Jack London: Kertomuksen loppu

Jack London tunnetaan Alaskan kullankaivajista kertovista tarinoistaan. Luin hänen kertomusvalikoimansa Kertomuksen loppu. Suomennos ilmestyi vuonna 1936. Kirjasta ei löydy tietoa alkuteoksesta sen enempää kuin suomentajastakaan. Alaotsikoksi on annettu Tarinoita Pohjolasta.

Kirja sisältää kahdeksan tarinaa, joissa yhtä lukuunottamatta seikkaillaan Alaskassa – siinä yhdessä tarinassa taas Ecuadorissa. Seikkailujen tavoitteena on kulta, suomeksihan se tarkoittaa myös rakastettua, mikä sopii useimmiten yhtä lailla. Tarinoita sävyttää vaarallisten olosuhteitten luoma jännite, pakkasta on enemmän kuin mittarit kestävät ja keripukki pääsee tekemään pahojaan niukan ja yksipuolisen ravinnon heikentämille miehille. Tapahtumat ovat dramaattisia, usein liikutaan kuoleman rajamailla eivätkä kaikki selviä hengissä. Äärimmäiset olosuhteet ja kuoleman läheisyys synnyttävät paikoitellen kiintoisaa pohdiskelua, jossa arvot joutuvat puntariin ja tulokset tuntuvat yllättäviltä.

Raskasta on elää! Kärsien ilmestyy lapsi maailmaan ja kärsien päästää vanhus viimeisen huokauksensa ja kaikki hänen päivänsä ovat täynnä levottomuutta ja huolta. Kuitenkin menee hän kuoleman avattuun syliin kompastellen, kaatuillen, taaksepäin katsellen, valmiina taistelemaan viimeiseen hengenvetoon. Mutta kuolema on hyvä. Ainoastaan elämä ja kaikki elävä on pahaa. Kuitenkin me rakastamme elämää ja vihaamme kuolemaa. Sen on hyvin kummallista!

(Kertomuksesta Naisen voima)

Ensimmäisessä kertomuksessa mies päättää lähteä kullanetsintään vanhoilla päivillään. Hän oli etsinyt kultaa Kaliforniasta jo vuonna 1849. Nyt hän lähtee suuren kultaryntäyksen innoittamana Alaskaan vanhaa kullankaivajalauluaan laulellen, mutta huonosti valmistautuneena päätyy talvella kylmään metsään tekemään kuolemaa.

John Tarwaterin yksilöllisen itsetietoisuuden kipinä painui yhä syvemmälle ja syvemmälle hänen sisimpään olemukseensa, joka on ollut olemassa jo ennen kuin ihmisestä tuli ihminen, kun hän ensimmäisenä kaikista eläimistä tunsi itsensä ja laski perustuksen moraalille, uneksuessaan kauheita unia hirviöistä, jotka eivät olleet muuta kuin hänen siveysoppinsa hillitsemiä himoja.

(Kertomuksesta Vanha kullankaivaja)

Pohdiskelut elämästä ja kuolemasta pulpahtavat esiin vain silloin tällöin, pääasiassa kyseessä on joukko kertomuksia ihmisistä äärirajoilla, säilyttääkseen mahdollisuuden rikastua, on pysyteltävä hengissä. Päähenkilön selvitessä kiperästä tilanteesta, saattaa se merkitä monen muun loppua. Peli on kovaa ja ratsuväki raakaa, tarinat paikoin kuin timpurinkynällä piirreltyjä, selkeydellään satuttavia. Dawsonin, Yukonin ja Klondyken tapaiset paikannimet sekä pienet yksityiskohdat tuovat kerrontaan todentuntua.

Kirjassa on 165 sivua, joista tosin neljä sivua oli kateissa, niin että selvisin vähän helpommalla. Lukemiseen kului jonkin verran aikaa. En ollut oikein vedossa sillä rekikoirani ovat pahan kerran kateissa. Lienevätkö hutkeltaneet Alaskaan?

Jack London: Kulkurielämää

Amerikkalainen Jack London (1876 – 1916) vietti kertomansa mukaan kiertelevää elämää nuoruudessaan. Luin hänen kirjoittamansa kirjan Kulkurielämää. Alkuperäisteoksen nimi lienee The Road   ja se on vuodelta 1907. Lukemani teos ilmestyi suomeksi vuonna 1919, suomentajan nimeä ei ole mainittu. Lainasin kirjan Kuopion kaupunginkirjaston pääkirjastosta, jota myös Pohjois-Savon maakuntakirjastoksi on mainittu. Alun perin kirja on ollut pienemmän lainaston hallussa, kuten alla olevasta kuvasta ilmeneikse:

Kirjan alaotsikko, Nuoruudenmuistelmia, antaa ymmärtää, että kyseessä on omaelämäkerrallinen teos. Uskon sitten näin. Joskin toisin paikoin London omienkin sanojensa mukaan jättää osan tapahtumista kertomatta. Toisin paikoin taas tekisi mieli uskoa hänen liioittelevan melko tavalla. Mutta kun en voi toisinkaan todistaa, luen kirjan Londonin näkemyksenä tapahtuneesta.

Tapahtumat kirjassa sijoittuvat 1890-luvulle. London kertoo asustelleensa 16-vuotiaana Oaklandissa (San Franciscon naapurissa) ja harjoittaneensa siellä jonkinlaista pahantapaisuutta, josta kieli hänen saamansa lempinimi Osterirosvojen Prinssi. Eräänä päivänä hän tutustui joukkoon kulkureita, jotka kertoivat Londonia kiehtovia tarinoita elämästään. Parin päivän perehdyttämisjakson aikana aloitteleva kulkuri oppi miten kerjätään ja nousi sitten saamiensa ohjeitten mukaisesti pummilla tavarajunaan matkustaen sillä yli Sierra Nevadan vuoriston. Kirjan road onkin nimenomaan railroad.

Londonin kuvaukset kulkureitten elämästä vaikuttavat todentuntuisilta siinä mielessä, etteivät ne ainakaan minun mieltäni alkaneet kiehtoa. Kulkurit kuvataan vähintään pikkurikollisina ja London kertoo myös rankoista pahoinpitelyistä. Rautatievirkailijat poistivat väkivaltaisin keinoin salamatkustajat heittämällä heidät ulos liikkuvasta junasta. Yhteenotot poliisin kanssa ovat kuulemma jättäneet Londoniin jatkuvan kammon poliisimiehiä kohtaan. Puhumattakaan vankilasta.

Erie Countyn vankilaa, jossa London kärsi 30 päivän tuomion irtolaisuudesta, hän kuvaa eläväksi helvetiksi. Itseään London ei kokonaan armahda vaan kertoo selvinneensä vankilasta helpommalla kuin muut päästyään erään konkarin siivellä hallimieheksi, määräävään asemaan vankien keskuudessa:

Tässä oli meitä kolmetoista petoa puolen tuhannen muun pedon keskellä. Se oli elävä helvetti, se vankila, ja meidän kolmentoista oli hallittava. Mahdotonta oli, petojen luonteisiin katsoen, hallita lempeydellä. Me hallitsimme hirmukeinoin.

– –

Kolmetoista viittäsataa vastaan, – ja hirmu oli aseemme. Me emme voineet sallia pienintäkään poikkeusta säännöistä, vähintäkään ylimielisyyttä. Jos sallimme, olimme hukassa.

Sääntömme oli iskeä miestä niin pian kuin tämä suunsa avasi – iskeä raskaasti, iskeä aseella millä vain, mikä käteen sattui, iskeä mies maahan.

Kirjan kieli on tietenkin vanhahtavaa, mutta mielestäni kääntäjä on ollut asiansa osaava ja hän on saanut vaativan slangisanaston kääntymään aidontuntuiseksi kieleksi. Tosin kulkureita kuvataan suomeksi nimellä hoopo, joka lienee käännös amerikkalaisesta hobo-sanasta. Kun vankilakuvauksessa ilmeisesti hallimiestä tarkoittavaksi slangisanaksi on eräässä kohdin valittu hessu, syntyy paikoitellen pientä tahatonta koomisuutta.

Kirjassa on 105 sivua ja lukaisin sen läpi parissa päivässä.

Jack London: Debsin uni

Jack London (1876 – 1916) oli huomattava amerikkalainen kertoja. Hänen vuosina 1906 – 1914 ilmestyneistä neljästä novellikokoelmastaan poimituista novelleista toimitti Heikki Salojärvi kokoelman nimeltä Debsin uni. Kirjan suomensi Heikki Kaskimies ja se ilmestyi suomeksi vuonna 1982.

Debsin uni sisältää kymmenen novellia. Niitä yhdistävinä aiheena ovat yhteiskunnallinen eriarvoisuus, ihmisten välinen kilpailu ja taistelu eloojäämisestä. Näkökulmat ovat vaihtelevia, mikä pitää lukijan mielenkiintoa yllä. Kuusi ensimmäiseksi sijoitettua novellia edustavat realistista näkemystä, kun taas neljä viimeistä tulee lukea science fictionin tai spekulatiivisen fiktion piiriin kuuluviksi.

Monet tarinoista sisältävät virkistävän äijämäistä meininkiä. Eikä se jää pelkäksi meiningiksi. Kaksi tarinoista sijoittuu nyrkkeilyn maailmaan, ”Pihvi” (A Piece of Stake) Australiaan ja ”Meksikolainen” (The Mexican) Kaliforniaan. Molemmissa on kyse äärimmäisen tärkeistä asioista. Nyrkkeilyä kuvataan pelinä, jossa ottelija voi korvata puuttuvan voiman ja nopeuden järkevällä ja laskelmoidulla toiminnalla. Se on kamppailua mies miestä vastaan, jossa alakynteen joutunutta ei aina pelasta gongi eikä lahjomaton kehätuomari. Nyrkkeily näyttäytyy myös välineenä tavoiteltaessa jotakin kallisarvoista: ruokaa ja vapautta.

Kokoelman ensimmäisessä novellissa, joka on nimeltään ”Luopio” (The Apostate) kuvataan köyhän perheen nuorukaista. Perheen toimeentulo on niin niukka, että vanhin lapsista on työskennellyt tehtaassa 7-vuotiaasta asti. Novelli kuvaa nuorukaisen kaameaa työhistoriaa ja hänen kotona saamaansa kohtelua. Kyseinen novelli on minulle kokoelman ylivoimainen huippu ja olen todella hyvilläni, että luin kirjan jo sen yhden novellin tähden. Myös nyrkkeilytarinoista pidin.

Science fiction -osastolle tämä teos on kirjastossa sijoitettu, mutta kyllä se puoli on kokoelmassa vähemmistössä. Niminovelli ”Debsin uni” (The Dream of Debs) viittaa ammattiyhdistysjohtaja Eugene Debsiin, joka toimi myös Amerikan Sosialistipuolueen presidenttiehdokkaana useamminkin. London tunsi Debsin. Kirjan novelleissa suhtaudutaan ymmärtämyksellä työväenliikkeen vaatimuksiin. Niminovelli kertoo kuvitteellisesta, painajaismaiset seuraukset saavasta Yhdysvaltain yleislakosta. Tapahtumia kuvaillaan San Franciscosta, jonka vuoden 1906 suuren maanjäristyksen tuhoista London oli silminnäkijänä raportoinut.

Muutkin scifi-osaston novellit askartelevat selkeästi yhteiskunnallisten aiheitten parissa. Merkillisin aihe lienee viimeisessä novellissa ”Hyökkäys, jollaista maailma ei ollut ennen kokenut” (The Unparallelled Invasion). Siinä rakennellaan Kiinan kansan kuvitteellista tulevaisuutta 1900-luvun alusta eteenpäin aina 1980-luvulle saakka. London työskenteli Venäjän-Japanin -sodan aikana toimittajana Japanissa, joten hänellä oli varmasti sitäkin kautta näkemystä Kiinan asioihin. Jotkin hänen fantasioistaan toteutuivat tavallaan Japanin invaasioina toisen maailmansodan aikoihin ja Indokiinassa vietnamilaisten toimesta 1950-luvulla, mutta onneksi ihan loppuun asti kaikki ei ole sujunut kuten tässä novellissa! Tietenkään kyseessä ei ole mikään ennustus vaan pikemminkin varoittava tarina. Loppuratkaisu on sen verran karmea, etten olisi itse sijoittanut novellia kokoelman viimeiseksi.

Kun olin nuorukaisena lukenut Londonilta kirjat ”Susikoira” ja ”Kultaa ja kuntoa”, arvelin saavani lukea lisää niitten kaltaisia kasvattavia selviytymistarinoita. Nämä tarinat kuvaavat kuitenkin mielestäni selviytymistarinoitten kääntöpuolta ja siksi ne ovat jotenkin äijämäisempiä ja uskottavampia. Sosiaalisen (lue: yhteiskunnallisen) puolen ohella tarinoissa korostuu pienen ihmisen sortuminen elon tiellä. Londonin tarinoissa elämä on taistelua, eikä voittajia olisi ilman häviäjiä.

Näitten novellien parissa minulta vierähti pari päivää. Sivuja kirjassa on 192. Blogiarvion kirjoittaminen viivästyi kun tietokoneeni teki yleislakon ja jouduin käyttämään sitä lepokodissa.