Joka vanhoja muistaa, osa 1

Painija. Valmistumisvuosi 1985. Ohjaus ja käsikirjoitus Matti Ijäs. Pääosassa Esko Hukkanen. Muissa tehtävissä Soli Labbart, Esko Pesonen, Kalevi Kahra ja Allan Koskinen. Tuotanto Televisioteatteri. Kesto 86 min.

Areenan infotiedosta luin, että elokuva sijoittuisi vanhainkotiin. Kieltämättä asukit vaikuttavat olevan vanhempaa sorttia. Mutta valkotakkisten hoitajien määrä ja yliolkaisuus tuntuisivat kuitenkin viittaavan psykiatriseen hoitolaitokseen.

Ijäksen elokuvan vanhukset asuvat vanhassa, joskus komeassa rakennuksessa, jonka ympäristö huokuu rappiota, unohdukseen vajoamista. Sama heitteillejätön tunne soi koko elokuvassa, ihmiset olivat joskus, mutta nyt ovat jäljellä vain muistot. Dialogi koostuu lyhyistä puheenvuoroista, tuijottelusta, vinoilevista huomioista ja selittelemättömästä aggressiosta. Selloa soittava Kuikkaniemi (Esko Pesonen) kertoo entisestä elämästään huippusellistinä, joka on saanut takkiinsa tahroja bratwurstista Euroopan eri kolkilla. Kuikkaniemelle virnuillaan, häntä komennellaan, mutta mies pyrkii ystävystymään toisen esiintyneen taiteilijan, Painijan kanssa. Esko Hukkanen on Painija, entinen tunnettu voimamies, jota vastaanottava hoitaja nimittää kylähulluksi. Hänen tunnetuin temppunsa on ollut veturin kiskominen liikkeelle hampaillaan.

Kalevi Kahran esittämä Painijan huonetoveri on saanut nimekseen Pesonen. Hän on nainut kaikkialla Suomessa ”helvetin komeaa naista”. Öisin Pesosta vaivaa kranaatinsiru pääkopassa. Hänen hiljaisempi seuralaisensa on jalaton mies (Allan Koskinen). Painija ja sellisti alkavat tapailla toisiaan läheisellä rautatieasemalla (lakkautetulla), josta sellisti kertoo lähtevänsä konserttimatkoilleen raiteelta 2. Tosin selviää, ettei asemalla ole kuin yksi raide. Heinittyneellä ja lätäkköisellä asemalla laiduntavat siat ja lampaat. Ehkä se viittaa ihmiskunnan jakautumiseen samankaltaisiin laiduntajiin?

Elokuvan tyylilajia on kuvailtu tragikoomiseksi. Se on hyvä valinta. Absurdit ainekset ovat myös vahvasti mukana. Painija on kuvilla toimiva elokuva. Tuhkaksi hajoamassa olevat ihmiset törmäilevät toisiinsa ja välillä sattuu pahastikin. Hajoamista ei voi välttää. Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho lakkautetulla rautatieasemalla, siat ja lampaat kulkevat hänen ylitseen eikä häntä enää ole.

Mummoni eli 1960- ja 1970-luvuilla vanhainkodissa, joka oli perustettu entiseen kartanoon. Kyllä elämänmeno siellä oli kovin rauhallista katselemaani elokuvaan verrattuna. Henkilökunnasta muistan vain yhden henkilön, naisimmeisen, jota kutsuttiin johtajaksi. Hänellä ei koskaan ollut valkoista takkia eikä muutakaan virka-asua. (Kun tarkemmin muistelin, niin oli siellä jonkinlainen talonmies, ehkä myös keittäjä.) Vanhukset rupattelivat keskenään kartanon kuistilla, katselivat pääskysiä ja toisinaan laulelivat. Isossa salissa oli televisio ja jotain luettavaa. Miehille oli veneitä kalareissuja varten. Syntymäpäiviä vietettiin toisinaan isolla porukalla. Vanhainkodissa kävi vierailijoita, meidän perhe melkein joka viikonloppu.

Vaikka mummon hellahuoneessa taisi olla sähköliesi, mummo paisteli ruokansa puilla lämpiävässä leivinuunissa. Sitä varten hän kantoi asuntoonsa halkoja vajaan sadan metrin päässä olleesta liiteristä, jonka luota löytyivät myös sauna, ulkohuussit ja likakasti. Suuressa kivinavetassa piti joku ulkopuolinen karjaa, mutta vanhukset eivät elikoitten hoitoon osallistuneet. Kesäisin hiehot kuljeksivat aidatulla laitumella.

Setä-elokuvia osa 2 Sulevi Peltola

Kolme suudelmaa. Tv-elokuva vuodelta 2006, käsikirjoitus ja ohjaus Matti Ijäs. Elokuvan kerrotaan perustuvan Anton Tsehovin novelliin Koteloitunut ihminen. Tämä onkin ehkä hyvä mainita, sillä ihmettelin miten suomalaiset ovatkin keksineet hienon aiheen elokuvalle ja vielä onnistuneet aivan erinomaisesti. 

Pääosassa esiintyvää lukion historian lehtoria näyttelee Sulevi Peltola (1946 – 2025). Hänellä on muutama vastanäyttelijä, joitten kanssa tämä erikoinen ja erinomaisesti esitetty opettajahahmo saa harrastaa varjonyrkkeilyään. Laura Birn esittää kasvuikäistä oppilasta, Anneli Ranta naisimmeistä, jota opettaja uskaltautuu lähestymään, Kristiina Elstelä opettajan nuoruudenihastusta ja Milka Ahlroth rehtoria, joka yrittää pitää kasassa koulunsa erilaisten yksilöitten muodostamaa oppilas- ja opettajakuntaa. Näitten lisäksi vanhan opettajan hahmoa syventää hänen hoitokodissa elävä äitinsä, jota esittää Vappu Jurkka. 

Vanhan mieshenkilön elämä koteloineen ja muine kalkkeumineen on kuvattu kuin ainakin esihistorian elävä jäänne. Opettaja on kuin vesinokkaeläin omassa pikku purossaan harrastamassa historiaa, jota hän nimittää ihmiskunnan itsetutkiskeluksi. Hän on ihminen, johon voi olla rakastumatta, mutta voi joku rakastuakin. 

Tykkäsin siitä miten muita ihmisiä oli sisällytetty kuviin, joissa opettaja liikkui kylillä, kuvauspaikat oli hyvin valittu, kuten ravintola ja soutukeskus. 

Kesto 56 min. 

Kunnanjohtaja. Fiktiivinen lyhytelokuva fiktiivisen Juupion kunnan kunnanjohtajasta tarjoaa toisen näytteen Sulevi Peltolan esiintymisistä. Zaida Bergroth ohjasi vuonna 2006 tämän jonkun mielestä tuskastuttavan hitaasti etenevän, jonkun mielestä kerrassaan riemukkaan ja oivaltavan pikku kertomuksen.

Asukasluvultaan hiipumassa oleva pieni kunta ei halua alistua isomman kunnan aluskunnaksi. Pisneksien toivotaan jatkuvan entisellään. Tunnusluvut eivät lupaa hyvää. Kunnan kasvu on pysähdyksissä. Rea Mauranen esittää kunnanjohtajan sihteeriä, joka hänkin on jättämässä nukahtavan paatin. Päätös kuntaliitoksesta jätetään kunnanjohtajan osaaviin käsiin. Kotimaisten elokuvien turhankin yleinen avoin loppu saa tämän elokuvan loppuratkaisusta varteenotettavan haasteen. 

Kesto 13 min.  

Kovat miehet. Maarit Lallin ohjaus vuodelta 1999 esittelee isän ja pojan jotka joutuvat koviin paikkoihin, mutta eivät sitä ihan hevillä näytä. Sattumuksia syntyy peltotöissä, pilkillä ja pääsiäiskokolla. Poikana Jyrki Mänttäri ja isänä Sulevi Peltola tekevät mainiot suoritukset. Iskevän musiikin on tehnyt Kepa Lehtinen ja käsikirjoituksen Leo Viirret. 

Kesto 19 min.