Vuonna 1990 ilmestyi SKS:n toimitus nro 517 nimeltään Menin puutarhaani, alaotsikkona Valikoima unkarilaisia kansanrunoja 1500-luvulta 1900-luvulle. Valikoiman toimitti unkarilainen kansanperinteen tutkija Vilmos Voigt. Suomennokset laativat Hannu Launonen ja Béla Jávorsky. Kauniin kannen kirjaan teki Mika Launis.
Menin puutarhaani on lyhyt kirjanen, sivujen yhteismäärä on vain 105 sivua sisältäen runot, kirjallisuusluettelot, jälkisanat ja lähdetiedot. Tietoa on siis tarjolla vain lautasellinen ja kun kansanrunoista on kysymys, sillä lautasella on hunajaista jälkiruokaa perinteiseen unkarilaiseen tyyliin ja luumuviinat päälle. Tätä ennen lukija voi niin halutessaan lukea Jälkisanojen ruokalistalta jotain taustatietoa kattauksesta. Jälkisanat laati tietenkin Vilmos Voigt. Nekin ovat hyvin harkitut, tietoa jaetaan vain tarpeeksi.
Valikoiman aikajänne ulottuu 1500-luvulta aina ensimmäisen maailmansodan tienoille. Tuolloin vielä Unkari oli osa laajaa valtakuntaa, Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiaa. Unkarilaisia asui laajalla alueella. Niinpä valikoima sisältää runoja, jotka ovat peräisin paitsi Unkarin eri kolkilta myös Itävallan Burgenlandista, Serbiaan kuuluvan itsehallinnollisen Vojvodinan alueelta Novi Sadista ja Suboticasta, Romanian ja Ukrainan kesken jaetusta Bukovinasta, Slovakiasta ja Romanian Transilvaniasta. Slovakiassa unkarinkielisiä asuu 400.000 henkeä, Romaniassa miljoona.
Voigt kertoo, että valikoimasta on jätetty pois jo aiemmin suomeksi julkaistu kansanrunous, kuten Otto Mannisen kohta satavuotias suomennos Heimokannel II, Viljo Tervosen Tonavalta puhaltaa ja saman suomentajan unkarilaisia kansanballadeja sisältävä valikoima Kuoliaaksi tanssitettu tyttö 1970-luvulta molemmat sekä vuonna 1993 julkaistuun The Great Bear -nimiseen suomalais-ugrilaisen kansanrunouden antologiaan suomennetut runot.
Minä lukaisin runot kuten maallikko ainakin. En ole kansanrunouden tutkija, enkä edes erityisempi harrastaja. Välillä epäilen kuulunko edes mihinkään kansaan. Hannu Taanila radio-ohjelmassaan aikoinaan pohdiskeli mitä oikein on kansanmusiikki. Sillä jos on kansanmusiikkia, mikä sitten on ei-kansanmusiikkia ja mikä on se ei-kansa? Olisi kysynyt minulta, ei-kansan mieheltä. Mutta runot luin eli letut söin, nyt on masu täynnä makkeeta. Vai onko?
Kuten tunnettua luumuviina ei maistu samalta kuin Tokajin äkkimakkee. Kyllä näissä runoissa tömpsähtelyä riittää, tunteet repivät runojen laulajia sinne sun tänne ja niiltä seuduiltahan runojen sepittäjätkin ovat – Unkarin kaikilta kolkilta. Runoissa on sisäistä dramatiikkaa: ensin paratiisin portit avataan ja sitten rysäytetään kahleet käsiin ja jalkoihin – terveiset kotiväelle vieköön korppi.
Vanhimmat kansanrunot ovat uskonnollisia, Neitsyt Maria on usein mainittu hahmo, jota palvotaan ja jolta toivotaan apua. Eniten minua sipaisi niistä runoista Jakab Bugan laulu vuodelta 1668. Laulaja neuvoo ystäväänsä turvaamaan Jumalaan ja luottamaan karkumatkaan. Toveri vetoaa risaisiin resursseihinsa ja lopuksi huokaa: Temesvár on kaukana! Jatkossa laulut kantavat huolta Unkarin kansasta, joka kärsii. Rakkausasiat kääntyvät lauluissa helposti petoksen puolelle, ainakin sellaisen epäilyksi. Alhaalla, vuoren rinteellä on kaunis kansanlaulu, julkaistu Vojvodinassa Novi Sadissa, joka on unkariksi Ujvidék. Rikas paimen ja köyhä paimen tekevät kauppaa köyhän rakastetusta, jota hän ei lopulta möisi mistään hinnasta. Vuoropuhelu on runollinen, välillä vaikuttaa puhuvan rakastettu, välillä vuorotellen mustaturkkiset paimenet. Vojvodinasta tunnutaan lähteneen sotaan Romaniaan. Nämä aiheet lienevät Balkanille tyypillisiä? Kirjan lopulla on paljon Romaniasta kerättyjä kansanlauluja. Ehkä eniten tykkäsin kumminkin Slovakiasta poimituista runoista. Niissä on kansanlaulumaista kepeyttä ja selittelemätöntä runollisuutta. Samaa tapasin myös Székesfehérvárin runoista. Ironista kukkeutta sisältää runo Onneton kohtalo äidillä. Runossa pohditaan äidin osaa riippuen siitä miten vaarallisessa työssä hänen poikansa ahertaa. Lopuksi todetaan, että metsänvartijan äidillä ei ole huolta, sillä poika on turvassa pullon ääressä! Runo lienee noussut varhaisen työväenliikkeen piiristä?
Muutaman kuukauden kirja ehti lojua pöydällä kaukosäätimien petikaverina, kunnes nyt sitten lukaisin sen parissa päivässä.
