Kohentaisiko lukuinnon edistäminen yhteiskunnan tasa-arvoisuutta?

Lukeminen ei käy aina niin helposti.

Tänään tulisi lukea tunti päivässä iltaseitsemältä. Enpä tiedä tuleeko silloin luettua. Yleensä yritän lukea aamupäivästä, koska iltaa kohti alan olla sen verran notkeeta poikaa, ettei mikään ponnistelu oikein luonnista. Saunassakin käyn nykyään paljon lyhyemmän aikaa kuin sitä lämmitän.

Tänään puolen päivän seutuun luin parikymmentä sivua Tolstoita. Teksti oli sangen soljuvaa. Tolstoi perustelee asiansa juurta jaksain sortumatta silti liioittelevaan tarkkuuteen. Hän kuvailee sanottavansa esimerkkien avulla, ei käytä liiemmälti sivistyssanoja ja vaikka hänen kielitaitonsa lienee ollut lavea ja vankka, ei hän pyri loistamaan vieraskielisillä lainauksilla ellei koe niitä tarpeellisiksi.

Olin lukenut Tolstoita noin tunnin kun vaimoni kutsui minut syömään. Hän valmisti eilen ison kattilallisen kurpitsakeittoa valtavasta kesäkurpitsasta, jonka hankimme rompemarkkinoilta, koska puolukat olivat lopussa. Tänään kurpitsakeittoa vain lämmitettiin. Einehdimme yhdessä ja kehuin kurpitsakeittoa kuten eilenkin. Päivälliseksi syömme eilisiä tähteitä niinikään. Vaimoni valmisti eilen myös mifurisottoa. Minä autoin maustamisessa. En muista katoinko pöydän. Sitä risottoa siis syömme ehkä kuuden maissa. Lisäksi tarjolla on vaimoni eilen leipomia sämpylöitä.

Olen ollut kiusaantunut niistä kampanjoista, joissa patistetaan poikia lukemaan. Mitäs jos patistettaisiin tytöt tekemään? Ajattelin, että pitäähän sitä tehdäkin jotain eikä vain lukea, katsella elokuvia ja näytelmiä, käydä teatterissa ja matkoilla, shoppailla ja laatia blogikirjoituksia. Toisaalta oma tekemiseni on niin vähäistä, että ihan hyvin voisi minua joku persiille potkia senkin suhteen. Varsinkin kun tekemisiäni vertaa vaimoni työmääriin.

Keksimistäni vastaväitteistä huolimatta olen sitä mieltä, että lukemisen tärkeyttä kenties hieman liioitellaan. Ei kaikkien ihmisten tarvitse valmistua tohtoreiksi. Tarvitaan myös putkiasentajia, nuohoojia, puuseppiä, muurareita, autonkuljettajia, prosessinhoitajia, vahtimestaajia ja konserttibalalaikan soittajia. Puhumattakaan minunlaisistani pitkäaikaistyöttömistä.

Millainen repivä kilpailun yhteiskunta meillä olisikaan, jos kaikki työttömät taistelisivat keskenään viimeisistä työpaikoista! Nyt vallitsee yhteiskuntarauha, jota voi aivan hyvin verrata roomalaiseen rauhaan. Korotkin ovat matalalla, kun kukaan ei uskalla yrittää mitään. Voisipa jopa kuvitella, että yhteiskunnallinen seisahtuneisuus liittyy siihen, että osa ihmisistä syrjäytetään työelämästä täysin laillisin keinoin ja nämä syrjäytetyt ovat niin masentuneita, että hyväksyvät sen, sillä he ovat kokeneet saman jo alakouluajoista lähtien, kun lukeminen sen paremmin kuin laskeminenkaan eivät huvittaneet. Tämähän takaa sen, että työssäoleva väki ei kohtaa työmarkkinoilla kilpailua.

Lukeminen vaatii toisinaan putkinäköä.

Pystymetsästä tuleva valmiiksi lyttyynlyöty työtön ei kykene niihin vaativiin töihin, joihin työpaikkansa valloittaneet pystyvät vuosikymmenestä toiseen – eläkkeelle saakka.

Kyse on kilpailusta, jossa toiset voittavat ja toiset häviävät. Aikoinaan filosofi Nietzsche toivoi yhteiskuntaan riittävää jännitettä hyvin toimeentulevien ja köyhien välille, koska se pitäisi yllä verevää kilpailua alhaalta ylemmäs tavoittelevien pyrkiessä näyttämään kyvykkyyttään. Tosiasiassa jännite syntyy kuitenkin vain tuloerojen suhteen. Niitten tasoittaminen poikien lukuintoa kohentamalla kuuluu hurskaisiin toiveisiin, joitten toteutumista oman työuransa aikana eläkevirassa elelevä väki tuskin edes toivoo.

Ketjukolaaja Brandy

Aikoinaan kun löysin nämä blogit netistä, ensimmäinen seuraamani blogi oli Lukuisan blogi. Vähän kerrassaan tajusin, että muitakin blogeja oli olemassa. Sitten päätin perustaa omani. Siitä on jo kahdeksan vuotta aikaa. 

Nyt luin Lukuisan blogista haasteesta, jossa kannustettiin kertomaan, mitkä viisi kirjaa kuvastavat blogisi brändiä. Minulle tuli ensimmäisenä mieleen eteläafrikkalainen Kap Brandy, jota joskus 1980-luvulla naukkailin. Luulin, ettei sitä enää Alkossa myydäkään, mutta onhan siellä vieläkin myynnissä Cape Brandy -niminen juoma 0,7 litran pullossa. Muistaakseni oli Kap Brandykin niissä isoissa pulloissa. Napsin sitä aikoinaan, kun olin leirintäalueella kesätyössä. Minulla oli jemmapullo yhdessä tyhjässä mökissä. Brandystä imin lohtua tylsään työhön.

Blogia perustaessani ajatukseni oli lukea kirjoja saadakseni selville, olenko menettänyt jotain, kun en ole lukenut kirjoja. Olin nimittäin lukenut siihen saakka kirjoja 0 – 3 kirjan vuosivauhdilla. Blogin myötä halusin lukea sellaisia kirjoja, joilla olisi saattanut olla merkitystä kehitykselleni ihmisenä, jos olisin ne aikanaan lukenut.

Kun perustin blogini olin täyttänyt 50 vuotta. Olin pitkäaikaistyötön merkonomi. Kap Brandyä en edes ajatellut vuosikausiin. Lapset ja asuntolaina olivat etusijalla. Talon hoito oli tylsää puuhaa, en pitänyt siinä hommassa juuri mistään. Blogin perustamistalvi lienee tarjonnut paljon lumityötä, sillä valitsin nimimerkikseni ketjukolaaja – ketjupolttajaa mukaellen.

Ensimmäisenä blogivuonna luin joitakin kirjoja. Toisena vuonna sama jatkui, eikä asianlaita ole varsinaisesti ottanut muuttuakseen. Jotkut kirjat ovat totta tosiaan lisänneet käsityksiäni joistakin asioista, mutta eivät ne ole mitään tärkeitä asioita, ennemminkin voisi kuvitella niitten asioitten tuntemisen saavan minut tuntemaan itseni tärkeäksi, vaikken sitä olekaan. Minut laitettiin eläkkeelle, enkä ole edes täyttänyt kuuttakymmentä. Yhteiskunnalla ei ole koskaan ollut minulle käyttöä. Kirjastossa asioidessani minua neuvotaan yhä kuin apukoululaista.

En voi sanoa imeväni kirjoista lohtua elämäni merkityksettömyyteen. Toisaalta en viitsi lopettaakaan lukemista, vaikkei se tuota minulle juuri muita elämyksiä kuin helpotusta, kun olen saanut jonkun kirjan taas luettua. On hupsunhauskaa sanoa lukeneensa jonkun kirjan, mutta harvemmin siitä lukemisesta nautintoa kertyy.

Nyt kuitenkin olen ahdistanut itseni tilanteeseen, jossa minun olisi nimettävä viisi kirjaa, jotka kuvaavat Ketjukolaaja Brandyä. Tietysti voisin sanoa, että ne olisivat kirjoja, jotka tekisivät lukemisen mielekkääksi opettamalla minulle jotakin uutta. Voisin vaikka itse keksiä sellaisia kirjoja. Sellaista kirjaa kirjoittamaan en pysty, pystyneekö kukaan muukaan.

Otan siis keksiäkseni kirjoja, jotka mullistaisivat maailmankuvani parempaan suuntaan:

1. Hyljeksityn piristys. Haapasaarelaisen hylkeenpyytäjän kuvaus itäisen Suomenlahden jäälakeuksilta avautuu maailmankatsomukselliseksi matkaksi ihmisyyden ytimeen. Tai jos ei ytimeen, niin potkiipahan hauskasti nilkoille.

2. Paljasjalkainen jalkapalloilija. Kuopiossa on pelattu jalkapalloa jo vuosikymmenet ja jokainen pallonpotkija muistaa juhlahetkinä ne tilaisuudet, jolloin sai pelata tuntemattomien kanssa jollakin nurmikolla paljasti jaloin kesäpäivän lämmössä. Muisteloita ja kuvia.

3. Miun murtein ja siun säksätykseis. Tutkijapari haastatteli eri puolilta Suomea, eri murrealueilta lähtöisin olevia aviopareja ja kokosi parhaat palat kirjaksi, jossa esitellään selviytymistarinoita ja ilonaiheita.

4. Saksittuja harhalaukauksia. Alaotsikoltaan Hupsuimpia uutisointeja maailman lehdistöstä nostaa esiin uutisia, joissa puhuttiin asioista, jotka tekivät niistä julkaisuajankohtaansa nähden erittäin huonosti valittuja. Kirja kasvaa osoittamaan maailman kuvaamisen vaikeutta ellei peräti mahdottomuutta.

5. Kasvien puheita, eläinten esitelmiä. Yllättäen kiven alta löytynyt uskonnollisen kirjallisuuden helmi valottaa gnostilaiseen ajatteluun sisältynyttä kasvi- ja eläinkunnan mielipiteitä huomioivaa kertomusperinnettä, jossa kasvit ja eläimet saavat kertoa oman näkemyksensä elämän menosta. Tosiasiassa puhtaasti inhimillisen näkökulman kuultaminen tekstien taustalta ohjaa lukijan pohtimaan kaiken ajattelun itsekeskeisyyttä ja tarkoitushakuisuutta.
   
   Vähänkään asiaa ajatellen huomaan, etteivät nämä kirjat muuttaisi minua mitenkään vaan pikemminkin vahvistaisivat omia näkemyksiäni asioista. Voisi niitä silti olla ihan kiva lukea.

Satavuotiaan Suomen kirjallisuus, joka solahtaa ketjukolaajan kynsiin

Vuonna 2017 aion lukea ennen muuta suomalaista kirjallisuutta. Saatan lukaista muutakin, mutta pääpaino on kotimaisessa. Tarkoituksena ei ole lukea mitenkään kattavasti. Luen varsinkin niitä kotiin hankkimiani kirjoja, joita ei ole vielä tullut lukaistua. Kirjastosta haen lisää, jos siltä tuntuu ja jos vielä antavat. Vuonna 2018 olen suunnitellut lukevani pohjoisen Euroopan kirjallisuutta. Sen jälkeen voin siirtyä lukemisissa etelämmäksi jne.

Jospa osaisinkin jatkossa pitää tekstini näissä mitoissa. Kirjoitteluni arvo ei näet sakene tekstin pidentyessä. Samaa vikaa olen havainnut julkaistussa kirjallisuudessakin.

Hyvää Uutta Vuotta!

Marja-Liisa Pynnönen: Siirtolaisuuden vanavedessä

Marja-Liisa Pynnösen laatima, vuonna 1991 julkaistu teos Siirtolaisuuden vanavedessä  on alaotsikkonsa mukaisesti Tutkimus ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden kentästä vuosina 1956 – 1988. Kirja on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia nro 542.

Kirjan mukaan suomalaisia on muuttanut Ruotsiin 1900-luvulla erityisen paljon viime sotien jälkeen. Suomalaisten muuttoaalto oli huimimmillaan vuosina 1969 – 1970. Kaikkiaan Ruotsiin muutti sotien jälkeen noin 400000 suomalaista, joista osa oli ruotsinkielisiä. Viidennes suomalaisista on myöhemmin palannut takaisin Suomeen. 

Tutkimuksen aiheena on suomalaisten siirtolaisten kirjallisuuden harrastus Ruotsissa. Erityisenä tutkimusalueena on siirtolaisten itsensä tuottama kirjallisuus ja sen välittämä kuva elämästä uudessa maassa. Oman mainintansa saavat myös Suomessa asuvien kirjailijoitten siirtolaisaihetta käsittelevät teokset. 

Vuonna 1975 perustettiin Ruotsin Suomalaisten Kirjoittajien Yhdistys (RSKY). Yhdistyksen sanomaa alkoi levittää lehti nimeltä Liekki, ruotsiksi Lågan. Samana vuonna sai alkunsa myös RSKY:n kustantamo Finn-Kirja edesauttamaan ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden julkaisemista. Vuonna 1976 julkaistiin ensimmäinen Finn-Kirjan kustantama teos, runoantologia 22 ruotsinsuomalaista runoilijaa. Runot ovatkin olleet suomalaissiirtolaisten tärkeä oman itsensä ilmaisemisen keino. Finn-Kirja kustansi runojen lisäksi mm. romaaneja, novelliantologioita, äidinkielen oppikirjoja ja lastenkirjoja. Rahoitus haalittiin kasaan suurelta osin valtionapuina, pääasiassa Ruotsista. Monet kirjoittajat siirtyivät sittemmin julkaisemaan tekstejään omakustanteina. 

Suomalaiset siirtolaiskirjailijat on esitelty kirjan lopussa omassa tietosanakirjamaisessa osastossaan. Täytyy sanoa, että näitten esittelyjen ja mukaan sijoitettujen näytteitten perusteella löysin eräitä kiinnostavia kirjoittajia, nyt kun vielä löytäisin heidän kirjojaan. Itselläni on mainituista ainoastaan Aappo I. Piipon runovihko Lauluja elämälle, joka sisältää Nils Ferlinin ja Dan Anderssonin runoja Piipon suomennoksina. Muita minua kiinostavia kirjoittajia ovat Hilkka Alm, jonka ruotsiksi kirjoittamat romaanit Värmlannin metsäsuomalaisista olivat muodostuneet Ruotsissa myyntimenestykseksi, joskaan ei valitettavasti Finn-Kirjalle. Ruotsiksi on kirjoittanut myös Antti Jalava, jonka romaanin Asfaltblomman suomensi itse Pentti Saarikoski nimellä Asfalttikukka. Lisäksi kiinnostavilta vaikuttivat ainakin Ritva Enström, Leena Kuisma, Kalervo Kujala, Marketta Salonen, Arja Uusitalo ja Hannu Ylitalo. Myös Esko Korpilinnan kuunnelmia olisi kiva kuunnella.

Monella kirjoittajalla kuuluu siirtolaiskuvauksessa olevan mollivoittoinen, pessimistinen sävy. Minulle syntyy tämän kirjan perusteella sellainen käsitys, että usean siirtolaiskirjoittajan tarkoituksena on ollut oman kirjansa myötä esittää sivistyneellä tavalla protestinsa niistä vaikeuksista, jotka siirtolaisia ovat Ruotsissa kohdanneet. Jotkut ovat suoraan sanoneet haluavansa vaikuttaa kirjoituksillaan. Pynnönen mainitseekin kirjoittajien yhdistävän joskus itseterapiansa sosiaaliseen protestiin. 

Tärkeinä siirtolaiskirjojen ajatuksina nousevat tässä kirjassa esiin se, että siirtolainen seisoo toinen jalka vanhassa, toinen uudessa maassa. Moni siirtolaisena Ruotsiin muuttanut saattaa myös alkuun ajatella, että on syytä sopeutua, muttei sulautua. Nuoremmille sukupolville sulautuminen kotimaahansa käynee luonnollisemmin, joskin juuristaan on ihmisen syytä olla tietoinen.

Eräs tutkimuksen aiheista on ollut lukemisharrastuksen selvittely. Joukkoa ruotsinsuomalaisia on vuonna 1982 pyydetty nimeämään kuukauden aikana lukemansa kirjat. Vuonna 1987 ruotsinsuomalaisia kirjoittajia on pyydetty nimeämään puolen vuoden aikana lukemansa kirjat. Kyselyjen perusteella ruotsinsuomalaisten lukutottumukset eivät erityisemmin hätkäytä. He ovat lukijoina luullakseni verrattavissa Suomessa asuviin lajitovereihinsa. Tosin Ruotsissa asuvat lukevat tietenkin jonkin verran enemmän ruotsalaisia teoksia. Ja nuoremmat ikäluokat lukevat myös muilla kielillä. Tutkimuksessa muuten käytetään tiettyinä vuosina (esim. 1923 – 1925) syntyneistä nimitystä sukupolvi, minusta ikäluokka saattaisi sopia paremmin? Erityisenä huomiona Pynnönen tekee sen, että ruotsinsuomalaiset eivät näy lukeneen suomalaisia modernisteja vaan perinteisempää, realistista tai raportoivaa kuvausta. Sama suuntaus vallitsee myös ruotsinsuomalaisten kirjoittajien omissa teksteissä, joskin eräitä irtiottojakin löytyy.

On jännä havaita, miten systemaattisesti tutkimalla voi löytää yleisiä suuntauksia ihmisryhmistä. Kirjaan sisältyy neljän kirjailijan haastatteluun perustuva kuvaus kustakin kirjoittajasta. Luetusta päätellen olisi vaikea nähdä heidän välillään juuri muuta yhteistä kuin suomalaisuus, siirtolaisuus ja kirjoittaminen. Tutkimuksen avulla kukin heistä voidaan kuitenkin sijoittaa tiettyihin ryhmiin. Yksinkertaisimpia jaotteluja ovat tietenkin sukupuoli ja ikä. Kirjan loppupuolella Pynnönen kuitenkin viisaasti toteaa, että 2000-luvulla ihmisten ryhmittely tähän tapaan käy huomattavasti vaikeammaksi, sillä ryhmien sisällä olevien ihmisten näkemykset saattavat erota toisistaan niin kovin monin tavoin. 

Tässä kirjassa on kaikkiaan nelisensataa sivua, joista luin erityisesti 227 sivua, joilla itse kirjallinen selostus tutkimuksesta on. Lisäksi kirjasta löytyy luettelo ruotsinsuomalaisista kirjailijoista, heidän lukemisistaan kyselyn mukaan, viitteitä ja lähdekirjallisuuden luettelo. Kirjan lukemiseen käytin aikaa tämän viikon.

Lukemistani ja lukemisistani

Tämä on täyteblogeeraus. Käsittelen tässä kahta aihetta kuten otsake antaa ymmärtää.

 

Lukemistani

Blogini oikeassa yläreunassa olen pitänyt laskuria, jonka on ollut tarkoitus kertoa miten usein palstallani on vierailtu. Alkuun se sitä taisi meriteeratakin. Nyttemmin, ehkä tämän vuoden alkupuolelta lähtien, palstallani käynneistä on rekisteröitynyt laskuriin enemmän piippauksia kuin todellisia tai edes virtuaalisia kävijöitä on täällä käväissyt. Tilastojen mukaan samalla minuutilla palstallani olisi käväisty vaikkapa Yhdysvalloista useita kymmeniä kertoja.

Tätä nykyä suurin osa kävijöistä näyttäisi olevan Yhdysvalloista. Myös Ranska on ollut kovassa kurssissa, joskus myös Moldova ja Thaimaa. Kirjoitusajankohdan kuukauden saldon mukaan Yhdysvalloista vieraillaan palstallani puolitoista kertaa niin usein kuin Suomesta, Ranskasta puoli kertaa niin usein ja neljäntenä tilastoissa olevasta Moldovasta reilua kymmenesosaa Suomen käyntikertoja vastaavalla määrällä. Kaikkiaan Yhdysvalloista on vierailtu palstallani 9107 kertaa. Niistä korkeintaan sata lienee todellisia kurkkauksia? Eniten haamukävijät ovat suosineet tekstejä Tuntemattomalle jumalalle ja Kuninkaan on kuoltava.

Kommenttiosastolle ilmaantui viestejä, joissa esiteltiin mahdollisuutta kasvattaa rintoja tai päästä eroon sokeritaudista tai muuta vastaavaa. Meni vuosia ennen kuin tajusin että blogini roskapostilokerossa ne viestit voi todella lukea, aikaisemmin vain poistin ne sähköpostistani avaamattomina. Tänä vuonna aloin poistella roskapostiviestejä sitä mukaa kuin niitä ilmaantui. Jossain vaiheessa laitoin sanavarmistuksen blogini viestilaatikkoon. Silti on pari haamuviestiä tullut läpi. 

Lukemisistani

Elokuussa luin viisi kirjaa, joista haluan sanoa vielä sanan tai pari.

Antiikin kirjallisuutta en kovin paljon ollut ennen lukenut. Joitakin antiikin Kreikan draamoja tunsin. Nyt lukemistani Ovidius, Lukianos ja Apuleius olivat vieraita, Ovidius oli ainut, jonka tunsin nimenä ja hänen karkoitushistoriansa perusteella.

Kaikkien näitten herrojen kuva maailmasta on täynnä draamaa. Ihmiset, jotka tarpovat tukevassa tietämättömyydessä, pyrkivät kuitenkin parhaansa mukaan ja usein onnistuvat hankaloittamaan lähimmäistensä elämää omaa osaansa kohentaakseen. Kuva elämästä vaikuttaa kaikkien sodalta kaikkia vastaan. Apuleiuksen romaanin Kultainen aasi kertomuksessa Eros ja Psykhe nuori nainen saa ohjeita jumalalliselta puolisoltaan:

Omat sisaresi, vihollisesi, ovat jo tarttuneet aseisiin, lähteneet matkaan, järjestäneet rintamansa ja antaneet hyökkäysmerkin. He tulevat miekat paljastettuina sinua tuhoamaan.

– –

Älä ota vastaa, älä kuuntele noita kirottuja naisia, joilla ei ole oikeutta sanoa olevansa sisariasi, koska he vihaavat sinua leppymättömästi ja ovat katkaisseet sisaruksia toisiinsa liittävän pyhän uskollisuuden siteen.

Ovidiuksen Muodonmuutoksien runo Filemon ja Baukis lienee kertomuksena lähellä idylliä. Vanhan pariskunnan luona vierailevat jumalat Zeus ja Hermes viehtyvät vanhusten vieraanvaraisuuteen ja palkitsevat heidät. Samalla jumalat kuitenkin hävittävät koko vanhusten naapuruston ja muuttavat seutukunnan suoksi. Varmaan on niin, että idyllissä täytyy jollain tapaa näkyä myös mitalin toinen puoli, mutta kun runoilija panee vanhuksetkin itkemään naapureittensa kohtaloa, tuntuu minusta lukijana, että joku raja on ylitetty. Sinänsä pidän vaatimattoman elämäntavan ihannoimisesta. Arvostan vaatimattomia ihmisiä, kunhan ei mennä älyttömän nuukailun puolelle.

Filemon ja Baukis valmistivat jumalten ruuaksi kaalikeittoa.

Sekä Erasmuksen että Rabelais'n keskiajan loppua henkivissä kirjoissa korostuvat konstailemattomuus ja mutkattomuus jonkinlaisena tavoiteltavana tekijänä. Tämän voi helposti liittää uskonpuhdistukseen, mutta kyse voi silti olla muistakin tuon ajan tapakulttuuriin pesiytyneistä ärsyttävistä krumeluureista, joista haluttiin eroon. Vaan enpähän tiedä onko päästy. Usko sen sijaan on puhdistettu ihmisten arkipäivästä. Ja näin meidän kesken – aikamoisia kiemuroita käyttävät kirjoissaan sekä Erasmus että Rabelais.

Lukianos antaa satiirissaan Kharon jumalien tarkastella ihmisten maailmaa ylhäältä käsin. He toteavat maan päältä löytyvän niitä, jotka näkevät totuuden, mutta sen vuoksi maanpäällinen elämä näyttäytyy heille turhana taisteluna, jonka tuloksia ei voi ottaa mukaansa täältä lähtiessään. Lukianoksen mukaan nämä totuuden torvet kaipaavatkin jo Kharonin lautalle. Tämä kuulostaa peräti pessimistiseltä. Olisiko elämä siis olemassa pelkkiä kieltäymyksiä varten ja lopullisia ilon hetkiä voisimme odottaa vasta maallisen matkamme päätyttyä? Tavallaan Apuleius vaikuttaa päätyvän samantapaiseen ajatukseen asettamalla romaaninsa lopussa minä-kertojan, Lukioksen, useisiin paastoihin ennen jumalien salaisuuksiin vihkimistä. Tällainen ajatus vaikuttaa antavan piut-paut maanpäällisen elämän merkitykselle. Sellaista näkemystä en halua allekirjoittaa. Siitä puuttuu jotakin oleellista ja sen mukana kaikki.

Jorma Jormito totesi kommentissaan, että näihin vanhoihin teksteihin sopisi hidas lukeminen. Ehkä minä lukaisin ne nyt liian reippaaseen tahtiin? Toisaalta mielikuva ketjukolaajasta syvällisen kirjallisen viisauden luuytimien imeskelijänä on korkeintaan huvittava. Aion yrittää jatkossakin uppoutua sinne missä milloinkin hanki näyttää sopivan puuteriselta. Syyskuussa minua kutsuvat sotaisat jotokset, saapahan nähdä minne ne minut johdattavat. Mutta niin kauan kuin on emäntä, on kaalilaatikkoa.

Maata kiertävällä radalla

Jokke julkaisi palstallaan kysymyksiä ja haastoi minutkin vastaamaan niihin. Tässä kysymykset & vastaukset:

1. Koska opit lukemaan ja miten?
   Kansakoulun toisella luokalla taisin oppia lukemaan sujuvasti.
2. Mikä oli ensimmäinen kirja jonka muistat lukeneesi?
   Se oli joku lasten kuvakirja, jossa oli muutama sana. Luin sen loppuvuodesta 1968. Kirjan nimeä en muista, enkä kirjoittajaa. Unohtuneet ovat myös kirjan sivumäärä ja se kuinka kauan sitä luin.

3. Minkä kirjan luit viimeksi?
   Viimeksi luin Dostojevskin novellin ”Vieras rouva”.
4. Minkä kirjan olet useimmin lukenut?
   Vain harvoja kirjoja olen lukenut kahta kertaa. Vastaan: Kalevala Lyhennettynä.
5. Mikä kirjan sankari muistuttaa sinua ja miksi?
   Ei kukaan. Ehkä tämä selittää sen miksi jaksan lukea? Taidan etsiä kuvausta itsestäni...
6. Minkä kirjan miljööseen haluaisit matkustaa ja miksi?
   Haluaisin matkustaa 1930-luvun Viipuriin, josta olen lukenut kuvauksia muutamasta kirjasta, esim. Kalevi Tillin muisteloista. Arvostan kaupunkikulttuuria ja Viipurin menetyksen myötä Suomi menetti sitä ihan liikaa.
7. Pidätkö eläimistä kertovista kirjoista, kerro mistä?
   Leena Krohnin kirjassa ”Tainaron” on jänniä kuvauksia ötököitten maailmasta.
8. Paras suomalainen kirja sinun mielestäsi.
   Tähän vastaan ihan fiilispohjalta, että joku Aapelin pakinakokoelma, vaikka Sipuleita.
9. Inhokkikirja
   Lakikirjat ärsyttävät vaikeaselkoisuudellaan.
10. Mikä olisi sopiva hinta kirjalle?
    Kymppi.
11. Kuinka paljon kirjojen lukemiselle pitäisi varata aikaa?
    Mieluummin liian paljon kuin liian vähän.

Toisena tehtävänä lienee laatia itse yksitoista kysymystä ja haastaa joitakin muita. Haastan ihan pokkana kaikki ketkä asiasta kiinnostuvat vastaamaan näihin tai vaihtoehtoisesti joihinkin muihin hyviksi ja viihdyttäviksi havaitsemiinsa kysymyksiin. Tässä ketjukolaajan kysymykset:

1. Millainen on hyvä lukija?
2. Millainen on hyvä kirjoittaja?
3. Onko runo tunnetta vai järkeä?
4. Ketä amerikkalaista novellistia suosittelisit (ei Hemingway)?
5. Ketä slaavilaisen kielialueen novellistia suosittelisit?
6. Ketä italialaista novellistia suosittelisit?
7. Miten pitkän runon osaat ulkoa?
8. Kumpi kuulostaa tylsemmältä luettavalta Päätalo vai virsikirja?
9. Osaatko nimetä yhtään oseanialaista runoilijaa?
10. Voiko runossa kertoa vitsin?
11. Luetko mieluummin runoja vai pitempää proosateosta ollessasi turistina Maata kiertävällä radalla?

Kotoa löytyvää luettavaa

Ikkunasta näkyvää katseltavaa

Kun kerran niin monet näinä päivinä laativat lukulistoja, ajattelin minäkin listata ne kirjat, jotka kotona odottelevat pääsevänsä juuri minun luettavakseni. (Mukana myös neljä teosta, joitten pitäisi saapua tässä lähipäivinä, sijoilla 29-32.) Myytillisiä tarinoita jo vähän aloittelinkin, mutta se jäi kesken kaiken muun kiireellisen tekemisen puutteessa. Lonelyheartsin luin tuossa joulun seutuun – vaatii uuden luennan. Tässä on minulle selviteltävää moneksi vuodeksi. Eikös ne viisastelijat sano, että yksi, kaksi, monta...? Jos lukisin vaikkapa 11 kirjaa vuodessa, niin siinähän se menisi. Yksi kannustin voisi olla, että kun olen jotakin lukenut, niin vien sitten kierrätykseen (takaisin). Mjoo...

1. Juhani Aho: Rautatie
2. Maria Jotuni: Valitut teokset
3. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
4. Lauri Simonsuuri: Myytillisiä tarinoita
5. Henryk Sienkiewicz: Quo vadis
6. Urho Ketvel: Hännälle astuttu koira
7. Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
8. Pentti Saarikoski: Runot
9. Franz Kafka: Kootut kertomukset
10. Konstantinos Kavafis: Barbaarit tulevat tänään
11. Aulis J. Joki: Maailman kielet
12. Josh Leventhal: Maailman oluet
13. Edgar Lee Masters: Spoon River antologia
14. Hautojen lauluja (useampia kirjoittajia)
15. Pekka Kejonen: Muotokuvia mustissa
16. Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
17. Elmore Leonard: Jackie Brown
18. Joni Skiftesvik: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja
19. Tatu Vaaskivi: Yksinvaltias
20. Veikko Huovinen: Veitikka ja Joe-setä (yksissä kansissa)
21. Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
22. Katri Veltheim: Kultainen rinkeli
23. Heikki Turunen: Simpauttaja
24. Katherine Mansfield: Puutarhakutsut
25. Halldór Laxness: Salka Valka
26. Outsider: Timanttiavain
27. Viktor E. Frankl: Ihmisyyden rajalla
28. Nathanael West: Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts
29. Sokea kirjakauppias – uutta sorbiproosaa
30. David Albahari: Syötti
31. Danilo Kiš: Varhaisia suruja
32. Boris Pahor: Nekropoli
33. Apostolien teot (Uusi Testamentti)

Koulussa luetetut

Aloin tuossa muistella huvikseni, mitä kaunokirjallisuutta mahdoinkaan lukea koulussa opettajien määräyksestä. Saattaa olla, etten kaikkea muista, mutta yritän silti tehdä jonkinlaisen luettelon – toivon mukaan vieläpä aikajärjestyksessä.

Ensimmäinen kaunokirjallinen teos, jonka muistan opettajan määränneen luettavakseni oli ehkä Mark Twainin ”Tom Sawyerin seikkailut”. Luultavasti. Olin tuolloin 10-vuotias. En muista lukemastani paljoakaan. Sen sijaan muistan missä luin osan kirjasta. Istuin kotonani yläkerran tyhjään huoneeseen johtavilla puisilla, vaaleanharmaiksi maalatuilla portailla. Siitä muodostuu aika runollinen kuva ihmisyksilöstä lukemisharrasteen alkutaipaleella.

Mikä mahtoi olla toinen koulussa luetettu kirja? En ole lainkaan varma. Jossain vaiheessa taisimme lukea Eeva Joenpellon romaanin ”Ralli”. Muistelen, että Ralli oli koiran nimi. Olin silloin oppikoulussa. En muista luimmeko oppikouluaikanamme muuta. Jossain vaiheessa oppikoulu vaihtui yläasteeksi. Muistelen että luimme Margareta Keskitalon romaanin ”Tabut”. Siinä taidettiin puhua ”jutskaamisesta”. Voi olla, että luimme myös Alpo Ruuthin teoksen ”Kämppä”, koska se tuntuu nimenä jotenkin tutulta. Lisäksi muistan lukeneeni Jouko Puhakan romaanin ”Huippumaileri”. Siitä muistankin joitakin kohtia juoksulenkeistä ja juoksukilpailun kuvauksesta. Yläasteen loppuvaiheessa luimme Kalevalan lyhennettynä. Se teki minuun jonkinmoisen vaikutuksen. Samanlaisia pitkästyttävän lukemisen keskeltä kohonneita satunnaisia elämyksiä tarjosi Aleksis Kiven ”Seitsemän veljestä”. En ole varma edellä mainitsemieni kansallisteosten lukujärjestyksestä. Luimme jossain vaiheessa myös Veijo Meren romaanin "Manillaköysi". Se oli ainoa suoranaisesti sotaan liittyvä luettava.

Lukiossa piti lukea Juhani Ahon ”Juha”, mutta kirjoja ei riittänyt kaikille. Sain kirjan käsiini päivää ennen lukuajan päättymistä. En ehtinyt lukea sitä loppuun, mutta sepitin lopunkin osalta jotain kirjalliseen selosteeseeni. Opettaja luki minun selostukseni heti ja ilmeisesti hyväksyi sen säälistä. Lisäksi luimme Jorma Korpelan merkillisen romaanin ”Tohtori Finckelman”. En tajunnut siitä oikein mitään. Opettelin kuitenkin ulkoa kirjassa olevan runon, koska se oli niin hurja:

”Te sielut niljaiset, te kaikki käärmeet, rotat, lierot, juotikkaat, kyyt mustapäärmeet...” jne.

Lukiossa tutustuin myös Albert Camus'n pienoisromaaniin ”Sivullinen”. Sekin liipoittihe yli hilseen. Luin kirjan viime vuonna uudelleen, enkä tajunnut vieläkään. Sen sijaan Vladimir Nabokovin shakkiaiheinen romaani ”Lužinin puolustus” avautui vähän paremmin, luulisin. Tosin shakista en tajua edelleenkään mitään. Uuno Kailaan runoista pidin esitelmän. En muista, mistä kirjasta poimin runot, joista esitelmässäni härpätin. Ope kumminkin tykkäsi.

Muita kaunokirjallisia teoksia en muista koulua varten joutuneeni lukemaan. Tietysti opinnot suoritetaankin elämää eikä koulua varten, mutta se ajatus taitaa mennä vielä enemmän huumorin puolelle kuin tämä kirjoitus.

Kun nyt mietin näitä koulussa luetettuja kirjoja ja itseäni lukijana, huomaan ”lähtötilanteen tulleen jäädäkseen”. Istun lukijana edelleen harmaaksimaalattujen puuportaitten rappusella – tuskin sen ylempänä kuin istuin silloin 10-vuotiaana. Jostain selkäni takaa loistaa valo tyhjästä huoneesta, jonne en syystä tai toisesta ole jaksanut kavuta.

Kirjakysely

Koska en näköjään saa mitään luettua ja siivotakin kuulemma pitäisi, vastaan esitettyihin kysymyksiin omasta hyllystä löytyvien kirjojen nimillä. Tällainen harjoite löytyi hdcanisin Hyönteisdokumentti-blogista, jonne se oli saapunut virtuaalisin siivin muista blogeista.

1. Mikä on sukupuolesi?
Veikko Huovisen ”Joe-setä”  (...ja juop se eilleennii!)

2. Kuvaile itseäsi
Margaret Atwoodin ”Lievää vakavampi” (huumorin säestyksellä)

3. Kuvaile puolisoasi
Arja Erikssonin ”Yhden miehen nainen” (eikä Aino Kallaksen ”Sudenmorsian”)

4. Kuinka voit?
Jörg Zinkin ”Pelosta luottamukseen” (...ja takaisin...)

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi
Olli Heikkosen ”Jäätikön ääri” (tai keskusta)

6. Mihin haluaisit matkustaa?
Leena Krohnin ”Tainaron”

7. Mikä on lempivärisi?
Katri Veltheimin ”Kultainen rinkeli” (oranssit olivat lopussa)

8. Millainen sää on nyt?
Mauri Paasilinnan ”On ilmoja pidellyt”

9. Mikä on mielestäsi paras vuorokauden aika?
Arto Paasilinnan ”Tuomiopäivän aurinko nousee”

10. Jos elämäsi olisi TV-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Pekka Kejosen ”Napoleonin epätoivo”

11. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Aapelin ”Sipuleita" (niin että mitähän ne sipuleet oikein ovat?)

12. Millainen parisuhteesi on?
Kirsti Kejosen ”Elämää suurella virralla”

13. Päivän mietelause
Markku Envall: ”Alkuräjähdys on kesken”

14. Minkä neuvon haluaisit antaa?
Pertti Pakarinen: ”Älähän hättäile”

15. Miten haluaisit kuolla?
Josh Leventhalin ”Maailman oluet”

16. Mottosi?
Aapelin ”Siunattu hulluus”

Ja sitten siivotaan.

23 kirjaa joista joitakin voisin vaikka lukea ennen kuolemaani

(kirjat on poimittu HS:n klassikkoautomaattia apuna käyttäen)

Ian McEwan: Ajan lapsi 256 sivua

Gunnar Ekelöf: Epätasaiset runot 175 sivua

Eeva-Liisa Manner: Kuolleet vedet 86 sivua

Dhammapada (Buddha) 127 sivua

Joseph Brodsky: Joulutähti 98 sivua

Wislawa Szymborska: Ihmisiä sillalla 111 sivua

Edith Södergran: Tulevaisuuden varjo 75 sivua

Richard Bach: Lokki Joonatan 93 sivua

Stanislaw Lem: Solaris 250 sivua

Koraani 546 sivua

Michel de Montaigne: Esseitä 363 sivua

Henry Parland: Hamlet sanoi sen kauniimmin 139 sivua

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia 232 sivua

Lao-tse: Tao-te-king 110 sivua

Octavio Paz: Aurinkokivi 87 sivua

Philip K. Dick: Palkkionmetsästäjä – Blade Runner 169 sivua

Albert Camus: Sivullinen 135 sivua

William Blake: Taivaan ja helvetin avioliitto ja muuta proosaa 157 sivua

Aksel Sandemose: Pakolainen ylittää jälkensä 467 sivua

John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä 134 sivua

Virginia Woolf: Aallot 213 sivua

Rainer Maria Rilke: Duinon elegiat 83 sivua

Gunnar Björling: Kosmos valmiiksi kirjoitettu 254 sivua.

Yhteensä 4360 sivua.