Kävelevät
koneet on scifi-romaani, joka edustanee steampunk-nimistä
tieteiskirjallisuuden haaraa. Olen siinä käsityksessä,
että steam tarkoittanee höyryä ja tässä
yhteydessä höyrykoneita, jotka tosin eivät erityisen
merkittävää osaa puheena olevan romaanin tapahtumissa
näyttele. Kirjassa kuvataan tulevaisuuden maailmaa, jossa
ydinvoiman on korvannut nykyistä vanhanaikaisempi tekniikka,
mikä ei ole muodostunut esteeksi
yhteiskunnallis-teknisesti megalomaanisille rakenteille. Kaupungeista
on tullut pyörillä ja telaketjuilla liikkuvia saalistajia,
jotka pyrkivät hotkimaan toisiaan ”kaupunkidarwinismin”
hengessä.
Punk-osasto
köyhemmän ja kurjemmassa asemassa elävän väestön
– kuten myös pienempien kulkukaupunkien – merkityksessä
on kirjassa ihan kivasti esillä, joskin seikkailun myötä
tarinassa vieraillaan yhteiskuntien ylätasoilta alas ja
takaisin. Saattaa olla, että minulle kirja on hieman turhan
nuorisohenkinen, en tosin osaa tarkalleen määritellä
mikä sen tuntemuksen sai aikaan. Romaani on näet
juonikkaasti laadittu ja taitavasti kirjoitettu,
mielikuvituksellinen, se on helppolukuinen ja viihdyttäväkin
kai, mutta minä vissiin etenen erilaisilla kierroksilla tai en
etene ollenkaan (ehkä oikeanpuoleinen telaketjuni on katkennut
joitakin vuosia sitten?). Seikkailujen lomassa kirjassa viritellään
romansseja, päähahmot ovat nuoria ihmisiä. Ehkä
minunlaiseni väsähtänyt, keski-ikäinen setä
ei ole kirjan tärkeintä kohderyhmää.
Luin
kirjaa työmatkoilla ja loput sata sivua tänään
pakkolukuna olohuoneessa. Välillä katselin ampumahiihtoa.
Kaikkiaan sivuja kirjassa on 319. Aloittelin lukemista joskus
marraskuussa ja kerran jatkoin laina-aikaa. Tämän
jälkeen minulla olisi luettavana viimevuotisesta
scifi-haasteesta vielä kaksi teosta. Juuri nyt taidan antaa
liejun kuivahtaa marssisaappaissani.
