Heinrich von Kleist: Locarnon kerjäläiseukko

Saksalainen Heinrich von Kleist (1777 – 1811) kirjoitti kertomuksia, joista Marja Wich suomensi valikoiman, joka ilmestyi vuonna 2011 nimeltä Locarnon kerjäläiseukko ja muita kertomuksia. Wich kirjoittaa esipuheessaan Skandaali, kauhu ja tunteen hämmennys jonkin verran toisenlaisesta Kleististä kuin arvasin odottaa. Murha – itsemurha -akseli ei minua erityisemmin kiinnosta, sen sijaan olen Kleistin teksteistä ollut löytävinäni jänniä näkökulmia ja näppäriä juonenkäänteitä. Joskus nuorukaisena näin tv-teatterin esityksenä Kleistin näytelmän Rikottu ruukku, pari kertomusta luin jokin aika sitten saksalaisten romanttisten kertomusten valikoimasta (molemmat löytyvät tästäkin kirjassa, niitä olen seuraavassa vapaalla saksankielellä luonnehtinut). Pitää varmaan lukea se Rikottu ruukku, jos sen saa käsiinsä ennen kuin joku Leprecht tai Ruprecht sen särkee...

Locarnon kerjäläiseukko. Tapahtuu Locarnossa, jonka kerrotaan olevan Italiassa, vaikka nykyjään se onkin Sveitsissä. Kun kirjastossa yritin lainata tätä kirjaa, joka oli jo tuoreeltaan siirretty varastoon, kirjaston täti tulkitsi lapulle kirjoittamani tekstin Locarnon kerjäläisukoksi. Hän ei meinannut löytää kirjaa tietokoneella. Kerroin oikean nimen ja vilkaisin kirjoittamastani lapusta, että siinä oli kyllä se e-kirjainkin oikeassa kohdassa. Toinen kirjastonhoitaja tuhahteli vieressä ylimielisen oloisena. Hän ei koskaan ole saavinaan selvää kirjoituksestani. Neuvoin minua palvellutta virkailijaa hakemaan kirjaa hakusanalla Kleist, kuten itse olin tehnyt. Kirjastonhoitajista tulee helposti mieleen eka Ghostbusters-elokuva. Tämäkin kertomus kuuluu kummitusromantiikan piiriin.

Maanjäristys Chilessä. Vuosi 1647 jKr. Nuoren parin toiveiden täyttymys luostarin puutarhassa johtaa Santiagon tuhon partaalle, minkä jälkeen seuraa kamala rangaistus.

Löytölapsi. Ein römischer Immobilienverkäufer der sein Sohn verliert, kriegt einen Adoptivsohn, der schon als Jugendlicher eine geheime Beziehung mit der Konkubine Bischofs anfängt und obwohl man dem Jungen das erklären versuchte, würde er die stille Charakter seiner Adoptivmutter nicht zu verstehen lernen.

O:n markiisitar. Markiisitar pelastuu venäläisten rynnäköstä sankarillisen kreivin ansiosta. Taiston tuoksinan jälkeen pitkästyttäviä kamarikiemuroita, isyysounailuja ja tunnekuohuja.

Kaksintaistelu. Hienosti alkava ja pääosin tiiviin jännityksen säilyttävä kertomus, joka saa alkunsa herttuan salamurhasta. Siitä käynnistyy juonikas tarina, joka johtaa aikakaudelleen (tapahtuu 1300-luvun lopulla nykyisen Sveitsin seuduilla) kaiketi mahdollisen jumalallisen oikeudentoteutumisen uskoa rapauttavaan välienselvittelyyn. Upea kertomus ajalta, jolloin miehet olivat ritareita ja neidot joko pyhimyksiä tai pahiksia.

Kihlaus Santo Domingossa. Alistusta ja kansannousua Hispaniolan saarella. Kauheuksia ja juonittelua kaukomailla tarjoileva kertomus ei oikein sytytä minua. Rakkaustarina kansanmurhan keskellä on sekin vähän niin ja näin.

Pyhä Cecilia eli Musiikin voima. Aachen, am Ende des 16. Jahrhunderts. Vier Brüder sind entschloßen die heiligen Bilder des päpstlichen Glaubens aus der Kirche zerschlagen (”Bilderstreit”). Die Musik der Nonnen stellt sich aber gegen die Akten des Brüders.

Kaipaamaani Kleistiä edustavat kirjassa kertomukset Pyhä Cecilia eli Musiikin voima ja Kaksintaistelu. Myös kahdessa ensimmäisessä kertomuksessa on aineksia, varsinkin Locarnon kerjäläiseukko on sopivan pelkistetty ja sitä tehen sitten vaikuttava. Useimmat kertomukset tunnustavat nyt kuitenkin pitkänoloisilta. Kaksintaistelusta voisi sopivasti muokkaamalla saada aiheen elokuvalle, kerronnasta tuli Haneken tyyli mieleen.

Kirjassa on 240 sivua. Lueskelin sitä muutamia päiviä.

Saksalaisia romanttisia kertomuksia

Hankin taannoin kierrätyskeskuksesta eurolla kirjan, joka sisältää saksalaisia romantiikan aikakauden kertomuksia suomennettuina. Risingshadow-sivustolta sain selville, että kirjan kertomukset on alunperin julkaistu suomeksi vuonna 1952. Vuonna 1970 on ilmestynyt tämä lukemani supistettu laitos, jossa on siis vähemmän kertomuksia kuin alunperäisessä. Kertomukset suomensi J. A. Hollo, mukana olevat runot suomensi Yrjö Kaijärvi. Kuvituksen on tehnyt sveitsiläinen André Nicolas Suter. Esipuheen kirjoittajaa ei mainita, esipuheessa pitkin ottein siteerattu kirjallisuudentutkija on Yrjö Hirn, joka kirjoitti jälkilauseen alunperäiseen kertomusvalikoimaan.

Esipuheessa kerrotaan, että romantiikan aatesuunta ja romanttinen kirjallisuus saivat alkunsa Saksanmaalla vastalauseena vanhalle valistuksen ajalle. Kirjoittaja arvelee, että romantiikan koulukunnan edustajat tahtoivat umpikujaan johtaneen järkeilyn luurangon ympärille elämää. Teoksen kirjailijat ja heidän kertomuksensa esitellään lyhyesti. Kertomuksia on vain kymmenen, joten kirjoitan tähän jokaihisesta jotakin, kunkin kertomuksen nimen perässä suluissa julkaisuvuosi:

Johann Wolfgang von Goethe (1749 – 1832): Uusi Melusine (1807). Alkujaan muuansille sisaruksille esitetty ja vuoskymmeniä sen jälkeen julkaistu sadunomainen minä-muotoinen kertomus pikku huikenteluun taipuvaisesta hepusta, joka matkoillaan tapaa varakkaan ja vieläpä viehättävän naisen. Vankat fantasia-ainekset.

Ludwig Tieck (1773 – 1853): Vaalea Eckbert (1796). Ritari viettää vaimoineen hiljaiseloa linnansa muurien suojissa. Vaimolla on kuitenkin menneisyytensä ja tarina kerrottavanaan. Kaijärven suomentama kansanlaulu toimii mainiosti. Kaikkiaan meitsille sopivan syvällistä.

Achim von Arnim (1781 – 1831): Ratonneaun linnakkeen hullu invalidi (1818). Tapahtumapaikkana Marseille. Taitava kersantti muuttuu päähän haavoituttuaan yli-impulsiiviseksi. Hänet määrätään päälliköksi pieneen linnakkeeseen, vain kaksi miestä alaisenaan. Miehen järki ja toimintatarmo pääsevät oikeuksiinsa, kunnes hän alkaa uskoa vaimonsa juonittelevan häntä vastaan. Sisältää räjähdevaaraa, vanhakantaista kristillistä etiikkaa + puujalkavitsin tynkää.

Clemens Brentano (1778 – 1842): Moniaat Wehmüllerit ja unkarilaiset kansalliskasvot (1817). Tusinamuotokuvamaalari lähtee etsimään vaimoaan monikansallisessa Itävallassa. Matka pysähtyy majataloon, jossa kuullaan monet ihmeet ja kummat. Sattumanvaraisen vyyhden langat selviävät ja solmitaan yhteen. Ruttosulku, kissoja, mustalaisromantiikkaa.

Heinrich von Kleist (1777 – 1811): Pyhä Cecilia eli musiikin mahti (1810). Aachen, 1500-luvun lopulla. Neljä veljestä päättää poistaa tuomiokirkosta paavin uskoon viittaavat pyhäinkuvat (”kuvainraasto”). Nunnien musiikki asettuu veljesten toimia vastaan. Näyte:

Kuten tiedetään, esittävät eri soittimia käyttämään harjaantuneet nunnat luostareissaan itse sävellyksiänsä, usein niin täsmällisesti, älykkäästi ja herkästi, etteivät miesorkesterit (kenties siksi, että tämä salaperäinen taide on laadultaan naisellista) vedä heille vertoja.

Löytölapsi (1811). Roomalainen kiinteistökauppias menettää poikansa, mutta saa tilalle ottopojan, joka jo nuorukaisena aloittaa salasuhteen piispan jalkavaimon kanssa eikä selittämälläkään opi ymmärtämään ottoäitinsä hiljaista luonteenlaatua.

Eduard Mörike (1804 – 1875): Kauniin Laun tarina (1852). Parasta tässä sinänsä aika jähmeästi kerrotussa tarinassa on se, miten tuttavallisesti vedenneito Lau on tekemisissä kotilähteensä äärellä sijaitsevan luostarin keittiötä hallinnoivan naisväen kanssa.

Ernst Theodor Amadeus Hoffmann (1776 – 1822): Sannoittaja (1816). Kauhuromantiikkaa. Nuori Nathanael opiskelee G:n kaupungissa vissiin luonnontieteitä. Hänen luokseen saapuu hahmo, joka muistuttaa Nathanaelia nuoruuden kauheista tapahtumista, isän kuolemasta. Nuorukaisen mieli ampaisee ylikierroksille. Tyttöystävä Klara puhuu hänelle järkeä, hänen psykologiansa mukaan pahuus voi vahingottaa meitä vain, jos päästämme sen sisällemme. Taiteellinen Nathanael rauhoittuu, mutta opiskelukaupungissa häntä odottaa ihmeellinen yllätys, jota kautta paha löytää tiensä nuorukaisen sisimpään.

Tämä kertomus vaikutti minuun voimakkaimmin. Luulen, että se on vaikuttanut muihinkin. Se toi mieleeni Nukkumatin (Ylen 3-osaisen radio-ohjelman kolmas jakso kertoo Nukkumatin yhteyksistä mm. tämän kertomuksen pahikseen) sekä sellaiset elokuvat kuin Blade Runner ja Vertigo.

Artus-sali (1815). Tapahtumapaikkoina Danzig (nykyään Gdansk) ja Rooma. Kertomus Traugottin, nuoren kauppaherran, taideharrastuksen kasvamisesta elämää suuremmaksi. Alkupuoli on jännää, melkeinpä taidefantasiaa, loppupuoli tylsää ihmissuhdesoppaa.

Haimatochare (1819). Kuvitteelliseen kirjeenvaihtoon perustuva tragikoominen kertomus kahden toisiaan kunnioittavan luonnontieteilijän matkasta etelämeren saarelle.

Kävi niin, että nimimiesten tarinat erottuivat joukosta. Voi johtua siitä mitkä kertomukset teokseen on valittu. Hoffmannin ja von Kleistin kertomuksia voisi lukaista lisää. Moni kertomus sisältää huumoria, joka toisin paikoin on sellaista sanallista leikittelyä, jota ei nykyään ihan sivutolkulla kirjoista tapaa.

Kirjassa on 327 sivua. Sain sen lukaistua neljässä päivässä.