sotapalveluksessa olevia oli kielletty ilmaisemasta minne he olivat sijoitettuja. Yllätyin siitä, miten moni oli jättänyt tämän säännöksen noudattamatta. Sääntöä oli myös kierretty eri tavoin. On selvää, että sillä on ollut eroa, onko mies sijoitettuna Viipuriin vai eteläiselle Kannakselle. Niinpä asia on tietysti kiinnostanut kotiväkeä.

Kirjaan poimitut kirjeet eivät kaikki sisällä dramaattisia tietoja sodan tapahtumista. Usein niissä puolisolta kysellään tuttavista, ilmaistaan kaipausta ja annetaan neuvoja. Tuntuu siltä, etteivät sodassa olevat miehet halunneet kotiväkeään sodan kauhuilla pelottaa. Milloin sotatoimista kirjoitetaan, se tehdään lyhyen toteavasti tai sitten propagandasta opittuja rempseitä lausahduksia tapaillen. Kummallista kyllä propagandan ajatukset, vaikka niitten lähtökohdan tunnistaakin, vaikuttavat näihin kirjeisiin päädyttyään kovin rehellisiltä. Tämä pätee varsinkin sodan uhrauksien ja raskaitten rauhanehtojen tiedostamisen kristillisten ja isänmaallisten sävyjen osalta. Sodan päätyttyä kansa alkaa valmistautua mahdolliseen uuteen sotaan. Tosin ihmiset ovat myös onnellisia rauhasta, nuoret ihmiset menevät naimisiin, joku pari saa lapsen, rintamalle tuntemattoman sotilaan -paketin saanut mies kihlaa paketin lähettäjän.

Kaikkiaan tästä kirjekokoelmasta muodostuu eläväntuntuinen kuva talvisotaan osallistuneitten perhekuntien kokemuksista.