Parhaat suomalaiset radiokuunnelmat 1948 – 49

Parhaat suomalaiset radiokuunnelmat 1948 – 49 sisältää kaikkiaan kaksitoista kuunnelmaa yhteensä kymmeneltä kirjoittajalta. Kirja ilmestyi vuonna 1950 ja sen toimitti Olavi Paavolainen, joka toimi tuolloin Yleisradion teatteriosaston pomona. Esipuheessaan Paavolainen huomauttaa, että kuunnelma on taidemuotona vasta parikymmentä vuotta vanha. Kyseinen kirja on ensimmäinen Yleisradion esittämiä kuunnelmia sisältävä otos. Paavolainen kertoo radioteatterin tekevän vuodessa enemmän ohjelmistoa kuin tavallinen teatteri kymmenessä vuodessa. Hän korostaa, että kuunnelmissa sana on kaunein silloin, kun se nousee korkokuvana hiljaisuuden taustalta. Kaikkien kuunnelmien lopussa lukee – Gong – . Gongi kaiketi kumahtihe jo kuunnelmien alussakin.

Taistelu Heikkilän talosta. (Johannes Linnankosken samannimisestä novellista kuunnelmaksi kirjoittanut Antero Alpola, esitysvuosi 1948). Erinomainen aihe kuunnelmaksi. Maalaistalo, jonka ilmapiiriä synkistävät isännän juoppous ja emännän voimakas tahto. Kuolemantapaus, kummittelua, mysteeri. Kolme eri kertojanääntä. Kuunneltavissa Areenassa.

Leo Apo: Italialainen capriccio. Pienoiskuunnelma. (1948) Kuunnelmallinen pieni kuunnelma. Tapahtuu pimeässä. Isän ja tyttären lähes vastakkaiset hahmot luovat vahvan kontrastin.

Leo Apo: Merenkuninkaan tytär. (1948) Hieno kohtalokas tarina kyttyräselkä-Artosta ja hänen naisestaan.

Walentin Chorell: Vuoropuhelu ikkunan ääressä. (Dialog vid ett fönster, suom. Elvi Sinervo, 1948) Kaksi miestä kumpikin eri sängyssä sairaalassa. Ennalta-arvattava.

Walentin Chorell: ”Pullonpohja”. (Tomflaskan, suom. Alpo Routasuo, 1949) Olen nähnyt tämän tv-näytelmänä, Irma Seikkula pääosassa, tässä on ollut ”Pullonpohjana” Elsa Turakainen. Asunnoton nainen elättää itseään tyhjiä pulloja laskien ja niitten viimeisiä pisaroita ryyppien, kunnes saa vierailijan.

Helvi Erjakka: ”Ennen kuolemaa”. (1948) Kolmen henkilön kuunnelma. Hilkka ja Pekka ovat naimisissa, kunnes Hilkka tapaa Irmelin pusuttelemassa Pekkaa olohuoneen sohvalla. Kuunnelmassa kysytään, olisiko Hilkan kannattanut vain antaa anteeksi.

Yrjö Kaijärvi: Heinäkuun hämärässä. Radionovelli. (1948) Sen verran oli runollisuutta, että tipahdin heinäkärryiltä heti rantaniityllä, mutta Arvo saa minkä ansaitsi, kun niin monet häntä muistelevat.

Joel Laikka: Kersantti tulee takaisin. (1948) Pääosissa ovat sotamies (Reino Valkama) hänen uusi huonetoverinsa kersantti (Rauli Tuomi ) ja sairaanhoitaja (Henny Valjus), joten tuli ihan Linnaisten vihreän kamari mieleen. Helppotajuinen, reima kuunnelma.

Olavi Linnus: Intohimo. Pienoiskuunnelma. (1949) Elli ja Ensio tiiviissä tunnelmissa. Ensiota voisi vaikka kuvailla narsistiksi.

Kyllikki Mäntylä: Voittaja eli kappale harmaata arkipäivää. (1948) Rouva Kangas huomaa saaneensa kilpailijan, joka kuitenkin päätyy ennenaikaiseen maaliin. Voittaako se, joka ivallisesti hymyilee vai se, joka jää keittelemään perunii?

Elvi Sinervo: Toukokuun viimeisenä iltana. (1948) Luin tämän syksyllä Sinervon näytelmänä, arvelin ettei kuunnelma olisi antanut minulle mitään uutta ja jätin tällä kertaa lukemisen väliin ajanpuutteen takia.

Hella Wuolijoki: Heta-muorin pitkä reissu. Pieni draama vuodelta 1918. (1948) Heta hieroo ja hupattaa Alvettulassa. Hetan pojat on joko ammuttu tai muuten kadoksissa. Yksi pojista on vankileirillä, häntä Heta lähtee tapaamaan viedäkseen hänelle evästä.

Kirjassa on 256 sivua + esipuhe. Lukeminen vei elämästäni pari päivää.

Elvi Sinervo: Maailma on vasta nuori

Luin Elvi Sinervon (1912 – 1986) koottujen teosten viimeisen osan, joka sisältää hänen draamatuotantonsa, neljä näytelmää. Kirjan alun esipuheen kirjoitti Maija Savutie.

Maailma on vasta nuori (alkujaan ”Uppotukki”), kantaesitys vuonna 1953. Kirjan ainoa pisempi näytelmä on sijoitettu ensimmäiseksi. Se tapahtuu Suomessa jatkosodan muutaman syksyisen ja talvisen kuukauden aikana vuosina 1942 – 1943 suomalaisessa tehdaskaupungissa. Neuvostomieliset ”sodanvastustajat” tekevät myyräntyötään, mutta ohrana taitaa myös myyräpelin niksit. Ylisukupolvinen työväenaate yhdistää ja ryhdistää perhettä, jonka isä ammuttiin sisällissodan lopuksi ja jonka pojista kaksi on lähetetty Neuvostoliittoon eikä heistä ole kuultu aikoihin. Jäljellä olevat perheenjäsenet kohtaavat sotapojan kotiloman aikana ja heidän erilaiset mielipiteensä kuohahtavat esiin. Käynnissä oleva suursota vaatii uhrinsa ja on dramaatikon käsissä ketä Hämeenlinna kutsuu.

Näytelmä on laadittu selkeäksi ja siinä on draamallista voimaa. Jännite säilyy hienosti eikä tapahtumista puutu riipaisevaa rakkautta tai sen eri näkökulmia. Yksi vauhdikas kohtaus konkretisoi eritteleviä moraalisia pohdintoja. Parasta antia ovat kahdenväliset vuoropuhelut, joitten (tapahtumiin nähden kovin harkittujen) puheenvuorojen myötä sinervolaisesti ”noustaan vuorelle”, josta kuulija/lukija voi katsella etäisyyksiin, mikäli siltä tuntuu. Kirjailija junailee tapahtumat siten, että tällaiset kahdenkeskiset keskustelut mahdollistuvat. Aatteen tai jonkin vastaavan takia kärsimisessä on omat kirkastavat hetkensä, joita kuvasteleikse ylväällä sävyllään seuraava sanailu sota-ajan ohranasta:

Eivät ne ole ihmisiä, meille. Me emme ole ihmisiä heille. Noille jotka toimivat koneistossa meidät tuhotakseen. Me olemme heille epäiltyjä, pidätettyjä, kuulusteltavia, syytettyjä, tuomittuja, teloitettavia. Me... Äiti, huomaatko sinä, että sanon me?

Viisinäytöksinen näytelmä on noin 90:n sivun mittainen kattaen noin puolet po. kirjasta.

Toukokuun viimeisenä iltana (alkujaan ”Puhveli”) kantaesitys kuunnelmana vuodelta 1948. Meitsille yllättäen tämä pieni näytelmä ei olekaan poliittinen vaan se on intohimodraama. Tapahtumat sijoittuvat Helsingin Kallion kaupunginosaan 1930-luvun alussa. Vuokra-asunnossa asustaa leskiäiti kahden aikuisen tyttären kanssa. Alivuokralaisena heillä on taksisuhari, jota tytöt nimittävät keskenään Puhveliksi.

Suuri asia eli Desantti vuodelta 1945. Tapahtuu syksyllä vuonna 1942 Helsingin lähistön tehdasyhdyskunnassa. Yksi näytös, kolme naista ja desantti. Jännite syntyy kuten edellisissä näytelmissä kahdenvälisistä vuoropuheluista, joissa pohditaan työväenaatteen mahdollisuuksia ja tarpeellisuutta sekä sodan ja vastarintaliikkeen oikeutusta.

Onnenmaan kuninkaantytär ja ihmislapset on satunäytelmä, joka ilmestyi kirjana vuonna 1944, kirjailija käytti salanimeä Aulikki Prinkki. Satunäytelmän eka versio syntyi jo sota-aikaan Sinervon kärsiessä vankeusrangaistusta poliittisena vankina Hämeenlinnan naisvankilassa. Myöhemmin lisätty alku ja loppu on sepitetty jambiseen runomittaan ja loppusoinnutettu vaihtelevan kaavion mukaan. Runo-osuudet soivat nätisti kuvaten sadun utopistista maailmaa, joka eroaa vahvasti puutteen ja sodan maailmasta, johon Onnenmaan prinsessa Krysantia päätyy kiukuteltuaan kotonaan. Aikuinen määttiijjä huomaa, että kun kerran hyväosainen pikku prinsessakin osaa kiukutella ja vaatia aina vain parempaa ihanteellisessa maailmassa, ei maanpäällistä paratiisia tulla saamaan pystyyn ihan lähitulevaisuudessa. Häijyä omistavaa luokkaa kuvaava Ison-Ruotulan emäntä saa liian vahvasti niskoilleen koko ihmisolennon taipumuksen oman edun tavoitteluun.

Kirjassa on 205 sivua. Ostin kirjan eurolla kierrätyksestä viime keskiviikkona. Entisen omistajan nimi on sama kuin eräällä fiksun tuntuisella toimittajalla, joka oli aikoinaan samalla venäjän kurssilla kanssani.

Elvi Sinervo: Vuorelle nousu

Elvi Sinervo (1912 – 1986) kirjoitti vuonna 1948 julkaistun novellikokoelman Vuorelle nousu, alaotsakkeena Kertomuksia ja novelleja kymmenen vuoden ajalta.

Kokoelma on jaettu kolmeen osioon, joista ensimmäinen käsittelee sanotaanko vaikka nuoruutta ja oppimista, toinen sota-aikaa ja vankeutta, kolmas taas aikuisen elämän käännekohtaa. Pari sanaa kertomus kertomukselta, novelli novellilta:

I

Kipeä kesä. Ilmava, kesäinen, minämuotoinen kuvaus ihmisyksilöitten sisällä kihisevästä halusta rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Ahdistus. Maailma esittää erinäiset vaatimuksensa kouluopinnoissa menestyvälle nuorelle neitoselle.

Kympin tunti. Koulutyttö varakkaamman ja tyylikkäämmän tytön opena. Raha ei tuo onnea, mutta köyhä tyttö saattaa tuoda rahaa.

Tie työväentalolle. Mainio novelli nuoren puhujan vierailusta maalaiskylän työväentalolla. Seuraava katkelma kertoo paljon:

Mitä luki vahtimestari? Hän kohotti päätään ja katseli kreppipaperisuikaleita, joita kamiinasta kohoava lämpö heilutteli. Mitä luki se nuori väki, jolla oli karnevaalit viime lauantaina? Ehkei se lukenutkaan mitään. Ja hän menisi pitämään intomielisen puheen työväen suuresta kulttuuriharrastuksesta, sen vaatimuksesta saada hyvää kirjallisuutta...

II

Maisema. Talvisota-ajan vihollisen pommikoneet näyttäytyvät minäkertojalle toivon lintuina ankean kylämaiseman yllä.

Kohtaaminen. Metsäkaartilainen miettii meininkejään jatkosota-aikaan sijoittuvassa novellissa.

Kolme matkasellissä. Naisimmeiset kohtaavat vankilassa. Yksi on poliittinen.

Äitini myy viinaa. Minämuotoinen kertomus poliittisesta istunnasta ilmeisesti Hämeenlinnasta.

Huuto: (minämuotoisia kertomuksia vankeudesta)

Peikko ja koivu. Taiteellinen pyrkimys joutuu itsekritiikin hampaisiin.

Kadonnut muotokuva. Taiteellinen pyrkimys joutuu jonkun toisen hampaisiin.

Huuto. Vankilakaverin sekoaminen nostaa esiin piilevän filosofin.

III

Ihme. Muuten hieno novelli keski-ikäisen naisen elämänmuutoksesta, mutta lopusta en tykännyt.

Irmat. Novelli alkaa sanoilla: He olivat Irmoja molemmat, sekä äiti että tytär. 

Ja isän kaaduttua sodassa he ponnistelevat yhdessä eteenpäin.

Vuorelle nousu. Päähahmoina työväen asiaa ajava, kirjanoppinut pariskunta, joka on kokenut sodan ja vankeuden poliittisista syistä. Heidän elämänsä suurta muutosta edustaa novellissa kuitenkin lasten syntyminen olojen vakiintuessa rauhan aikana. Aiheena on siten nykykeskusteluun hyvin soveltuva äidin puntarointi siitä tehdäkö lapsia vai palatako työn ääreen.

Ihan kiva novellikokoelma työväenluokkaisen, kouluja käyneen naisen elämästä. Osioihin jakamiselle on selkeästi perusteensa. Kerronta ja aiheet kehkeytyvät kypsemmiksi kirjan edetessä.

Kirjassa on 242 sivua. Lukeminen kysyi minulta pari päivää.