Neuvostoliittolainen Gavriil Trojepolski
(1905 – 1995) kirjoitti vuonna 1971 julkaistun romaanin Белый
Вим Чёрное ухо.
Vuonna 1977 julkaistiin Lidia
Iranton suomennos nimellä
Bim Mustakorva.
Kirjan pohjalta on tehty neuvostoliittolainen elokuva, jonka ohjasi
Stanislav Rostotski.
Elokuvan ensiesitys tapahtui vuonna 1977.
Trojepolskin
romaani on sellaista koko perheen kirjallisuutta, jota voi kutsua
myös lanu-kirjallisuudeksi. Kirjassa kerrotaan yksinäisestä
miehestä, joka hankkii rotukoiran, gordoninsetterin. Miehen
mielharmiksi koiran valkoinen väri ei sovin rodun luokituksiin eikä
koiraa siten hyväksytä näyttelyihin. Mies, Ivan
Ivanytš, antaa koiralle
nimeksi Bim.
Hän kasvattaa koiraa määrätietoisesti ja johdonmukaisesti. Ivan
Ivanytš huomaa koiran älykkääksi, hän päättää kasvattaa
Bimistä metsästyskoiran. Ihan kaikesta kasvattajan ei tarvitse
huolehtia, sillä väristä huolimatta lintukoiran rotuominaisuudet
toimivat Bimissä luontaisesti. Koko romaanin ajan eivät Ivan
Ivanytš ja Bim kulje yhdessä metsällä vaan he joutuvat eroon
toisistaan, jolloin alkavat Bimin seikkailut muun seutukunnan
tantereilla.
Tapahtumat
sijoittuva kaupunkiin, ehkä Trojepolskin asuinpaikkaan Voroneziin,
josta näkyy venäjänkielisen wikipedian mukaan löytyvän Bim
Mustakorvan patsaskin. Ivan Ivanytš asuu Biminsä kanssa
kerrostalossa, jossa on sataviisikymmentä huoneistoa. Kaupungissa on
raitiotie, johdinautoja, rautatieasema – siis ihan laaja kaupunki.
Sinne sopii sekaan monta koiraa, sellainen valkea setterikin, jolla
on musta korva. Tosin kaikki kaupunkilaiset eivät pidä koirista,
jotkut pitävät niitä tautien levittäjinä. Mutta on niitäkin,
joille koira on se ihmisen parempi toveri. Kaikenlaista väkeä Bim
tapaa etsiskellessään isäntäänsä.
Neuvostoliittolaisesta
kaupungista ja sitä ymäröivästä maaseudusta syntyy elävän
tuntuinen kuva, joka ehkä paikoin vaatisi ulkopuoliselle hieman
lisäselvityksiä, mutta ilman niitäkin pärjäillään.
Sunnuntaisin monet kaupunkilaiset suuntaavat maalle – ja maalaiset
kaupunkiin kauppaamaan kolhoosin maataloustuotteita. Työntekoa
arvostetaan tai ainakin siihen vedotaan usein.
Eräästä
tietystä neuvostonaisesta ja muutamasta sedästä annetaan kuva
pahana olentona, joka näkee pahaa ympärillään joka suunnalla.
Oikeastaanhan pahuutta löytyy meistä kaikista, aivan kuten
hyvyyttäkin, eikä yksipuolisesti pahoja ihmisiä siten olekaan kuin
lanu-kirjoissa? Hyvyyttä kirjassa edustavat Ivan Ivanytšin lisäksi
ennen kaikkea ne lapset, jotka ystävystyvät älykkään koiran
kanssa.
Mutta
etsitäänpä nyt loppuun joku nätti lainaus kirjasta, niin jää
hyvä maku suuhun tästä luku-urakasta. Metsästäjän vaistoilla
varustettu koira tietenkin nauttii luonnossa liikkumisesta, mieleni
tekisi päästää Bim vapaaksi luontoon kirmailemaan ja siten
vertauskuvallisesti vapauttaa koko sosialismin ajan kirjallisuus
omille jotoksilleen.
Aurinko
lävisti metsässä kaiken lukuun ottamatta männikköä joka sekin
oli paikka paikoin kultaisten säteiden puhkoma. Oli niin hiljaista.
Tuo hiljaisuus oli tärkeintä. Miten ihana onkaan keväinen
aamuhiljaisuus metsässä!
Tällä
kertaa Bim oli rohkeampi. Kaikki näkyi selvästi (olihan tämä ihan
toista kuin silloin hämärässä). Hän kiisi vapaana pitkin metsää,
päästämättä kuitenkaan isäntää näkyvistään. Kaikki oli
kerrassaan hurmaavaa.
Kirjassa
on 252 sivua. Luin sitä noin viikon. Olen nyt sosialistiset
lukemiset haasteen osalta lukenut. Koosteen lukemisistani julkaisen
maanantaina 7.11.2016.
