Pekka Kytömäki: Sytytys

Pekka Kytömäki (s. 1975) kirjoitti vuonna 2020 julkaistun runoteoksen nimeltä Sytytys. Kyseessä on palindromirunojen kokoelma. Runoilijan omien sanojen mukaan kyseessä on hänen toinen ja viimeinen palindromirunokokoelmansa. Kytömäellä on suomen kieli mainiosti hallussa, joskin nykyään on kuulemma mahdollista käyttää myös sanaa ”viimeisin”.

Tällaisen palindromirunokokoelman lukaisee sille päälle sattuessaan varsin nopeasti. Kytömäen kokoelma on järjestelty osastoihin siten, että iskevän humoristinen aines painottuu alussa, osiossa Hauska riimi. Minulle lukijana syntyy vaikutelma kokoelmasta, jossa ollaan liikkeellä terävä pää edellä. Jos palindromit kokee huumorin eräänä osa-alueena, näin varmaan onkin. Pelkästä huumorista ei tosin ole kyse alussakaan. Kokoelman huikein onnistuminen löytyy itseoikeutetusti sivulta 10. Runo Älli virtaa kiteyttää taiteilijan ikuisen riittämättömyyden tunteen – miten saada oma sisäinen kieli soimaan säveleinä, jotka lukija voisi ymmärtää sellaisena kuin taiteilija laulunsa itse kuulee. Älli virtaa on runo, se ei ole vitsi, vaikka rakentuukin osaksi humoristista tarpeistoa käyttäen. Ihonalinen älli tällää lukijan katseltavaksi ja tunnistettavaksi sen ongelman, joka taiteilijan on ratkaistava intuitionsa kautta lähestyäkseen tuotantoineen taiteennauttijaa.

Toisella lukukierroksella muut runot alkavat hoihkaa omalla äänellään. Sitä ääntä kannattaa kuunnella. Runo ei ole tylsä toteamus, se on runo. Se on öljymaalin roiske, jota runoilija on valuttanut pitkin kanvasta tuntematta aina itsekään maalitippainsa määränpäätä. Minulle runo on kesäinen lehto, jossa soi tuntemattoman peipposen liverrys, jossa pörriäiset puuhaavat omiaan ja satumainen hiljaisuus vilistää tuhansin pienin jaloin. Kytömäen palindromirunoissa tämä toteutuu kuvaamalla manserokkareita, studiolumisäteitä ja duunin paiskimista ynnä skeittailua. Paljon muutakin maisemaan mahtuu. Silloin kun mukana on ihmisolentoja, heitä kohdellaan kunnioittavasti – tai sitten nimeltä mainitsematta. Baarissa juhlinutta toveria muistetaan omistuksella ja hänelle järjestyy one more for the road.

Onko Tampereella syntyneisyys lottovoitto? Ja kannattaisiko nuorelle suositella lainkaan teatterialaa? Tällaisiakin kynnyskysymyksiä lyhyt palindromiruno ehtii pohtia ennen kuin sen liekki sammuu ja hiipuu pois. Runo YT i city, jonka palindromistisessa otsikossa voi nähdä kolmea kotimaista, huokuu korona-ajan suuntausta kasvukeskuksista kohti maaseudun rauhaa.

Tietenkin palindromit kantavat usein kainaloissaan skissin tai säveltapailun omaista vaikutelmaa, yhtä hyvin runollisia huiskauksia kuin kuiskauksiakin. Tämä aiheutuu niitten teräskuulamaisesta rakenteesta. Runo, jonka kirjainten järjestys on sama luettuna vasemmalta oikealle tai oikealta vasemmalla, on jo sinällään melkoinen suoritus. Kun palindromi sytyttää lukijassa runon sinivihiriän liekin, on se siipensä ansainnut.

Kirjassa on kaunis kansi. Elämän dialektiikkaako lienee, että meidän auton sytytystulppain päällä oleva kansi joudutaan uusimaan huomenna. Kytömäen palindromirunojen kirjassa on 102 sivua sisällysluettelot mukaan lukien. Luin kirjan eilen ja tänään.

Pekka Kytömäki: Aattelu rulettaa

Pekka Kytömäki (s. 1975) kirjoitti vuonna 2018 julkaistun palindromirunojen kokoelman nimeltä Aattelu rulettaa. Kokoelman nimi on palindromi – kirjaimet ovat alusta loppuun samassa järjestyksessä kuin lopusta alkuun. Kuten jo kokoelman nimestä voi huomata, ei kirjaimista muodostuvien sanojen merkitys kuitenkaan ole sama saippuakauppias lukusuunnasta riippumatta, kirjainrivit jakautuvat sanoiksi odottamattomilla tavoilla ja saavat lukijan tarkastamaan kerran toisensa jälkeen, voiko kyseessä todellakin olla palindromi ja lopuksi toteamaan, että kyllä näköjään voi.

Kirjoitetut sanat ovat kirjaimista muodostettuja kokoomuksia. Tässä kirjassa ne voivat olla myös perussuomalaisia ja kepuja. Jos sanojen ajattelee olevan armeijan korsukuntia, ovat kirjaimet sitten niitä jermuja korsujen kätköissä ja juoksuhaudoissa. Näistä jermuista ei kuitenkaan voi sanoa, etteikö sota yhtä miestä kaipaisi. Jokaisella kirjaimella on merkityksensä, runojen rivistöjen on seisottava linjassa järkähtämättä – ja näytettävä silti siltä, että eihän tässä mitään. Runoilijan tehtävä on saada asia näyttämään siltä, että kirjaimet, nämä pientilojen peltoviljelijät, muodostavat Suomen armeijan valioyksikön, vaikka marssin aikana saattavat toisinaan muistuttaakin kulkurijoukkiota.

Mikä tässä järjestyksessä sitten on lukijan tehtävä? Lukijan tehtävä ei liene ratsata runoilijan uraa. Toisaalta hillitön ylistäminenkin tämän kirjainten ja sanojen erikoisen kauneuden edessä saattaisi häiritä lukunautintoa. Runojen mekaniikasta johtuen on selvää, ettei neliskulmaisista legoista aina synny kuperaa tai koveraa muotoa. Tosin hämmästyttävän lähelle sitä Kytömäki paikoitellen pääsee. Joskus ilmaisun rajat vaikuttavat kuitenkin ottavan ohjia omiinkin käsiinsä, silloin runoilijan ratkaisuna toimii hupaileva sävy. Myös otsikoilla voi pelata ja antaa lukijalle namitteluhetki sitä kautta. Esimerkiksi runo To Do -lista rakentuu alku- ja loppusäkeitten varaan. Niitten väliin rakennettu tehtäväluettelo on sitten lähinnä hupsu. Alkusäe ja loppusäe ovat kuitenkin niin hämmästyttävät yhdessä, että tuntuu suorastaan uskomattomalta, että ne todella muodostavat järkevän lauseen kumpaankin suuntaan luettuna:

Alla luettelo:

– – –

Olette ulalla.

Toinen häkellyttävä onnistuminen on runossa Haiku. Siinä selitetään palindromirunon keinoin, millainen on haikuruno. Annikin runofestivaali muodostaa hupaisan tunnelmapalan runoiluharrasteesta. Pääruokaa odotellessa haudutetaan soppaa ja lopuksi napostellaan se.

Kielineroutta on toden totta monenlaista. Lukiessani ajattelin sanaristikoita ja niitten tiukkaa muotoa. Voi hyvinkin olla, että kun näitä palindromeja oikein ryhtyy ajattelemaan, niitten luomiseen kehittyy jotain synapseja – ehkä jopa siinä määrin, että vasen ja oikea aivopuolisko voivat toisinaan ihan mieluusti vaihtaa vapaalle, kuten eräässä runossa tapahtuu.

Lainasin tämän kirjan eilen Kuopion kaupunginkirjastosta. Siellä sattui onneksi olemaan nuori virkailija, joka auttoi minua, kun lainauskoneen lauantaikappale temppuili. Kirjassa on 88 numeroitua sivua. Tänään on niin sopiva palindromipäivämäärä 02022020, että oli ihan pakko saada tämä teksti julki juuri tänään.

Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa

Pekka Kytömäki (s. 1975) kirjoitti vuonna 2015 julkaistun runoteoksen Ei talvikunnossapitoa. Luin sen.

Kytömäen runot ovat suurimmalta osin haikuja, tuota japanialaista runomittaa, jossa runo muodostuu kolmesta säkeestä, joissa tavujen pituus on rajoitettu niin, että eka ja kolmas säe ovat viiden tavun mittaisia, toinen seitsemän tavun korkeassa mitassa. Tavujen lienee aikomus alkuperäisessä japanialaisessa haikurunossa tavoitella äänteellistä samanhenkisyyttä, tosin japanin kielessä sanat saattavat merkitä useampaa asiaa, joten runojen on tarkoitus avautua useammalla tavalla. Tätä tavujen onomatopoetiikkaa sanaleikkeineen sisältävätkin Kytömäen haikurunot ja vastaavat, sillä myös tankoja on joukossa sekä vapaampata mittaa.

Lähes kaikki kirjan runot ovat siis lyhyitä, lyhyyden tarkoitusta japanilaisessa haikurunossa en tunne, toisaalta japanin kielessä sanat eivät ole ihan sitä pituutta kuin suomen kielessä, jossa yksi sana saattaa kevyesti muodostaa haikurunon yhden säkeen. Runojen lyhyys saa kuitenkin runoilijan tiivistämään sanottavansa sillä herkullisella tavalla, että lukija saa kiinni ajatuksesta. Sanottavan tiivistäminen avaa myös tilaa lukijan omalle ajattelulle, olkoonkin, että monet Kytömäen runoista muodostuvat kaskunomaisiksi, mikä toisaalta saattaa olla hyväkin, sillä kaskuthan helposti jäävät mieleen ja mieleen jäänyt runokuva toimii lukijan ajatuksissa vielä kauan lukemisen jälkeen. Sanottavan lyhyys sitä paitsi sopii suomalaiseen mielenlaatuun ja varsinkin kielenkäyttöön, jossa ei joutavia luritella vaan puhutaan asiaa.

Runokokoelman nimi Ei talvikunnossapitoa on oivallinen esimerkki Kytömäen tamperelaisuudestaan huolimatta kovin savolaishenkisestä mielenmuljuutuksesta. Runoilija huomaa, että kesäisin polut vapautuvat talvisesta kunnostaan ja niillä pääsee vapaasti kulkemaan. Liikennemerkin ”EI TALVIKUNNOSSAPITOA” teksti saa siten runossa uuden merkityksen, joka viittaa vanhaan ja naurahdellen hyppelee siltä karkuun. Tällaista samanhenkistä näkökulmain uusjakoa harrastetaan onnistuneesti monissa muissakin kokoelman runoissa, se muodostuu runoilijan tavaramerkiksi. Runot ovat humoristisia, hyvällä ja sillä syvällä tavalla, joka lahjoittaa taiteilijalle mahdollisuuden sepittää myös elämän tarkoituksen ja lopun säkeitä koskettavasti. Paatos kaikkoaa, kun raskaat aiheet esittää henkilö, joka ei ota raskaasti ihan kaikkea eteensattuvaa.

Lukaisin tämän pienen kirjasen sunnuntaiaamuna ja sitten luin aamukahvia nauttivalle vaimolleni parhaita paloja ääneen. Hyvin upposivat meihin molempiin. Kirjassa on 93 sivua. Pekka Kytömäki pitää myös blogia nimeltä Poplaari.