Päämajan tiedotusosasto hyllytti
jatkosodan aikana tuhatkunta armeijan tiedotuskomppanioissa
palvelleitten TK-kirjoittajien (TK = taistelukuvaus) sanomalehtiä
varten laatimaa kirjoitusta. Pekka Tuomikosken kokoama valikoima
näistä teksteistä ilmestyi vuonna 2013 ja sai nimekseen
Sensuroidut sotakirjoitukset. Kirja sisältää johdantojakson, jossa Tuomikoski kertoo
niin päämajan tiedotusosaston sensuurista kuin armeijan
neljästätoista tiedotuskomppaniastakin. Tuomikoski myös valottaa
käsiteltävän aiheen taustoja kunkin kirjoituksen yhteydessä sekä
kertoo kirjoittajista.
TK-kirjoittajat olivat toimittajia tai
kirjailijoita. Tunnetuimpia kirjan tekstien kirjoittajista lienevät
Pekka Tiilikainen, Oiva Paloheimo ja Veikko Ennala. Pääasiassa
radion puolella myös sota-aikaan työskennellyt Pekka Tiilikainen on
kirjoittanut kohtaamisestaan suuren sotasankarin, kenraalimajuri
Paavo Talvelan kanssa. Kirjailija Oiva Paloheimo pallottelee
kirjoituksessaan silmiinpistävän pitkään, pitäisikö
suomalaisten perustamia Itä-Karjalan venäläisen siviiliväestön
internointileirejä kutsua keskitysleireiksi vai onko siirtoleiri
sittenkin sopivampi nimitys. Nuori, sittemmin Hymy-lehden
artikkeleistaan tunnettu Veikko Ennala on saanut raportoida Lapin
sodan alusta Torniossa. Ennalan kirjoitus käy viihdyttäväksi hänen
siirtyessään sotasaaliin luettelemisesta henkilötasolle, kuvaamaan
yksittäisten kansalaisten osallistumista saksalaisjoukkojen
karkottamiseen Torniosta.
Se kaikkein tunnetuin kirjoittaja ei
olekaan TK-mies vaan ministeri ja sittemmin presidentti J. K.
Paasikivi, joka oli jo ennalta laatinut radiopuheen Pietarin
kaupungin valloittamisen kunniaksi. Puheessaan, joka sitten jäi
pitämättä, Paasikivi ihmettelee miten Venäjä onkin aina niin
voimakkaasti suuntautunut tuohon laajentumiseen eikä ole keskittynyt
sen sijaan kehittämään omia laajoja alueitaan. Paasikiven kahden
ja puolen sivun pituista puhetta edeltää sota-ajan ylipäällikön
ja sittemmin myös presidentin C. G. E. Mannerheimin lyhyempi
lausunto vuodelta 1919. Tuolloin Mannerheim kehotti tarmokkaasti
suomalaisia osallistumaan Pietarin vapauttamiseen bolshevikkien
vallasta, koska hän katsoi sen jatkossa hyödyttävän Suomea
enemmän kuin vaarallinen vapaus bolshevikkien naapurissa.
Kalevi Kajavan laatimassa
kirjoituksessa kuvataan Pietarin kaupungin oloja piirityksen aikana
vuonna 1942. Tiedot perustuvat venäläisen sotavangin kertomaan.
Kirjoitus oli määrä julkaista vasta kun Pietari olisi vallattu.
Suomalaisilla oli jo tämän perusteella aika vankasti tietoa
Leningradin puolustusstrategiasta ja -tahdosta.
Kirjasta löytyy harvinaisia aiheita ja
erikoisia sota-ajan seikkailuja. En aikaisemmin ole lainkaan lukenut
Suomen merisotahistoriasta ehkä jotain Ruotsinsalmen taistelua
lukuunottamatta. Tässä kirjassa kuvataan panssarilaiva Ilmarisen
uppoamista, ollaan Suomenlahden pohjalla sukellusveneessä ja
seurataan yllättävän kansainvälistä meri- ja ilmataistelua
Laatokalla. Latvialaisaluksen ja sen miehistön päätyminen
Laatokalle neuvostojoukkoja kuljettamaan on hämmästyttävä
kertomus. Laatokan saarella vieraillaan tapaamassa kuutta munkkia,
jotka ovat palanneet kunnostamaan Valamon luostaria.
Monet kirjassa julkaistut tekstit ovat
esillä kirjoittajan naputtelemien kirjoituskoneliuskojen kopioina.
Luettavuus kärsii siitä hieman, joskin on jännä seurata
kirjoittajan harjoittamaa oman tekstinsä stilisointia. Näin myös
sensuurin tekemät hyllytys- ja julkaisukieltopäätökset sekä
korjauskehotukset ovat kaikkien luettavissa.
Kirjassa on 150 sivua ja luin sitä
pari päivää.
