Kuunnelmien naiset muuttuvassa maailmassa

Ote arjesta. Rauha Knuuttilan kirjoittama kuunnelma sai ensiesityksensä vuonna 1972. Ohjaajana Pekka Parikka. Kuunnelmassa pohjalainen maanviljelijäperhe painiskelee voivuorien ja rahoitusongelmien parissa. Auttaisiko tuotantosuunnan muutos? Kuunnelman nimi on nätisti kahdella tapaa ymmärrettävissä. Arjesta olisi hyväksi saada ote, nottei rupia asiaat käsiistä luistamahan. Tytär tuskailee koulunkäyntinsä kanssa mutta hyräilee Love Storyn teemaa, vanhemmat ja maamieskoulun käynyt poika taloudenpidon ja maatilatalouden uusien tuulien kanssa. Tuotannon koneellistaminen on eräs mahdollisuus, mutta se tulee kalliiksi. Lisäksi pitäisi kenties hankkia palkkatyötä kotitilan ulkopuolelta. Hongkongilainen jyllää ja pakistanilaisiakin pitäisi avittaa. Luin tämän kuunnelman tammikuussa ja totesin varsin mainioksi kuvaukseksi, otteeksi arjesta tosiaankin. Hyvät näyttelijät saavat esityksen myös maistumaan aidolta. Murrekin on juuri sopivankuuloosta näin savolaisen korville. Kuunnelma loppuu niin mukavasti, että jää oikein odottamaan jatko-osaa. Kesto 63 min.

Onneksi on rahaa. Kirsti Hakkaraisen kirjoittaman kuunnelman ohjasi Marja Rankkala vuonna 1966. Teinityttärien, joita esittävät Elina Salo ja Aila Arajuuri, isä on kaatunut sodassa ja äitikin on kuollut sota-aikaan. Tytärten tehtäväksi jää järjestellä äidin hautajaiset. Reippaasti ja innolla tytöt ryhtyvät järjestelyihin. Siunaustilaisuudesta sovitaan, hautapaikka valitaan ja Lahdesta käydään bussilla hankkimassa arkku, kukat ja hautajaisvaatteet ja kuolinilmoitus ja muut tarjoilut. Onneksi tytöillä on käytössään äidin saamat sotakorvausrahat. Ja niistä vielä jäljellekin. Lopuksi tytöt nauttivat annoksen silakkalaatikkoa puoliksi. Luin kuunnelman tammikuussa ja ihastuin siihen kerta kaikkiaan. Niin ovat ilmeisesti ihastuneet monet muutkin. Kuunnelma taisi olla mukana eurooppalaisella kuunnelmafoorumillakin. Jännä kyllä siinä kuunnelmakirjassa mainittiin ensiesityksen tapahtuneen vuonna 1965 – ja mitenpä se muuten olisikaan kirjassa, jonka nimi on Suomalaisia kuunnelmia vuosilta 1964 – 1965. Kesto 32 min.

Muutto keskelle Kemiä. Tuula Mehtosen kuunnelman vuodelta 1976 ohjasi Ilkka Toiviainen. Teini-ikäisen Sirkan perhe myypi talon ja tavarat ja muuttaa maalta asumaan keskelle Kemiä. Sirkan äiti iloitsee lämpimästä vedestä, jota saa suoraan hanasta, mutta Sirkka ei meinaa osata innostua mistään. Toverit sentään houkuttelevat hänet mukaansa Dannyn keikalle Urkille – näkyy olleen komealinjainen urheilutalo, kaareva katto ja kaikkea, silloin ”vähän ennen kyyneleitä”. Tärkeän osan kuunnelmasta muodostaa kuvaus nuorten bileistä. En ole muistaakseni sellaisiin osaa ottanut, mutta kuulostaa kovin aidon tuntuiselta. Sirkka löytää poikaystävän ja käypi koulua. Isän kommunismiakin sivutaan, 1970-lukuun minun mielestäni sopii mainiosti se, että Sirkalle kommari on vain kelju sana, jota kaverit käyttävät, vaikka on hänellä pioneereistakin kokemusta. Kiva kuunnelma, jossa ajankuva tuntuu oikeansävyiseltä eikä liioitteluun ratketa. Loppu on sopivan valoisa, muttei imelä. Kesto 60 min.

Suomalaisia kuunnelmia 1975 – 1977

Solja Kievari toimitti lukemani valikoiman vuosien 1975 – 1977 kuunnelmista. Yleisradion teatteriosaston johtajana vuodesta 1974 lähtien toiminut Mirjam Polkunen kertoo esipuheessa otsikolla Määrää ja laatua Radion teatteriosaston vuosittain tuottamien kuunnelmien määrästä: noin 50 uutta pitkää kuunnelmaa, joista kotimaisia 30 – 40, lyhyitä kuunnelmia (10 – 20 min.) noin 40 sekä jatkokuunnelmasarjan Kantolan perhe uusi osa joka viikko. Kuunnelmien uusintoja lähetettiin noin 80. Joka viikko lähetettiin yksi uusi pitkä kuunnelma, yksi pitkä uusinta, yksi lyhytkuunnelma ja jatkokuunnelman osa sekä joka toinen lauantai uuden kuunnelman pikauusinta.

Polkunen kysyy, onko tuotantoa liikaa. Hän päätyy siihen arveluun, että on tuotettava lavealla tarjonnalla erilaisille kuulijakunnille. Polkunen kertoo, että Kantolan perhe kerää kuulijoita yli miljoonan ja pitkät kuunnelmatkin saavuttavat 200000 – 300000 kuulijaa. Näitten tietojen lisäksi Polkunen arvioi lyhyesti ja kauniisti jokaisen valikoiman kuunnelman.

Kirjan toimittanut Solja Kievari kirjoittaa otsikolla Kuunnelman kirjoittajalle. Hän luo kuvaa siitä, millaisia asioita kuunnelmaa kirjoitettaessa on otettava huomioon ja korostaa myös kuunnelman monenmoisia mahdollisuuksia. Lisäksi Kievari esittää kysymyksiä kuunnelman kirjoittajille otsikolla Miten kuunnelmani syntyvät – kolmen kirjailijan haastattelu. Tein tästä oman mukaelmani, jonka esitän seuraavassa tekstissäni.

Eila Pennanen: Äiti ja poika. (1977) Poika täyttää 30 vuotta. Äiti tarjoaa kotoisan juhla-aterian. Muita hahmoja ei keskusteluun osallistu, mutta heitä kyllä mainitaan usein. Aiheena keskustelussa pojan alkoholismi ja äidin yksinäisyys.

Hannu Mäkelä: Juna Moskovaan. (1977) Neljä suomalaista lähtee makuuvaunun hytissä kohti Moskovaa. Esipuheessaan Polkunen esittää, että itse kukin voi tunnistaa itsensä näistä neljästä tyypistä. Minua esittävä hiljainen viides hahmo kyllä joukosta puuttuu, mutta enhän minä ole Moskovassa koskaan käynyt ja tuskinpa käynkään.

Iris Kähäri: Otolliset vuodet. (1977) Kovin lohduttoman kuvan kirkkoherran ja hänen perheensä elosta sutii Iiris Kähäri tässä kuunnelmassaan. Työväenaate nostaa päätään nuorisopastorin toiminnan myötä, tytär on yksinhuoltaja ja kuuntelee rokkia, isää hoitaa työlääntynyt vanhapiikasisar ja veli vajoaa syvään masennukseen kirkkomaalauksia koskevan tutkimuksensa tarkastamisen viipyessä. Lisäksi seurakunta suunnittelee kirkkoherran asunnoksi kerrostaloasuntoa vanhan pappilan sijasta. Onneksi kuunnelman nimen voi tulkita sitenkin, että kirkkoherra kaikesta huolimatta luottaa tulevaan.

Antti Tuuri: Lakko. (1977) Solja Kievarin haastattelussa Antti Tuuri kertoo kuunnelman pohjautuvan tositapahtumiin eli sanomalehti Kalevan painotyöntekijöitten lakkoon syksyllä 1976. Napakkaa mutta melkoisen asiallista keskustelua kuvataan työnantajapuolen näkökulmasta.

Tuula Mehtonen: Tainan kesä eli terve, aurinko! (1977) Tainan luokkatoverit pääsevät reissaamaan Eurooppaan, mutta Taina saa jäädä kesätöihin tukinuittotyömaalle! Varsinkin ensimmäisen työpäivän kaoottisuus aloittelijalle on hyvin kuvattu. Kasvutarina jostain Kemin seuduilta, paikallisella murteella sävytettynä.

Paavo Rintala: Šamaanien etuoikeus. (1975) Castrén, Matias Aleksanteri, lähtee tutustumaan Siperian samojedeihin 1840-luvulla. Hän on jo Vienan seuduilla sairastunut eikä tautiin löydy parannusta Siperiasta. Mutta löytyy muuta, kodan sammas, joka osoittaa Pohjantähteä, jonka ympäri tähtinen taivas pyörii kuin mylly etten sanoisi jauhinkivi. Kertojan ääniä on tässä kuunnelmassa kaksi, kerrottavaa siis riittää.

Eino Säisä: Joonas, Rantamäen isäntä. (1977) Joonaksella on hirttäynyt ryyppy päälle ja perheellä alkaa olla akku lopussa hänen kanssaan. Maatalon mahtava isäntä öisten perheneuvottelujen aiheena ja keskipisteenä. Tutulta tunnustaa.

Jaana Lappo: Banaanipotku. (1977) Mauri kamppailee kohoavien hintojen ja riittämättömien palkkojen maailmassa. Kuunnelma pelittelee sanaleikeillä, joissa yhdistyvät urheiluselostus ja hinta&palkkapoliittinen sanasto. Mauri täyttää tehtävänsä ja saa mennä.

Pirkko Jaakola: Kehtolauluja au-lapselle. (1977) Äiti menee vauvansa kanssa kasvatusneuvontaan ja saa sieltä neuvoja, jotka ovat kovin ajanmukaisia, viisivuotissuunnitelmakin löytyy. Perinteet kuuluvat menneisyyteen, kuten vissiin kuunnelmatkin...? Tuli mieleen miten EU-äänestyksen jälkeisenä päivänä vanha setä kurkisti lastenvaunuihimme ja tuumasi: ”Sielläkin nukkuu EU-lapsi.”

Ilpo Tuomarila: Hakaniemen leipomossa 1906. (1976) Kerrassaan maistuvainen historiallinen baakkelsi valikoiman lopuksi. Leo Mechelin teljetään konditoriaan, kun työläisjoukko alkaa metelöidä ja rikkoa raitiotietä. Kuunnelmassa leikitellään setämiehen puhelimen käytöllä ja muutenkin hitaalla päätöksentekokyvyllä.

Kirjassa on 271 sivua. Lukaisin sen kolmessa päivässä. Kaikki valikoiman kuunnelmat ovat alunperin suomen kielellä kirjoitettuja. Kuolemantapaukset ovat vähenemään päin, vain yhdessä kuunnelmassa sellainen tapahtuu.